OtteluennakotUutiset | 14.09.2024 13:47
Kaiku HR:n otteluennakko: Kauan odotettu kotiavaus on vihdoin täällä
Pitkä odotus on ohi ja tänään pelataan kotikaukalossa, jossa TPS kohtaa Kiekko-Espoon. Ottelu käynnistyy Gatorade Centerissä 17.00.
Perjantai-ilta tarjoili viihdettä pitkän kaavan mukaan ja jatkoaikatappion seurauksena Palloseura sai mukaan Turkuun yhden pisteen. Kaksi ensimmäistä erää momentum oli TPS:n puolella, kolmannessa pelin virtaus kääntyi Lukolle, jolloin se kampesi rinnalle ja jatkoajalla ohi.
”Meillä oli tosi vahvat hetket pelissä. 0-2 tilanteessa kolmannen erän alussa meillä oli muutama ihan huippupaikka tehdä se kolmas, mutta ei siinä onnistuttu. Lukko teki ensimmäisen maalin ja sai siitä valtavasti energiaa. Meidän hyökkääminen jäi vähän kevyeksi kolmannessa erässä. Tosi hyvä jääkiekkopeli, tappio tietenkin harmittaa mutta tästä on hyvä jatkaa”, Miettinen kommentoi.
Tänään Gatorade Centerissä vieraileva Kiekko-Espoo on tehnyt paluun liigakartalle tällä viikolla kahdella ottelulla Helsingin IFK:ta vastaan. Molemmilla kerroilla HIFK poistui kaukalosta voittajana. Eilen kotikaukalossa peli pysyi tasoissa kolmanteen erään, jolloin vieraiden Iiro Pakarinen teki ratkaisevan 2-3 maalin HIFK:n hyväksi.
TPS kohtasi kohtasi Kiekko-Espoon viimeisessä harjoitusottelussa ennen liigakauden alkua. Espoolaiset veivät tämän ottelun nimiinsä maalein 1-4. Historian havinaa illan ottelu sisältää monella tapaa. Edellisen kerran TPS on kohdannut Kiekko-Espoon liigatasolla vuonna 1998, jolloin joukkueet kohtasivat puolivälierissä. Tällöin Kiekko-Espoo eteni jatkoon otteluvoitoin 3-1.
TPS on saalistanut kauden kahdesta ekasta ottelustaan yhteensä kolme pistettä. Päävalmentaja Tommi Miettinen on nähnyt turkulaisten kauden alussa paljon hyvää.
”Me ollaan pelattu neljällä kentällä sen tyyppistä peliä mitä me haetaan. Olen tyytyväinen että ollaan pystytty leveällä materiaalilla pelaamaan peliä. Tottakai siellä on parannettavaa, niin kuin pelissä on aina. Pääsääntöisesti olen ollut tosi tyytyväinen meidän joukkueen ilmeeseen ja sitoutumiseen näihin yhteisiin asioihin” , Miettinen toteaa.
Tiistain tavoin, eilen nähtiin onnistumisia pelaajistossa laajalla rintamalla. Palloseuran nuoriso-osastosta Aatos Koivu sekä Mitja Jokinen esiintyivät jälleen mallikkaasti. TPS-paidassa ensi kertaa eilen nähty Markus Nenonen oli todella raikkaalla pelipäällä heti avausottelussaan. Adam Werner otti maalilla tärkeitä torjuntoja Lukon hyökkäysvirtausten aikana.
TPS lähtee pienillä kokoonpanomuutoksilla kotiavaukseen. Markus Oden ja Roni Sevänen nousee kokoonpanoon Vili Munkin ja Sisu-Petteri Lehtosen tilalle.
Turun Palloseuran kotiavaus, lauantai-ilta Gatorade Centerissä. Hanki lippusi nyt, ja tule viettämään upea kiekkoilta Gatorade Centeriin. Tätä et halua missata! Kiekko jäähän klo 17.00 ja ovet avautuvat 15:30.