1. Etusivu

1922–1940

KUNNIAKAS HISTORIA ALKOI 1922

Turun Palloseura perustettiin syksyllä 1922 aatteelliselta pohjalta. Päämääränä oli saada suomenkielisille jalkapalloilijoille Turkuun oma seura, joka pystyisi valtaamaan kaupungin jalkapalloherruuden ruotsinkieliseltä ÅIFK:lta.

Lokakuun 4. päivänä 1922 pidettiin Turun Kahvi-Salongeissa alustava kokous, jossa oli läsnä 40–50 henkeä. Seuraa lähdettiin perustamaan suurella innostuksella ja valittiin kolmen miehen toimikunta viemään asiaa eteenpäin. Uuno Mäki, Arvo Karanko ja Vieno Nikander panivat asiaan vauhtia. Näin voitiin jo 24.10.1922 kutsua samaan kahvilaan uuden seuran perustava kokous.

Uuden seuran nimeksi äänestettiin Turun Palloseura ja ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Uuno Mäki. Seuran mustavalkoiset värit ja Arvo Kanervan suunnittelema seuran merkki hyväksyttiin seuran ensimmäisenä toimintavuonna maaliskuussa 1923. Oman lipun Turun Palloseura sai 40-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 1962.

Tavoitteena ollut jalkapalloherruuden vieminen ÅIFK:lta onnistui, ja seura kasvoi voimakkaasti ottaen samalla talviseksi lajikseen jääpalloilun. Suureen tavoitteeseen päästiin Palloseuran historiassa ensimmäisen kerran vuonna 1928, jolloin seura kruunattiin Suomen jalkapallomestariksi.

JÄÄKIEKKO MUKAAN 1930-LUVULLA

Kanadassa kehitetty jääkiekkoilu tuli 1900-luvun alussa Eurooppaan, jossa kuitenkin pelin harrastus alkoi laajentua vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Tällöin peli tuli Suomeenkin, jossa Suomen Luisteluliitto otti sen ohjelmaansa vuonna 1927. Suomen Jääkiekkoliitto perustettiin vuonna 1929.

Pelin harrastus alkoi Viipurissa, mutta levisi pian myös Helsinkiin ja Tampereelle. Turun Palloseuran vuosikertomuksessa vuonna 1928 mainitaan, että talvella 1928 täällä vieraili ruotsalainen valmentaja Kurt Enwall, joka opetti jääkiekkoilun alkeita. Innostus ei vielä kuitenkaan tarttunut turkulaisiin, vaan talvet vietettiin edelleen jääpallon merkeissä. Vasta 1930-luvun lopulla jääkiekko alkoi vakavassa mielessä saada jalansijaa myös Turussa, kun Riento ja Turun IFK ottivat sen ohjelmaansa. IFK lähti vuonna 1937 ja Riento seuraavana vuonna mukaan mestaruussarjaan, jossa ne tosin joutuivat pitämään perää. Jääkiekkoinnostus oli kuitenkin Turussa voimakkaassa kasvussa.

TPS:n vuosikokouksessa vuonna 1937 nuori, innokas poikajoukko etunenässä Keijo ”Kippari” Kihlman, Reino Meri, Mauno ”Mana” Lehtinen ja Aki Ruotsalainen ehdotti jääkiekon ottamista mukaan Palloseuran ohjelmaan.

Asiasta käytiin vilkas keskustelu, sillä vanhempi polvi suhtautui asiaan melkoisen epäilevästi peläten kalliita kustannuksia. Nuoret saivat kuitenkin tahtonsa läpi ja laji tuli TPS:n ohjelmaan.
Varsinainen toiminta pääsi alkuun vuonna 1938. Hyvin vaatimattomasti lähdettiin liikkeelle, sillä kukaan ei ollut TPS:n poikia valmentanut, vaan kaikki oppi oli saatu vain katselemalla naapuriseurojen otteita. Varusteet olivat erittäin puutteelliset, pääasiallisesti jääpalloilusta perittyjä, eikä suojuksista ollut juuri tietoakaan. Omia pelipaitojakaan ei ollut, vaan käytettiin TPS:n kakkosjoukkueen, ns. Arsenalin paitoja. Innostus oli kuitenkin kova ja senkin avulla päästiin jo pitkälle.

TPS ilmoittautui valtakunnansarjaan, joka vastasi nykyistä suomensarjaa. Se pelattiin neljässä lohkossa ja Varsinais-Suomen lohkossa olivat TPS:n lisäksi Riennon ja ÅIFK:n kakkosjoukkueet sekä Loimaan Palloilijat. TPS:n joukkueessa pelasivat Jaakko Kinnunen maalissa, puolustajina olivat Imma Oksanen ja Mana Lehtinen sekä ketjuina Keijo Kihlman – Aki Ruotsalainen – Gunnar Kannisto ja Jorma Varjonen – Anton Honka – Mikko Murola. Kauden päätteeksi TPS karsi mestaruussarjapaikasta, mutta jäi vielä syrjään.

Hyvä menestys oli kuitenkin lisännyt intoa, ja keväällä järjestettiin arpajaiset, jotta saataisiin rahaa varusteita varten. Kunnollisia ne eivät kuitenkaan vielä olleet pitkään aikaan. Käsineitä jouduttiin käyttämään tavallisia työrukkasia, eikä mistään vartalosuojista puhuttukaan. Oli selvää, että näissä olosuhteissa jääkiekkoilijan tunsi lähinnä lukuisista mustelmista. Pelikentässäkin oli vielä eroa, sillä sivulaudoituksena olivat matalat aidat.

Leevi Halmeen huoltamana TPS lähti vuonna 1939 tavoittelemaan mestaruussarjapaikkaa. Joukkue oli miltei entisensä. Maalivahdin paikan oli kuitenkin ottanut Jaakko Louhi ja joukkueeseen liittyi myös Veikko Asikainen. TPS eteni valtakunnan sarjassa hyvin ja pääsi yrittämään sarjanousua. Nousumarkkinat pelattiin Tampereella. Vastassa olivat TBK (myöhemmin Tappara) ja Karhu-Kissat. TPS pelasi maalittoman tasapelin tamperelaisten kanssa. Karhu-Kissat TPS löi 4-0, ja kun TBK ja Karhu-Kissat pelasivat tasan, TPS nousu mestaruussarjaan oli selvä.

Toiveet pelaamisesta mestaruussarjassa romahtivat kuitenkin, sillä seuraavana kautena lensivät kiekkojen sijasta luodit. Sarjaa päästiin pelaamaan vasta vuonna 1941.

1941–1949

SOTAVUODET SEKOITTIVAT PELAAMISEN

TPS:n mestaruussarjan debyytti tapahtui uudenvuodenpäivänä 1941 Urheilupuistossa, jossa vastustajana oli HSK. Tasaisessa ottelussa voitto meni vieraille 2-1. Joukkueessa oli uutena nimenä mukana Teuvo Vaissi ja maalivahdiksi vaihtui parin ottelun päästä Reino Helle. Kauden aikana joukkueessa pelasi myös Reino Laine, joka pelasi sekä puolustajana että hyökkääjänä useassa ottelussa. Ehtipä Urho Teräskin pelata yhdessä ottelussa. TPS otti kauden aikana selkään kaikissa otteluissa, eikä onnistunut keräämään tililleen pistettäkään. Kaikki sarjassa pelanneet turkulaisjoukkueet jäivät hännille, mutta sarjasta ei pudotettu ketään.

Sota alkoi uudelleen heinäkuussa 1941, ja kausi 1942 jäi taas väliin. Sodan jatkumisesta huolimatta sarjatoiminnassa lähdettiin liikkeelle vuonna 1943, ja niin kutsuttuun sotasarjaan kelpuutettiin vanhat mestaruussarjalaiset mukaan. TPS:llä oli onni saada joukkueensa kokoon miltei entisenlaisena sopivien palveluspaikkojen vuoksi, ja kun esimerkiksi ÅIFK ei pelannut lainkaan, saatiin sieltäkin muutamaan otteluun pari miestä lainaksi.

Menestys oli vallan eri luokkaa kuin vuoden 1941 sarjassa. Lomien vuoksi otteluita pelattiin mm. Helsingissä perättäisinä päivinä ja Tampereella kerran jopa kaksi ottelua samana päivänä parin tunnin välein. Koko kaudella TPS ei päässyt pelaamaan yhtään ottelua kotikentällään. Sarjaa ei koskaan saatu pelatuksi loppuun asti. Otteluiden keskeytyessä TPS oli hopeatilalla, johon muilla joukkueilla ei enää olisi ollut mahdollisuuksia. Virallisesti mitaleita ei kuitenkaan jaettu, mutta SM-liigan virallisessa mitalitaulukossa vuoden 1943 hopeamitalit on merkitty TPS:lle.

Kesken jäi myös viimeisen sotatalven sarja 1944, jossa siinäkin TPS menestyi mainiosti. Kun sarja keskeytettiin huonojen sääolosuhteiden ja miesten lomaesteiden vuoksi, TPS oli kahden pisteen sarjajohdossa, joskin pahin uhkaaja Ilves oli pelannut kaksi ottelua vähemmän ja oli vielä tappioitta. TPS ja Ilves olivat kuitenkin ehtineet kohdata Turussa ottelussa, mitä seurasi ennätysyleisö, 583 maksanutta katsojaa. Lopputulokseksi jäi 1-1, vaikka lehtiselostuksen mukaan molemmat joukkueet yrittivät voittaa ”sekä luvallisin että luvattomin keinoin.” Ottelua dramatisoi vielä se, että heti alkuvihellyksen jälkeen ottelussa jouduttiin ilmahälytyksen vuoksi pitämään puolen tunnin tauko. Ainoan tappionsa TPS kärsi Hämeenlinnassa Tarmolle (2-3), jossa Tarmon voittomaali syntyi erotuomarin myötävaikutuksella viisi sekuntia ennen ottelun loppua.

Ensimmäisen kerran neljään vuoteen sarja voitiin viedä normaalisti loppuun vuonna 1945. TPS oli entisin voimin mukana, mutta ei nyt yltänyt mitaleille, vaan sai tyytyä neljänteen sijaan. Ilves vei mestaruuden, mutta keskinäisessä ottelussa TPS tarjosi sille Tampereella kovan vastuksen häviten vain 1–3 ottelussa, jota seurasi peräsi 1100 katsojaa, joka silloisissa oloissa oli todella huomattava määrä.

Vaikeaksi murroskaudeksi TPS:n jääkiekkoilussa muodostui vuosi 1946. Anton Honka, joukkueen ehdottomiin tukipylväisiin kuulunut puolustaja siirtyi naapuriseura TPK:hon vieden mukanaan Mauno Lehtisen. Edellisvuoden joukkueesta siirtyivät syrjään myös Reino Meri, Reino Helle ja Aki Ruotsalainen. Runkopelaajista paikoilleen jäivät näin ollen vain ”Kippari” Kihlman ja Teuvo Vaissi. Otteluissa kohti valtakauttaan kulkevia hämäläisseuroja vastaan ei enää menestytty. Kuumia kamppailuja olivat tuolla kaudella käydyt piirisarjan ottelut TPK:ta vastaan, niissä TPS pysyi vielä niskan päällä. Sarjassa TPS sijoittui kuudenneksi.

Vuonna 1947 juniorikoulutus oli seurassa vasta pääsemässä alkuun, joten reservejä ei vielä ollut. Joukkueesta jäivät pois Veikko Asikainen, mutta ”Mana” Lehtinen palasi vierailultaan TPK:sta ja otti Asikaisen paikan Kihlmanin vieressä. Muita muutoksia joukkueeseen ei tullut, paitsi että Pentti Pihlakoski pelasi pari ottelua. Tappioita tuli tamperelaisilta, mutta Kippari ja Mana pääsivät vauhtiin ottelussa HJK:ta vastaan Urheilupuiston montussa. Lehdet pitivät ottelua TPS:n sisunnäytteenä ja totesivat, että ”Kihlman ja Lehtinen taistelivat hurjemmin kuin koskaan”. Ottelun lopputulokseksi tuli TPS:n 9-8 voitto. Tepsin maaleista Lehtinen teki viisi ja Kihlman teki kolme maalia ja esityön kahteen muuhun. Kun jatkossa voitettiin vielä KIF ja TPK, sarjapaikka oli jälleen säilytetty. Loppusijoitus sarjassa oli jälleen kuudes.Kausi päättyi kansainvälisiin otteluihin, joissa ruotsalaiskiekkoilijat kävivät näyttämässä tasoeron suuruutta vielä tässä vaiheessa läntisen naapurimaan hyväksi.

Kaksi vuotta oli heikentyneinkin voimavaroin pystytty sarjapaikka säilyttämään, mutta kun riittävän kyvykästä uutta verta ei saatu vanhoihin leileihin, romahdus oli pakosta lopulta edessä. Vuonna 1948 TPS jäi sarjassa seitsemänneksi ja putosi mestaruussarjasta saamatta pistettäkään kokoon.

Kauden 1949 TPS pelasi suomensarjassa. Aulis Vahtonen puolustajana, jääpalloilusta värvätty Esko Pekkalainen ja Pekka Helle olivat joukkueen uudet nimet, kun TPS matkusti sarja-avaukseen Ilvestä vastaan Tampereelle. Olipa jostain joukon jatkoksi tempaistu mukaan vielä jalkapalloilija Helge Saarinenkin. Ottelu päättyi Ilveksen 31–0 (12–0, 3–0, 16–0) voittoon. ”Ken vois lampun sammuttaa” tulikin kauden paljon siteeratuksi tunnuslauseeksi. Kauden jatkuessa puolustukseen tuli Aki Salonen ja niin tuo sittemmin lähes legendaariseksi muodostunut parivaljakko Pekkalainen – Salonen aloitti uransa TPS:n edustusjoukkueessa. Puolustajapari heistä tuli Riihimäellä pelatussa ottelussa, jossa Teuvo Vaissi sai toisessa erässä verensyöksyn ja Pekkalainen joutui ottamaan hänen paikkansa Salosen rinnalla. Vaissi joutui tämän jälkeen luopumaan pelaamisesta, mutta ei jääkiekosta, sillä hänen merkittävin osuutensa TPS:n jääkiekkoilussa oli vielä edessäpäin.

Kun menestys suomensarjassa oli ollut suhteellisen heikko, vain neljäs tila, seuran johtokunta teki päätöksen, että seuraavan kauden suomensarjan paikasta luovutaan ”pelaajamateriaalin” puutteen vuoksi. Tämä ratkaisi myös sen, että seuran tukipelaajat Keijo Kihlman ja Mana Lehtinen siirtyivät TPK:n riveihin luvaten tulla kuitenkin heti takaisin, kun TPS taas lähtee liikkeelle.

Tätä uutta liikkeellelähtöä valmisteltiin Teuvo Vaissin suurella innolla ja uhrautuvalla työllä. Hän oli alkanut kasvattaa TPS:lle pätevää juniorijoukkuetta, jonka piti huolehtia seuran tulevaisuudesta. Seuran johtokunta oli eräässä vaiheessa halukas jopa luopumaan koko jääkiekkoilusta, mutta lähinnä Imma Oksasen kannanotto ratkaisi kuitenkin asian jääkiekkoilijoiden hyväksi. Mainitseepa seuran musta kirja, että tuleva puheenjohtaja Halmo eräässä vaiheessa oli kätkenyt maalivahdin varusteet halkopinonsa taakse, mutta mikään ei estänyt innostuneita poikia pelaamasta otteluja.

1950–1954

TPS PÄÄSI MITALIKANTAAN

Kausi 1950 jäi TPS:ltä kokonaan väliin. Sarjaan 1951 lähdettiin taas alimmalta portaalta maakuntasarjasta. Ennen kauden alkua haettiin jäätä mm. Pansionlahdelta, ja kun muuta paikkaa ei harjoitteluun ollut, rakennettiin Teuvo Vaissin olohuoneeseen patjoista muuri, jota vastaan voitiin suorittaa laukaisuharjoituksia. Vaissi ja hänen rinnalleen joukkueen kantavaksi voimaksi ja kapteeniksi noussut Esko Pekkalainen neuloivat ja liimailivat varusteita, joista oli huutavaa puutetta. Pentti Lumikko jatkoi myös innostunutta työtään joukkueen huoltajana.

Erkki Kaira otti jälleen huolekseen maalivahdin tehtävät. Salonen ja Pekkalainen puolustajina muodostivat joukkueen selkärangan. Kihlman ja Lehtinen palasivat takaisin ja kakkosketjuksi luotiin junioreista kolmikko Heikki Havulinna – Rainer Schrey – Pentti Kartemo. Maakuntasarjassa joukkue ei kohdannut edes vakavaa vastarintaa. Paikallinen kilpailija TuTo mm. pehmitettiin numeroin 15–2. Suomensarjan nousukarsinnoissa ei Hyvinkään Palloseurasta ollut paljon enemmän vaivaa, vaan se kukistettiin 12–3. Toisen ottelun Turussa HyPS luovutti.

Tyypillisesti huono turkulainen talvi koettiin vuonna 1952, jolloin vasta 15.1 päästiin pelaamaan kauden avausottelu. Siinä TPS kohtasi mestaruussarjassa pelanneen Rauman Lukon, joka yllättäen sai tyytyä 1–1 tasapeliin. Tämä enteili turkulaisille menestyksellistä kautta ja niin myös tapahtui. Suomensarjassa voitettiin kaikki ottelut ja näin noustiin puhtaalla pelillä mestaruussarjakarsintoihin. Joukkueen tavaramerkkinä alkoi vähitellen tulla kuuluisaksi erinomainen yhteispeli, jossa vauhti ei tosin ollut päätähuimaava, mutta kiekon siirrot sitä tarkempia ja älykkäämpiä.

Maaliin oli tullut Risto Kanerva, ketjuissa vetivät edelleen Kihlman ja Lehtinen. Heidän rinnallaan oli pääasiassa Osmo Männistö, mutta toisinaan myös Heikki Havulinna. Kakkosketju Matti Aalto – Rainer Schrey – Pentti Kartemo oli jatkuvasti parantanut otteitaan, ja ensimmäisen kerran jääkiekkohistoriansa aikana TPS:llä oli mahdollista panna tuleen kaksi tasaveroista ketjua. TPS nousi maakuntasarjasta mestaruussarjaan kärsimättä ainoatakaan tappiota. Kauden ottelujen maaliero 104–40 osoitti joukkueen kykyjä.

Seuraavana kautena talvi tuli aikaisin, ja joukkue pääsi hiomaan kuntoaan harjoitusotteluilla ennen tammikuussa 1953 alkanutta sarjaa. Joukkueen kokoonpanossa ei tapahtunut muuta muutosta kuin että nuori Matti Sundelin vakiinnutti asemansa joukkueessa ja vei Osmo Männistön paikan. Aki Salosen merkitys joukkueelle nähtiin kotiottelussa HPK:ta vastaan. Ennen ottelun alkua Aki veti puukolla kämmenensä auki varusteita korjaillessaan ja hänet jouduttiin viemään sairaalaan ommeltavaksi. HPK kaatoi ilman Salosta pelanneen TPS:n numeroin 7–1.

Sarjaa pelattiin kahdessa lohkossa ja TPS selvisi omasta lohkostaan pronssiotteluun kaatamalla samaisen HPK:n Hämeenlinnassa. TPS voitti ensimmäisen osaottelun Helsingin IFK:ta vastaan 10–6. Näistä numeroista jatkettiin seuraavana päivänä Turussa, jossa noin 700 henkeä totesi HIFK:n vastarinnan paljon edellispäivää kovemmaksi. TPS voitti silti ja voitti kokonaismaaliluvulla 14–9 pronssimitalit. Sarjatulokkaalle saavutus oli upea.

Turkulainen jääkiekkoilu sai uutta ilmettä vuonna 1954 kun Kupittaan jalkapallostadionille rakennettiin kaukalo. Stadionin katsomo tarjosi yleisölle huomattavasti paremmat ottelunseuraamismahdollisuudet kuin Urheilupuiston monttu. Talvi vain tuli kovin myöhään, ja ensimmäiset ottelut päästiin pelaamaan vasta joulukuun lopussa. Niinpä TPS:n kunto oli vielä keskeneräinen sarjan alkaessa heti tammikuun alussa.

Tärkein muutos joukkueen kokoonpanossa oli maalivahdin vaihtuminen. Kolmannelta sarjakierrokselta lähtien tehtävää hoiti Håkan Storbom eli ”Storkke”. Puolustuksen vaihtomiehenä kokeiltiin myös 17-vuotiasta Mauno Nurmea, mutta tärkeimmissä otteluissa Salonen ja Pekkalainen kuitenkin edelleen kantoivat vastuun puolustuksesta.

Tyypillisen kuvan Turun peliolosuhteista saa lehtikuvauksesta kauden 1954 sarjan avausottelusta TPS – Tarmo. ”Kauniin vihreä, miltei kesäinen ruohomatto ympäröi kiekkokenttää, jossa vesi lainehti sadepisaroiden iskiessä altaaseen. Ottelun oli määrä alkaa klo 13, mutta se alkoikin vasta tunnin kuluttua, kun ensin oli tunnin ajan yritetty ajaa vettä pois kentältä.” Yleisön mielenkiinto lajiin oli Turussakin vähitellen kasvamassa, ja kun Ilves vieraili Kupittaalla, oli katsomossa 1188 maksanutta katsojaa, mikä oli uusi yleisöennätys.

TPS tuli lohkossaan toiseksi ja se tiesi taas pronssiotteluun pääsyä. Ensimmäisessä ottelussa vastustaja HPK pystyi 20 sekuntia ennen loppuvihellystä ratkaisemaan voiton itselleen 6–5 numeroin. Toisessa osaottelussa katsomossa olleet n.1000 katsojaa joutuivat viettämään Kupittaalla peräti 3 ½ tuntia. Tasanumeroihin päättyneen ottelun jälkeen pelattiin kaksi jatkoerää. Pukusuojassa ehdotettiin jo tilanteen ratkaisemista pelikorttien avulla, mutta kaikesta huolimatta kolmanteen jatkoerään lähdettiin. Vähäisestä pelaajamäärästä johtuen varsinkin ilman vaihtoja pelanneet puolustajat Salonen ja Pekkalainen olivat jo niin poikki, että runsaampaa miehistöä käyttänyt HPK pääsi tekemään kolme maalia ja niin lähtivät pronssimitalit Hämeenlinnaan.

1955–1959

TPS:N ENSIMMÄISEN MESTARUUDEN NÄKI 2500 KANNATTAJAA

Syksyn 1954 harjoitusotteluissa TPS esiintyi vielä entisin kokoonpanoin ja Keijo Kihlman ja Mana Lehtinen olivat edelleen mukana. Uusina miehinä olivat kuitenkin tulossa Teräksestä siirtyneet Oiva Lehtinen ja Risto Aaltonen, jotka sitten tulivatkin SM-sarjassa yhdessä Matti Sundelinin kanssa muodostamaan ykkösketjun.

Kauden 1955 alkaessa Kihlman lopetti aktiivikiekkoilun ja siirtyi Suomen juniorimaajoukkueen huoltajaksi. Lehtinen pelasi vielä muutaman ottelun ennen kuin siirtyi erotuomariksi mestaruustasolla. Kakkosketjuna TPS:llä oli entinen Aalto – Schrey – Kartemo. Puolustukseen saatiin vakituisesti mukaan Mauno Nurmi, ja näin Salonen ja Pekkalainen saivat mahdollisuuden hengähdystaukoihin.

Pelit pelattiin vuoden tauon jälkeen taas Urheilupuistossa ja katsomo-olosuhteet olivat huonot. Ottelussa TPS – Tarmo paikalla oli 1700 katsojaa, joka oli jo yleisömäärän ääriraja, sillä loput eivät näkisi enää mitään. Kausi sujui TPS:ltä mainiosti. TPS:ää veikattiin jo lohkonsa varmaksi voittajaksi. Takaisku tuli kuitenkin Tampereella, missä TK-V aiheutti 5–4 voitollaan TPS:lle kauden ensimmäisen tappion. Tappio voitiin osittain panna lumisateen syyksi, joka sotki pahasti TPS:n kuuluisan yhteispelin sujumisen.

Tappio kuitattiin nuijimalla Karhu-Kissat 7–0, mutta ottelun loppu meni melkoiseksi kahinoimiseksi. Kissojen Olli Pulkkanen esitti otteita, jotka eräitten lehtikommenttien mukaan olisivat tarvinneet jo poliisien puuttumista asiaan. Osittain tällaiset säpinät olivat kuitenkin lajille mainosta, joka sai yleisön kiinnostumaan entistä enemmän. Lohkovoitto varmistui Hämeenlinnassa, jossa Tarmo sai selkäänsä peräti 7–2. Näin paikka loppuottelussa TBK:ta vastaan oli selvä.

TBK puolusti kahden edellisen kauden mestaruuttaan. Ensimmäinen ottelu Tampereella päättyi TBK:n 5–2 voittoon 2000 katsojan edessä. Jatkokamppailussa Turussa seuraavana päivänä kaukalon laidoille oli ahtautunut ennätysyleisö, noin 2500 katsojaa. TPS tarjosi kovemman vastuksen kuin Tampereella, mutta TBK vei ottelun nimiinsä 7–4 numeroin ja varmisti mestaruuden. Hopeiset mitalit kelpasivat kuitenkin turkulaisille hyvin.

Seuraavana syksynä 1956 Turkuun saatiin jäätä jo marraskuun lopussa, ja näin TPS pääsi kerrankin harjoittelemaan kunnolla ennen sarjan alkua. TPS:n hopeamitalimiehistö ei ollut paljoakaan muuttunut. Ruotsiin siirtyneen Oiva Lehtisen tilalle tuli Kurt Boege. Uusina niminä mukana olivat maalivahti Jouni Gröndahl ja Voitto Soini. Joukkuetta valmensi Esko Pekkalainen ja huoltajana toimi Pentti Lumikko.

Sarjan alku ei luvannut kovin hyvää. Maalivahti Gröndahl loukkaantui ja tilalle otettiin uudelleen Stormbom, joka ei vähän harjoitelleena ollut läheskään entisessä kunnossa. Tappiota tuli, mutta jumbotila ja pisteetön tili panivat pojat yrittämään entistä kovemmin. Lopulta TPS oli jo lähellä lohkovoittoa. Vastassa olivat vielä HPK ja HIFK, jotka olivat molemmat putoamisvaarassa ja panivat siksi kampoihin kaikin voimin. Ottelut olivat todella tiukkoja, mutta TPS selvisi voittajana.

Toisesta lohkosta kultakamppailuun selvisi Hämeenlinnan Tarmo. TPS joutui lähtemään ensimmäiseen osaotteluun Hämeenlinnaan, jossa lähes 3000 katsojaa oli innostamassa omiaan. Hyvissä olosuhteissa ottelusta muodostui tasoltaan erinomainen ja jännitystäkin riitti ottelun puoleen väliin asti. Sen jälkeen TPS:n kiistaton paremmuus tuli niin selvästi esille, ettei voittajasta ollut epäselvyyttä. Lopulta jopa hämeenlinnalaiskatsomo osoitti vilpittömästi suosiotaan TPS:n erinomaisesti sujuneille sommitelmille. Loppunumerot olivat TPS:lle 7–2. TPS:n huoltajan Pentti Lumikon mukaan ottelu oli paras, mitä TPS oli koskaan pelannut.

Seuraavana iltana Turun Urheilupuistoon ahtautui noin 2500 ihmistä katsomaan pystyykö TPS todellakin nujertaman yli kymmenen vuotta kestäneen hämäläisherruuden jääkiekkomestaruuksien jaossa. Turkulaiset tekivät sen varmuudella, joka ei jättänyt asiaa kenellekään epäselväksi. Toinen osaottelu päättyi nimittäin 9–3 ja kokonaisvoitto oli mahtava 16–5. TPS:n ensimmäinen jääkiekon Suomen mestaruus oli voitettu.

Kauden 1957 alkaessa TPS lähti puolustamaan raskasta mestarin viittaa suurin piirtein entisin voimin. Matti Aallon poissaolo jalkapallossa katkenneen jalan takia oli pahin jobinposti, mutta hänen paikkansa täyttäjäksi siirtyi ÅIFK:sta Erik Fortelius. Uutena joukkueessa oli myös Pyrkivästä tullut Pertti Laaksonen. Mestaruusjoukkueesta tuttu SAS-ketju, eli Sundelin – Aaltonen – Soini oli edelleen ykkösketjuna. Maalissa Håkan Storbom ja Jouni Gröndahl panivat työt puoliksi, sillä kumpikin pelasi kauden aikana 13 ottelua.

Tamperelaislehdistö kirjoitti kauden aikana, että TPS:n pelinopeus oli reilusti parantunut, ja oli siis entistä vaarallisempi vastustaja. Hyvä menestys oli myös Turussa johtanut vankkaan yleisökannatukseen. Onneksi Urheilupuistoon saatiin korotetut lisäkatsomot, jotka takasivat edes jonkinlaiset näköalat katsojamäärien noustessa yli 2000:n. HPK katkaisi TPS:n komean 27 tappiottoman ottelun sarjan Hämeenlinnassa kovassa lumisateessa. Lohkovoitto katkaistiin uusintaottelussa Tapparan kanssa. TPS voitti ottelun 8–1 ja selvisi loppuotteluun Ilvestä vastaan.

Mestaruusottelut pelattiin heti uusintaottelua seuraavina päivinä. Näin TPS joutui viidessä päivässä pelaamaan neljä huippukovaa ottelua, ja kyse oli sentään amatööriurheilijoista. Silti turkulaiset taistelivat sisukkaasti Tampereella, mutta Ilves voitti luvuin 4–2. Toiseen otteluun Turussa ahtautui Urheilupuiston avuttomiin katsomoihin ennätysyleisö jääkiekkoilussa eli 4125 maksanutta. Toisessa erässä turkulaiset kuitenkin väsähtivät ja Ilves voitti 5–7. Kovan urakkansa tuloksena Turun Palloseura kuitenkin vähintäänkin ansaitsi saamansa hopeamitalit.

Kauden 1958 mestaruussarjaan TPS lähti kahden edellisen vuoden mitalijoukkueena mukaan yhtenä suosikeista. Joukkue ei juuri muuttunut, uusina tulokkaina mukaan tulivat voimiaan kokeilemaan omat juniorit Jaakko Siltanen ja Sauli Renvall. Kausi ei mennyt aivan aikaisempien kausien lailla. Tappioita tuli, mutta joukkue selvisi silti pronssiotteluun saakka. Vastustajana oli Hämeenlinnan Tarmo, jonka kanssa pelattiin vieraissa tasan 3–3, mutta kotona ei peli luistanut ollenkaan. Toinen ottelu hävittiin 1–4 ja mitalit menivät sivu suun.

Seuraavana syksynä 1959 uutta kautta aloitettaessa turkulaiset eivät olleen kovin valoisissa tunnelmissa. Tekojäät olivat ratkaisevasti muuttamassa jääkiekkoseurojen valmentautumismahdollisuuksia, mutta Turussa, Suomen leudoimman talven alueella, ei tekojäästä ollut vielä tietoakaan. Lähtökohdat helsinkiläisiin ja tamperelaisiin seuroihin nähden alkoivat olla ratkaisevasti huonommat.

Joukkue oli jonkin verran muuttunut, Jouni Gröndahl oli luopunut jääkiekosta jalkapallon hyväksi. Esko Pekkalainen aikoi jäädä kokonaan valmentajan tehtäviin ja oli alkukauden syrjässä. Keijo Airala lunasti paikan puolustajana. Mestaruussarjaa oli täksi kaudeksi uudistettu siirtymällä entisestä kahden lohkon systeemistä kymmenen joukkueen kaksinkertaiseen sarjaan. Sarja alkoi turkulaisten osalta huonosti neljällä tappiolla, mutta jatkossa tahti parani ja lopullinen sijoitus oli viides. Vaikka menestys ei ollut huippuluokkaa, oli yleisön kiinnostus jatkuvasti kasvanut. TPS – Lukko –ottelua yritti seurata peräti 5396 katselijaa. TPS oli sarjassa neljäs.

NOUSUJA JA LASKUJA

1960

Katsomo-ongelmat olivat voimakkaasti esillä vuoden 1960 sarjaa odoteltaessa. Edellisenä kautena tepsiläiset olivat itse rakentaneet Urheilupuistoon jonkinlaisia lisäkatsomoja, mutta 5000 hengelle niistä ei tietenkään ollut paljon apua. Kaupungilta vaadittiin toimenpiteitä, ja julkisuudessa uutisoitiin jopa TPS:n aikeesta pelata mestaruussarjan kotiottelunsa Raumalla, jonne yleisölle järjestettäisiin bussikuljetus. Kaupunki osoitti lopulta määrärahan, jonka turvin rakennettiin uusi puukatsomo 5000 hengelle. Parannus sai TPS:n peruuttamaan suunnitelmansa Rauman osalta.

Ulkonaisissa puitteissa TPS aloitti tällä kaudella uuden luvun suomalaisessa jääkiekkoilussa tuomalla pelipukuihinsa mainokset Ruotsista saadun esikuvan mukaan. Näin TPS:stä tuli kolmen vuoden sopimuksella Niveaa mainostava joukkue.

Valmentajana jatkoi Esko Pekkalainen. Puolustuksen vahvistukseksi tuli Tampereelta Matti Haapaniemi. Joukkue sai uuden vaihtomiehen Jorma Laapaksesta ja tulevat runkopelaajat Ilkka Mesikämmen ja Rauno Heinonen pelasivat myös muutaman ottelun. TPS sijoittui sarjassa viidenneksi.

1960–1961

Sarja-avausta oli siirretty yhä aikaisemmaksi tekojäiden avulla ja kausi 1960–61 alkoikin jo marras-joulukuun vaihteessa. Turkulaiset kärsivät edelleen tekojään puutteesta. Jääolosuhteiden takia harjoitteluajanjakso jäi lyhyeksi ja myös otteluita jouduttiin siirtämään. Kotikenttä oli turkulaisten valtti, sillä koko kauden aikana vain HIFK pystyi viemään pisteet Turusta.

Tällä kaudella kypärät tulivat pakolliseksi varusteeksi jääkiekkoon. TPS:n ensimmäinen kypärät päässä pelattu ottelu oli Tapparaa vastaan Tampereella pelattu peli. Ottelussa kypärä osoittautui tarpeelliseksi Pertti ”Pepita” Niemiselle, joka ei lainkaan mielellään ollut sen käyttöön suostunut. Pepita syöksyi ottelussa pää edellä Tapparan maaliin ja kolautti päänsä maalin tukirautaan. Kypärä pelasti pahemmilta seurauksilta.

TPS oli myös kauden paras yleisöjoukkue ja Urheilupuistossa tehtiin ottelussa Tapparaa vastaan yleisöennätys, 5702 maksanutta katselijaa. Nimimerkki ”Pose” kuvasi ottelun kolmatta erää lehdessä niin jännittäväksi ja tapahtumiltaan värikkääksi, ettei ”inhimillinen kynä riitä enää näiden hetkien kuvaamiseen: ne täytyi itse elää.” Loppusijoitus sarjassa oli neljäs.

1961–1962

Syksyllä 1961 TPS saattoi saada jonkin verran tuntumaa jäähän Raumalta, jonne oli saatu tekojää. Turkukin oli lopulta heräämässä ja kaudeksi 1963 tänne oli luvassa tekojää. Valmistautuessaan kauteen 1961–62 TPS teki pitkän ja värikkään ulkomaankiertueen, mikä ulottui Italiaan ja Jugoslaviaan asti.

TPS kohtasi Italian Milanossa mm. viisi kanadalaista käsittäneen ammattilaisjoukkue Diavoli Rosso Nerin (punaiset paholaiset). Ottelun erotuomarit olivat kotijoukkueen palkkalistoilla. Kun kotijoukkue ei muuten millään saanut kiekkoa loistavasti pelanneen Esko Niemen taakse, ajettiin kylmästi niin paljon turkulaisia jäähylle, että peli saatiin päättymään 3–0 kotijoukkueen hyväksi.

Toinen unohtumaton ottelu pelattiin Bolognassa. Siellä syntyi kolmannessa erässä ilmitappelu, jonkalaiset olivat Suomen kentillä tuolloin erittäin harvinaisia. Ilkka Mesikämmen toimitettiin ottelusta sairaalaan, jossa kuitenkin todettiin, ettei mitään vakavampaa tapahtunut. Italialaisia sairaalaan vietiin kolme. Ottelu keskeytyi tappelun takia, ja kun se keskiyöllä jatkui, italialaiset onnistuivat tasoittamaan ottelun 3–3:een.

Erikoisena tuliaisena tuotiin kotiin apina, joka oli huoltaja Lumikon mukaan saanut nimekseen Mikki II. Siitä ei kuitenkaan tullut joukkueen pysyvää maskottia, vaan sen määränpääksi tuli lopulta suurten hankaluuksien jälkeen Korkeasaari.

TPS täytti kaudella 40 vuotta, mutta jääkiekkoilijoille kausi ei ollut juhlakausi. Jääpula johti ottelujen siirtämisiin ja ruuhkautumisiin. Avainpelaajiin kuulunut Voitto Soini loukkaantui ja oli pitkään syrjässä.

Otteluissa jouduttiin nielemään tappio toisensa jälkeen. Niinpä jouduttiin sarjan loppuvaiheessa kamppailemaan putoamista vastaan. Sarjapaikka ratkesi monien vaiheiden jälkeen uusinnassa, jossa TPS joutui matkustamaan Lauritsalaan. Ottelussa SaiPa teki kaksi maalia, jotka kummatkin syntyivät turkulaisten mielestä laittomasti. TPS teki jopa tämän jälkeen hetkeksi pelilakon, mutta jatkoi lopulta hengettömästi pelin loppuun häviten 2–6. Protestikin tehtiin, mutta se ei auttanut, vaan suomensarja oli seuraavaksi kaudeksi edessä.

1962–1963

Putoaminen ei kuitenkaan turkulaisia masentanut, vaan päämääräksi asetettiin nousu välittömästi takaisin mestaruussarjaan. Tätä varten ryhdyttiin määrätietoisiin toimiin. Päätettiin hankkia joukkueelle ensimmäisenä seurajoukkueena Suomessa kanadalainen valmentaja. Maajoukkuevalmentaja Joe Wirkkusen avulla tähän tehtävään löydettiin Port Arthur Bearcatseissa pelannut puolustaja Norwel ”Red” Olsen, joka syksyllä 1962 saapui Turkuun vaimoineen. Hän pääsi aloittamaan harjoitukset 18.10.1962 valmistuneella Kupittaan tekojäällä, jossa ei tosin silloin vielä ollut katsomoita valmiina, joten otteluita siellä ei voitu pelata.

Varamaalivahdiksi Esko Niemelle oli kasvamassa Lasse Kiili. Aki Salonen siirtyi pitkän uran jälkeen huoltotehtäviin ja uudeksi puolustajaksi Mauno Nurmen pariksi tuli Joensuusta Esko Reijonen. Toisen parin muodostivat Kaj Sveholm ja Ilkka Mesikämmen. HJK:sta lähteneet Juhani Wahlsten ja Kari Aro vetivät Tepsin paidan päälleen. Yhdessä Pertti Niemisen kanssa he muodostivat maaottelutason ketjukolmikon.

Toisessa ketjussa hyökkäsivät Rauno Heinonen – Jorma Laapas – Voitto Soini ja kolmannessa ketjussa Pertti Karelius – Kalevi Leppänen – Heikki Heimo. Joukkue oli niin hyvä, että se kelpasi harjoitusvastustajaksi maajoukkueellekin. Ensimmäisessä ottelussa kohtasivat TPS ja TuTo ja ennen ottelun alkua oli tyypillistä paikalliskamppailun sähköä ilmassa, mutta myös pakkasta 20 astetta. Siitä huolimatta Urheilupuistoon saapui 3005 maksanutta katsojaa, luku, josta monet mestaruussarjaseurat unelmoivat turhaan. TPS teki loppunumeroiksi 5–0 ja tamperelaiset erotuomarit kommentoivat peliä: ”Oli kuin Chicagon alamaailma olisi selvitellyt välejään”. Sarjan aikana TPS hävisi vain yhden ottelun WU:lle ja TPS:n maaliero muodostui niinkin mahtavaksi kuin 193–68.

1963–1964

Nousu mestaruussarjaan seuraavaksi kaudeksi oli selvä. Turussa valmistauduttiin suurin toivein kauteen 1963–64. Kupittaalle oli saatu katsomot, Red Olsen oli edelleen valmentajana ja nyt oltiin jääharjoittelussakin tasoissa muiden kanssa. Alku sarjassa meni mainiosti, ja vaikka Lukolle hävittiinkin, TPS oli sarjan kärjessä. Kun KT-V (nykyinen KooVee) saapui Kupittaalle, noteerattiin Turun yleisöennätykseksi 6341 maksanutta.

Komea purjehdus kärjessä kaatui kuitenkin Saimaan aaltoihin, SaiPa voitti TPS:n lukemin 7–2. Tappio merkitsi alamäen alkua, eikä mitaleista enää sen jälkeen tarvinnut puhua. Loppusijoitus sarjassa oli kahdeksas. Valmentaja Olson tilitti pettymystään melko kovin sanoin Turun Sanomille antamassaan haastattelussa. Halun ja kurin puute harjoituksissa sekä yrityshalun puuttuminen veivät hänen mukaansa menestymisen mahdollisuudet.

HOPEAN JÄLKEEN VAUHTI SUOMI-SARJASTA

1964–1965

Olsen ei enää palannut takaisin seuraavaksi kaudeksi, vaan Pertti ”Pepita” Nieminen sai nyt pelaajavalmentajan roolin. Kaudeksi 1964–65 joukkueeseen tuli muitakin mullistuksia. Esko Niemi jätti Turun ja maalivahdin paikasta jäivät kilpailemaan Lasse Kiili ja Jorma Valtonen, joista Valtonen valtasi paikan sarjaotteluissa.

Uusia nimiä joukkueessa olivat juniori Jarmo Rantanen, Kari Sillanpää ja Juhani Iso-Eskeli Tampereelta sekä Pekka Olkkonen Varkaudesta. Myös 16-vuotias Timo Nummelin oli jo tulossa mukaan, mutta sai vielä tyytyä 12 otteluun kauden aikana. Voitto Soini oli puolestaan siirtynyt TuToon ja Mauno Nurmi yritti jättää jääkiekon keskittyäkseen jalkapalloon, mutta joukkueen loukkaantumissuman takia hänet ylipuhuttiin takaisin.

Sarjassa alku oli taas huono, mutta tahti parani kuitenkin pian. SaiPan saapuessa Kupittaalle taisteltiin sarjan kärkipaikasta. Suomen kaikkien aikojen yleisöennätys lyötiin silloin, sillä 8069 katsojaa riemuitsi TPS:n 2–1 voitosta. Ennätys lyötiin kuitenkin pian Porissa, jossa Karhujen ja TPS:n ottelua seurasi 8624 katsojaa.

Sarjatilanne kehittyi sellaiseksi, että Ilveksen saapuessa Turkuun panokset olivat kovat, ja Kupittaalle myytiin kaikki 8800 lippua ennakolta loppuun. Ottelusta tuli kuitenkin pettymys, sillä Ilves voitti ja TPS päätyi lopulta sarjassa neljänneksi tasapistein pronssia saaneen Lukon kanssa.

1965–1966

Kaudella 1965–66 siirryttiin pelaamaan mestaruussarjaa taas kahdessa lohkossa. Kummastakin lohkosta kolme parasta pääsivät pelaamaan mitaleista ja loput pelasivat oman sarjansa putoamisesta. TPS:n kokoonpanossa ei tapahtunut suuria muutoksia. Pekka Olkkonen ja Juhani Iso-Eskeli olivat kuitenkin lähteneet ja uutena joukkueeseen tuli Pertti Kuismanen Kuopiosta.

Maalivahteina aloittivat Jorma Valtonen ja Lasse Kiili, joista jälkimmäinen selvisi tällä kertaa ykkösmaalivahdiksi. Turkulaisten mielenkiintoa nosti mestaruussarjaan noussut TuTo. Ensikerran sitten 1940-luvun oli Turussa kaksi mestaruussarjan joukkuetta, jolloin ÅIFK pelasi. TPS selvisi alkusarjasta mitalisarjaan TuTon joutuessa kamppailemaan sarjapaikasta, jonka se säilytti. Mestaruuden vei Ilves ja TPS jäi taas neljänneksi tasapisteissä pronssille päässeen SaiPan kanssa.

1966–1967

Kokemukset kaksilohkoisesta mestaruussarjasta eivät olleet riittävän myönteisiä ja niin kaudeksi 1966–67 palattiin yksilohkoisuuteen. Pertti ”Pepita” Nieminen toimi edelleen TPS:n pelaaja-valmentajana ja Jarmo Rantanen, Kari Sillanpää sekä Jorma Valtonen kuuluivat poislentäneihin muuttolintuihin. Mauno Nurmi ilmoitti asettaneensa luistimensa hyllylle lopullisesti.

Joukkuetta täydennettiin pääasiassa omilla junioreilla. Lasse Kiili torjui maalissa. Puolustajapareina jatkoivat Mesikämmen – Nieminen ja Nummelin – Laapas. Ykkösketjuun nostettiin Wahlstenin ja Kuismasen seuraksi Juhani Tamminen. Kakkosketjussa olivat Heinonen – Aro – Heino. Kauden aikana peliaikaa saivat tässä ketjussa myös veljekset Jarmo ja Hannu Koivunen. Kolmosketju muodostui junioreista Teuvo Andelmin – Kari Varjanne – Jouni Samuli.

Sarjan alkupuoliskon huippuottelu oli Turussa jälleen TPS – TuTo. TuTo johti sarjaa, kun taas TPS oli kompastellut. Vesisateessa 7457 katsojaa kuitenkin näkivät tepsiläisten pitävän pintansa luvuin 4–1. Ailahtelevien esitysten jälkeen TPS otti sarjassa rajun loppukirin viemällä täydet pisteet yhdeksästä viimeisestä ottelusta. Kauden päättyessä TPS sai käteensä hopeamitalit.

1967–1968

Riemukkaan hopeamitalivuoden jälkeen kaudella 1967–68 painuttiin yllättäen pohjamutiin. Kausi oli täynnä vaikeuksia ja sairaslista oli pitkä. Ilkka Mesikämmen oli siirtynyt Poriin ja tilalle tuli Hannu Ojutkangas. Lasse Kiili vartioi maalia Rauli Ottilan ollessa varamiehenä.

Välillä pelattiin vain kolmella puolustajalla, mikä ei enää riittänyt mestaruussarjavauhdissa. Kun sarja päättyi, paikallisvastustaja TuTo oli pronssilla, mutta TPS lähti hakemaan vauhtia suomensarjasta.

1968–1969

Seuraavan kauden 1968–69 tavoite oli nousu takaisin mestaruussarjaan, ja vaikka reitillä olikin kareja, niin päämäärään päästiin. Pepita Nieminen keskittyi pelaamiseen, ja valmentamisesta huolehti Porista siirtynyt Rauli Virtanen.

Omassa lohkossaan TPS sai kovimman vastuksen Jokereilta, jonka kanssa pelattiin kahdesti tasan 3–3. Turkulaisseura Kiekko-67 pääsi myös 3–3 tasapeliin häviten toisen ottelun vain niukasti 4–3. Karhu-Kissoille menetettiin myös yksi piste 2–2 tasapelillä, mutta muuten tehtiin selvää jälkeä. TPS ja Jokerit nousivat kauden päätteeksi molemmat mestaruussarjaan.

TURKU SIIRTYI JÄÄHALLIAIKAAN

1969–1970

Yksi kausi suomensarjassa riitti jälleen ja TPS nousi takaisin mestaruussarjaan kaudeksi 1969–70. Yhä kasvanut junioritoiminta oli tuonut TPS:lle ensimmäisen nuorten Suomen mestaruuden jääkiekossa ja lupaavia kykyjä oli runsaasti pyrkimässä edustusjoukkueeseen. Niinpä TPS pelasikin sarjan nuorimmalla joukkueella, jonka keski-ikä oli vain 21 vuotta. Nuoren joukkueen halu näyttää kykynsä oli kova ja niinpä menestys oli myös hyvä. Kauden lopputuloksena oli hieno neljäs tila.

1970–1971

Kaudella 1970–71 uskottiin edellisen hyvän kauden menestyksen perusteella kaiken menevän taas hienosti. Mutkia oli kuitenkin matkassa. Pahinta oli, että harjoitusmahdollisuudet Turussa olivat jälleen pahasti jäämässä jälkeen maan muiden huippuseurojen mahdollisuuksista. Halliharjoittelun puuttuminen pakotti turkulaiset harjoitusleirille Ruotsiin ja matkustamaan sitten kuukauden ajan yötä myöten edestakaisin Tampereelle harjoittelemaan.

Turkuun jää saatiin ilmojen viiletessä syyskuun lopussa, eikä se enää riittänyt. TPS menetti edellisen kauden joukkueestaan kaksi varsin tärkeää miestä, Juhani Tammisen ja Jaakko Marttisen. Tällä kaudella Rauli Ottila pelasi ensimmäisen kerran enemmän otteluja maalivahtina kuin Lasse Kiili. Ilkka Mesikämmen palasi TPS:ään ja uusina hyökkääjinä tulivat mukaan Bengt Wilenius Lahdesta ja juniori Kari Kauppila.

Sarjamuodon kokeilut jatkuivat, ensin pelattiin kaksinkertainen alkusarja. Siitä kuusi parasta selvisivät mitalisarjaan, mutta mitään putoamissarjaa ei pelattu. Sarja lähti alusta asti menemään huonosti, ja vasta lopussa putoamispeikon hengittäessä niskaan pystyttiin terästäytymään niin paljon, että sarjapaikka säilyi. TPS:n sijoitus sarjassa oli 9.

1971–1972

Uusia otteita kaivattiin heikon kauden jälkeen ja seuran 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi haluttiin menestyä hyvin. Juhani Wahlsten palasi retkiltään Itävallasta Ilveksen kautta TPS:n valmentajaksi kaudeksi 1971–72. Toinen turkulaisseura Kiekko-67, joka oli myös ollut mestaruussarjassa, mutta pudonnut, fuusioitui pelaajamateriaaliltaan TPS:n kanssa.

Harjoitusotteluissa saavutettiin sensaatiomainen menestys, kun Saksassa lyötiin maailman seurajoukkueiden huippuihin kuuluva Moskovan Spartak numeroin 5–4. Uutta ilmettä joukkueessa edusti Kanadasta hankittu vahvistus Robert ”Bobby” Lamoureux. Alkukierroksien jälkeen TPS johti sarjaa, mutta loppu meni heikommin. Lopulta pudottiin säilymissarjaan, mikä toki reilusti voitettiin, ja paikka mestaruussarjassa säilytettiin. Lopullinen sijoitus sarjassa oli 7.

1972–1973

Kesällä 1972 tuli takaiskuna tieto, että Wahlsten ei olekaan solminut sopimusta TPS:n kanssa, vaan oli lähdössä Barcelonaan, Espanjaan. Valmentaja löytyi kuitenkin nopeasti, sillä turkulainen, aiemmin TuToa valmentanut Matias Helenius oli vapailla markkinoilla ja siirtyi TPS:n leipiin.

Seuran suhteellisen heikko taloudellinen tilanne ei sallinut suuria pelaajahankintoja, eikä halliton Turku pelaajia houkutellutkaan. Tärkeimmäksi vahvistukseksi tuli Joensuusta Jari Kapanen. Menetyksinä kirjattiin Lasse Kiilin lähtö HJK:hon ja Hannu Koivusen siirtyminen Saksan Liittotasavaltaan. Tyytyväisiä voitiin olla siitä, että Bobby Lamoureux jatkoi Turussa.

Sarjaa oli taas kaudelle 1972–73 uudistettu, sillä nyt pelattiin 10 joukkueen nelinkertainen sarja, josta viimeinen putosi ja viimeistä edellinen joutui karsimaan paikastaan karsintasarjan kakkosta vastaan.

TPS:n maalissa pelasi suurimman osan kautta Timo Nurminen, jota Rauli Ottila muutamissa otteluissa tuurasi. Puolustajien vakiopari oli Timo Nummelin – Lauri Jämsen. Ilkka Mesikämmen pelasi Jukka Koivun ja Hannu Lundenin kanssa. Myös Eero Juntunen, Hannu Jortikka ja muutamissa otteluissa Matti Kauppila esiintyivät puolustajien tontilla.

Ketjuista Rauteen veljekset Pekka ja Matti yhdessä Kari Hörkön kanssa muodostivat yhden kolmikon. Rauli Tammelin johti kakkosketjua laidoillaan Bengt Wilenius ja Kari Kauppila. Kolmosessa hyökkäsivät Jouni Samuli tai Tarmo Saarni – Bobby Lamoureux – Jari Kapanen. Ilkka Laaksonen oli varsin usein vaihtomiehenä.

Sarjan ensimmäinen neljännes tuotti TPS:lle seitsemän pistettä. Toinen neljännes tuotti 10 pistettä. Ottelussa HIFK:ta vastaan Timo Nummelin sai ensimmäiset tikit kaukalossa Esa Peltosen rokotettua häntä silmään. ”Silmä meni umpeen, mutta onneksi se ei ollut se pelisilmä”, laukoi Numppa, joka kuitenkin joutui olemaan vamman vuoksi muutaman ottelun syrjässä.

Lopullinen sarjasijoitus oli 9. Se tiesi sitä, että edessä oli karsinta sarjapaikasta Savonlinnan Pallokerhoa vastaan. Ensimmäinen ottelu pelattiin Turussa, ja varmana voittajana etukäteen pidetty TPS kipsaantui täysin. Ottelu päättyi lopulta 4–4. Savonlinnassa TPS ratkaisi pelin selvästi. Lopputulos oli 7–1 ja sarjapaikka oli edelleen TPS:n.

1973–1974

Pääsy vihdoin oman katon alle oli turkulaisen kiekkoväen keskeisin ajatus lähdettäessä kaudelle 1973–74. Pitkät jahkaukset tekojään kattamisesta Kupittaalla olivat vihdoinkin päättymässä. Jäähallisuunnitelmista oli tässä vaiheessa luovuttu ja oli päädytty Kupittaan kattamiseen.

Rakennustyöt eivät kuitenkaan sujuneet laskettua vauhtia, vaan olivat mestaruussarjan alkaessa vielä pahasti kesken. Pahinta oli, ettei rakennustöiden vuoksi edes päästy harjoittelemaan jäälle. Erikoisjärjestelyin TPS harjoitteli usein yömyöhällä Rauman ja Forssan jäähalleissa.

Joukkueessa oli muutamia merkittäviä vahvistuksia. HJK oli luopunut jääkiekkoilusta ja Seppo Repo siirtyi Tepsiin. Toisaalta Jari Kapanen menetettiin Helsinkiin. Lasse Kiili palasi takaisin ja puolustukseen tuli joukkueen kapteeniksikin valittu Jouko Öystilä. Timo Viljanen ja Jukka Koskilahti olivat uusia miehiä ketjuissa.

Matias Helenius aloitti valmentajana, mutta tammikuussa 1974 kakkosvalmentaja Reima Särös otti hoitaakseen päävalmentajan tehtävät. Sarjan alkaessa joutuivat TPS ja TuTo pelaamaan ensimmäisen kierroksen kotiottelunsa Forssan kuplassa. Näihin otteluihin kuului myös ensimmäinen paikalliskamppailu TPS–TuTo. Forssan tie tuli turkulaisille jääkiekon kannattajille varsin tutuksi ja yllättävän suurin joukoin siellä käytiinkin.

Poikkeusjärjestelyt tulivat kuitenkin seuroille kalliiksi. Kupittaalle päästiin pelaamaan vasta marraskuussa, mutta silloinkin halli oli vielä kesken, päätyseinät olivat jatkuvasti auki. Hallin avausottelu oli TuTo–TPS, joka 8000 katsojan edessä päättyi tasatulokseen 3–3. Hallin keskeneräisyys johti surkuhupaisiin peruutuksiin: itsenäisyyspäivän TPS–Tappara –ottelu oli pakko peruuttaa, koska hallissa oli yli 20 astetta pakkasta. TPS:n sijoitus kauden sarjassa oli kahdeksas.

SM-LIIGAN AVAUSKAUSI TOI MESTARUUDEN

1975–1976

Keväällä 1975 perustettiin Jääkiekon SM-liiga ry. Liigaan luotiin 10 joukkueen sarja, jossa pelattiin nelinkertainen runkosarja. Sen jälkeen mestari ratkaistiin neljän parhaan joukkueen kesken Pohjois-Amerikasta omaksutulla play off –systeemillä.

Sarjasta pudonneen TuTon tilanne oli vaikea, sillä seuraa painoivat raskaat velat. Niinpä TuTon johtokunta päätti lopettaa jääkiekkoilun huipputasolla. Neuvottelujen jälkeen yhdeksän TuTon entistä pelaajaa siirtyi Tepsiin ja TuTo maksoi velkojaan heistä saamillaan korvauksilla.

TPS:n ja TuTon yhdistyneet voimat johti liigaan Suomessa ensimmäinen päätoiminen valmentaja, Raimo Määttänen. Apulaisekseen hän sai Lasse Kiilin, jota ei enää tarvittu maalilla, koska TuTossa jo lopettamispäätöksen tehnyt Urpo Ylönen saatiin jatkamaan uusissa ympyröissä. Hänen kakkosmiehekseen siirtyi TuTosta myös Rauno Sjöroos, joka ei luonut Tepsissä suurta uraa maalivahtina, mutta toimii edelleen HC TPS Turku Oy:n markkinointipäällikkönä.

Uuden joukkueen kapteeniksi nimettiin Seppo ”Pappa” Lindström. Pertti Ahokas, Hannu Niittoaho ja Pertti Vaelma olivat myös naapuriseurasta tulleita puolustajia. Jouko Öystilä palasi Saksasta ja kun edellisen kauden joukkueesta vain Lauri Mononen oli lähtenyt, oli pelaajamateriaalia riittävästi neljään ketjuun. Määttäsen myötä joukkue harjoitteli iltaharjoitusten lisäksi myös päivällä ja pelaajien ravintohuoltoon ryhdyttiin kiinnittämään huomiota.

SM-liigan avauskierros pelattiin 18.9.1975. TPS kohtasi Ässät Porissa ja kotijoukkue Ässät voitti avausottelun 4–2. Muualla Suomessa ja Turussakin arveltiin, ettei uusi joukkue kovin helposti sulautuisi ehjäksi kokonaisuudeksi, mutta ongelmia ei alkukauden pelillisten kompastelujen jälkeen enää esiintynyt. Niinpä TPS oli runkosarjan ylivoimainen voittaja seitsemän pistettä edellä Tapparaa.

Maaliskuun puolessa välissä 1976 alkoivat pudotuspelit. Niissä TPS sai vastaansa maalieron perusteella neljänneksi jääneen HIFK:n Tapparan joutuessa taistelemaan Ässien kanssa. Välierissä pelattiin vain voitosta eikä tasapeliä tunnettu. Ensimmäiset pudotuspelikamppailut pelattiin kahdesta voitosta ja TPS meni finaaliin voitoin 2–1 kotona ja 5–2 vieraissa.

Finaalivastustajaksi asettui Tappara. Ensimmäinen finaaliottelu pelattiin Kupittaalla. Tunnelma oli 8000 katsojan keskuudessa käsin kosketeltavan jännittynyt. TPS meni ottelussa peräti 4–0 johtoon, ennen kuin Tappara sai lohdutusmaalin.

Seuraavana päivänä Tappara aikoi maksaa potut pottuina ja viedä finaalin kolmanteen otteluun. TPS oli kuitenkin eri mieltä. Vain viisi minuuttia oli pelattu kun Pappa Lindström laukaisi siniviivalta 1–0 turkulaisille. Toisessa erässä Jukka Alkula pääsi tekemään Tapparalle 1–1 tasoituksen. Kolmannessa erässä kuulutettiin jo ottelun viimeinen peliminuutti. Lähes kaikki olivat varmoja, että siirryttäisiin jatkoajalle.

Ketju Leppänen – Johansson – Repo painoi kiekon vielä Tapparan alueelle saaden aikaan hirmuisen mylläkän Antti Leppäsen maalin eteen. Kiekko pomppi Seppo Revon ulottuville. Nopea veto vain sinne päin, ja sieltä Leppäsen suojuksista kumilaatta löysi tiensä maaliin. Ajassa 59.39 TPS oli tehnyt 2–1 maalin, eikä Tappara enää viimeisten 21 sekunnin aikana pystynyt tilannetta kääntämään. Turkulainen jääkiekkofuusio oli osoittanut voimansa: Turkuun oli 20 vuoden tauon jälkeen saatu jääkiekon Suomen mestaruus.

1976–1977

TPS lähti seuraavalla kaudella 1976–77 puolustamaan mestaruuttaan jonkin verran uusiutunein kasvoin. Pahin menetys oli mestaruuden ratkaisseen Seppo Revon lähtö Lauri Monosen kumppaniksi ammattilaisseura Phoenixiin. Tapparasta saatiin Antero ”Aku” Lehtonen ja Ilveksestä Seppo Suoraniemi. Välillä Forssassa käynyt Hannu Niittoaho palasi puolustukseen. Keijo Järvinen paikkasi Seppo Revon Reijo Leppäsen ja Kari Johanssonin ketjussa.

Kakkosketjussa luistelivat Wilenius – Tammelin – Hörkkö ja kolmannen muodostivat pääasiassa Koskilahti – Koivunen – Lehtonen. Rauteen veljekset yhdessä Timo Viljasen kanssa olivat nelosketjun miehiä. Markku Haapaniemi ja Timo Kokkonen pääsivät jonkin verran haistelemaan liigan ilmapiiriä.

Kauden aikana TPS oli kova kotona, mutta vieraissa oli vaikeampaa. Tappara karkasikin runkosarjan voittoon kuuden pisteen erolla. Pudotuspeleissä vastaan tuli HIFK kuten edellisenäkin vuonna. Uutta oli se, että nyt pelattiin sekä välierät että finaali paras viidestä – järjestelmällä, eli jatkoon pääsyyn vaadittiin kolme voittoa. TPS:n ja HIFK:n rajussa välierätaistelussa tarvittiinkin kaikki viisi ottelua, ennen kuin TPS:n finaalipaikka ratkesi.

Tappara otti finaalipaikan päihittämällä KooVeen suoraan kolmessa ottelussa. Finaaleissa Tapparalla oli kotietu. Maalivahti on jääkiekossa puoli joukkuetta ja Tepsille Urpo Ylösen merkitys oli ainakin tätä luokkaa. Ensimmäisen finaalin alkuverryttelyssä Ylöseltä murtui pikkusormi. Se lastoitettiin, ja Ylönen yritti pelata, mutta ei tietenkään voinut yltää normaalisuoritukseen. Koko joukkue lamaantui hänen myötään ja tappio 7–2 oli selviö. Ylösen pelaaminen finaaleissa päättyi siihen, ja Määttänen laittoi maaliin vain 17-vuotiaan Jari Paavolan. Tämä pelasi hyvin, mutta Tappara oli kuitenkin parempi numeroin 4–2. Kolmas finaali Tampereella oli enää muodollisuus. Tappara kruunasi mestaruutensa komealla 9–1 voitolla. TPS sai hyvästä kaudestaan palkkioksi hopeamitalit.

1977–1978

Kaudeksi 1977–78 jääkiekkoilun kiertotähdet Juhani Tamminen ja Seppo Repo palasivat Tepsiin Phoenixin kiekkoilun päätyttyä konkurssiin. Varsin tärkeää joukkueelle oli Urpo Ylösen jatkaminen maalivahtina.

Joukkue pelasi neljällä ketjulla, vaikkei se hyökkääjiä juuri miellyttänytkään. Runkosarja kului TPS:n osalta mukavasti. Joukkueen sijoitus vaihteli pääasiassa kakkos- ja kolmostilalla Tapparan pitäessä kärkipaikkaa. Pudotuspelit TPS aloitti Porissa Ässiä vastaan. TPS voitti ensimmäisen ottelun Porissa, mutta Ässät vei kaksi seuraavaa ottelua nimiinsä. Näin TPS päätyi pronssiotteluun Ässien voittaessa mestaruuden. Pronssikamppailussa TPS kohtasi Ilveksen ja otti pronssimitaleihin vaadittavat kolme voittoa.

1978–1979

TPS:n joukkue koki suuria muutoksia kaudeksi 1978–79. Seppo Repo lähti Japaniin ja Antero Lehtonen palasi Tapparaan. Vanhoista sotaratsuista liigatasolla pelaamisen lopettivat Ilkka Mesikämmen, Kari Johansson ja Matti Rautee. Urpo Ylönen jatkoi ja sai rinnalleen Italiasta palanneen Jorma Valtosen. Ilveksestä saatiin puolustukseen Jari Hytti. Hyökkääjät Håkan Hjerpe ja Kalevi Aho saapuivat Turkuun Vaasasta.

Runkosarjan vei nimiinsä edellisen kauden mestari Ässät. Tappara oli kakkonen ja TPS kolmas. Näin TPS joutui välierissä Tapparaa vastaan. Ottelusarja venyi viiteen otteluun. Tappara voitti ensimmäisen ottelun kotonaan odotetusti 5–1. Tappara ei kuitenkaan jättänyt mitään sattuman varaan. Joukkue suututti turkulaiset ilmoittaessaan, ettei se hyväksy Kupittaalla pelitaukojen aikana soitettua musiikkia. Turussa oli totuttu Matti Lepänhaaran soittamaan amerikkalaistyyliseen urkumusiikkiin katkojen aikana. Nyt SM-liiga kielsi urkujen soiton.

Tilanteesta hikeentyneet turkulaiset voittivat ottelun 10–6. Kotonaan Tappara voitti seuraavan ottelun 7–3, mutta loppusummerin soidessa 13 miestä istui jäähyllä. Seuraavasta pelistä Kupittaalla odotettiin kuumaa, mutta tunteet olivat jo viilenneet. TPS voitti ottelun 8–2, mutta viiden ottelu Tampereella meni taas Tapparan tahdissa 7–5. Tappio merkitsi turkulaisille taas pronssiottelua. Vastaan tuli HIFK, joka joutui taipumaan voitoin 2–1 ja pronssikausi Turussa jatkui.

MESTARUUS KIERSI, MUTTA MITALEITA TIPPUI

1979–1980

Kaudelle 1979–80 TPS muuttui melkoisesti. Urpo Ylönen lopetti Tepsissä, mutta jatkoi uraansa vielä Saksassa muutaman vuoden. Jorma Valtonen otti vastuun maalilla. Jari Paavolasta tuli hänen aisaparinsa. Juhani Tamminen lähti Japaniin, Hannu Jortikka ja Jukka Koskilahti lähtivät kokeilemaan ruotsalaista jääkiekkokulttuuria. KooVeestä tuli Reima Pullinen, jonka vastineeksi KooVee sai Rauno Sjöroosin ja Pertti Vaelman. Kohua herätti Martti Jarkon siirtyminen Tapparasta Tepsiin. Oulun Kärpistä saatiin Henry Saleva.

Yhdessä HIFK:n kanssa TPS kamppaili sarjan kärjessä voittaen lopulta runkosarjan kolmen pisteen erolla. Toiveet nousivat Turussa taas korkealle. Välierävastustajaksi asettui Porin Ässät. TPS aloitti kotivoitolla, mutta Ässät voitti seuraavat kolme ottelua, ja näin TPS löysi itsensä kolmatta kertaa peräkkäin pronssiottelusta.

Ensimmäinen TPS – Kärpät –ottelu pelattiin Turussa ja Kärpät kuritti tepsiläisiä peräti numeroin 12–2. Kärpät voitti tiukan toisen osaottelun Oulussa Reijo Ruotsalaisen kolme sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua tekemällä maalilla 8–7. Pronssimitalit menivät Ouluun ja runkosarjan voittaja TPS jäi nuolemaan näppejään.

1980–1981

Valmentaja Raimo Määttänen vaihtui Juhani Wahlsteniin, joka lähti johdattamaan TPS:ää mitaleille kaudella 1980–81. Juhani Tamminen teki paluun joukkueeseen Japanista, mutta joukkueella oli maalivahtiongelma. Jorma Valtonen oli lähtenyt Saksaan ja Jari Paavola Buffaloon. Seura asetti Paavolan siirron ehdoksi, että USA:sta oli lähetettävä Turkuun ammattilaismaalivahti. Turkuun saapuikin Buffalossa pelikokemusta saanut 24-vuotias Jim Bedard.

Liigan alkuotteluissa TPS:n maalia vartioi kuitenkin Rauno Sjöroos onnistuen tehtävässä mainiosti. Wahlstenin keksimä juju ylivoimassa oli sijoittaa Timo Nummelin vastustajan maalille ”hakattavaksi”. Hänen kykynsä kestää kipua sai näin oivaa käyttöä. Siinä sivussa Nummelin pääsi itsekin soittamaan viulua maalin merkiksi aina silloin tällöin.

TPS kamppaili koko kauden ajan Tapparan kanssa sarjan kärkitilasta. Tappara voitti runkosarjan, TPS tuli toiseksi ja Kärpät kolmanneksi. Kärpät puri pudotuspeleissä tieltään Ilveksen ja oli valmis taistelemaan TPS:ää vastaan välierissä. Kärpät meni finaaliin otteluvoitoin 4–1, ja voitti mestaruuden. TPS otti hyvitystä jälleen kerran pronssimitaleista voittaen HIFK:n otteluvoitoin 2–0.

1981–1982

Pronssi ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, vaan Turussa kaivattiin kullan kiiltoa yhä kiihkeämmin. Niinpä kaudelle 1981–82 lähdettiin rohkeasti julistaen toimitusjohtaja Johan Hollstenin johdolla, että ”kulta on värimme”. Tällainen avoin tavoitteellisuus koettiin muualla suomalaisittain vieraaksi uhoamiseksi.

Wahlsten sai kuitenkin toiseksi kaudekseen mainion materiaalin. Omat juniorit alkoivat ottaa paikkoja joukkueessa. Paluumuuttajiakin saatiin riveihin: Seppo ”Pappa” Lindström kelpasi Wahlstenille, vaikka ikää oli mittarissa jo 40 vuotta. Myös Seppo Repo palasi kaupunkiin pelihaluja uhkuen. Antero Lehtonenkin oli taas valmis pelaamaan TPS:n väreissä.

Ainoa merkittävä poislähtijä oli Henry Saleva. Jorma Valtonen tuli kesken kauden kaupunkiin ja hyppäsi remmiin Jim Bedardin pariksi. Kakkosvahtina ollut Jouni Rokama lähti Jali Wahlstenin kanssa hakemaan pelikokemusta Kanadasta. Pakkipareiksi muodostuivat Timo Nummelin – Hannu Virta, Seppo Suoraniemi – Heikki Leime, Seppo Lindström – Jouko Narvanmaa. Jari Hytti ja Pasi Virta täydensivät puolustusta tarvittaessa. Ykkösketjussa hyökkäsivät Leppänen – Jarkko – Hjerpe. Kakkosessa puursivat Aho – Tammelin – Haapaniemi. Kokemusta löytyi kolmikosta Tamminen – Repo – Lehtonen.

Nuorista hyökkääjistä Jukka Vilander, Esa Tutti ja Teppo Virta pelasivat muutaman ottelun. TPS vei runkosarjan nimiinsä. Välierissä TPS voitti Ässät suoraan kolmessa ottelussa ja loppuottelupaikka oli selvä. Vastaan asettui Tappara, joka pääsikin otteluvoitoin 3–1 juhlimaan mestaruutta TPS:n saadessa laihana lohtuna hopeaa.

1982–1983

Juhani Wahlsten lähti kolmanteen valmentajakauteensa 1982–83 uusista asetelmista. Hopeajoukkueesta jatkoivat Martti Jarkko, Håkan Hjerpe, Jim Bedard ja Jari Hytti. Seppo Lindströn laittoi luistimet lopullisesti naulaan. Juhani Tamminen ja Seppo Suoraniemi lähtivät Japaniin syyskaudeksi vahvistamaan Kokudo Keikauta, mutta palasivat joulun jälkeen.

Nyt oli aika antaa omille junioreille tilaisuus läpimurtoon. Heistä muodostuisi uusi 1980-luvun turkulainen huippujoukkue. Kauden kulkua hankaloitti se, että pelaajista Jouni Rokama, Heikki Leime, Jouko Narvanmaa, Ari Vuori, Jali Wahlsten, Mauri Eivola, Jukka Vilander ja Kari Kanervo olivat kaikki suorittamassa asevelvollisuuttaan.

Uusina pelaajina porukkaan liittyivät Pekka Saikkonen ja Lasse Lindberg. Näiden nuorten selkärankana olivat joukkueen ikonit: Jorma Valtonen maalissa, Timo Nummelin puolustuksessa sekä Reijo Leppänen, Rauli Tammelin ja Seppo Repo hyökkäyksessä. Ennen kauden alkua Turussa pelättiin kokemattoman joukkueen romahdusta. Sarja etenikin ailahtelevaisesti. Kotona pelattiin mukavasti, mutta vieraissa kompuroitiin pahasti.

Vasta marraskuun lopussa, sarjan 19. kierroksella, TPS sai ensimmäisen vierasvoittonsa lyötyään Lukon Raumalla. Wahlsten saattoi todeta, että ”taklauspelikin kulkee, kunhan vain oppisimme osumaan vastustajiin.” Teppo Virta oli nimittäin taklannut Rauli Tammelinin pelikyvyttömäksi. Jouni Rokamasta oli Jorma Valtosen takana kasvamassa uusi, luotettava maalivahti. Kevätkausi toi pahan loukkaantumissuman. Sen uhriksi joutuivat kätensä katkaissut Jouko Narvanmaa ja Rauli Tammelin. Myös Jali Wahlstenin käsi kipsattiin.

Runkosarjassa TPS:n sijoitus oli neljäs ja sijoitus takasi kotiedun pudotuspelien puolivälierissä. Vastaan asettui jälleen Tappara, joka meni jatkoon Jokereita vastaan. TPS:n loppusijoitus kauden liigassa oli 5.

1983–1984

TPS rukkasi valmennuksen uuteen uskoon kaudeksi 1983–84. Juhani Wahlsten siirtyi koko TPS-organisaation valmennuspäälliköksi ja uudeksi liigavalmentajaksi tuli Matti ”Mölli” Keinonen. Edellisen kauden nuoret pelaajat olivat vuoden harjaantuneempia lähtemään liigaan. Uusia nuoria olivat omista junioreista Harry Jaakkola ja Kari Numminen.

Kauden kiinnostavin nuorukainen oli kuitenkin Ylöjärven lahja suomalaiselle jääkiekkoilulle: Esa Keskinen. Juha Nurmi vaihtoi Tapparan paidan TPS:n mustavalkoiseen paitaan, ja Atlantin takaa palannut tapparalainen Jukka Porvari toi myös kokemusta joukkueeseen. Säkylästä tehtiin merkittävä kaappaus kun Ässien peruspakki Jukka Virtanen saatiin muuttamaan Turkuun.

Sarajevon olympiakisat olivat talvella 1984. Maajoukkuevalmentaja Alpo Suhosen ehdotuksesta olympiajoukkue pelasi kauden aikana kerran jokaista liigajoukkuetta vastaan. Pisteet laskettiin sarjataulukkoon. TPS voitti pelin 5–3. Valmentaja Keinonen kertoi: ”Pojat halusivat niin pirusti voittaa, ettei minun tarvinnut juuri asiaan puuttua”. Ottelussa kunnostautui erityisesti ns. ”nallipyssyketju” Leppänen – Keskinen – Aho, jossa 176-senttinen Esa Keskinen oli pisin. ”Essi” Keskinen teki pelissä 1+3 tehopistettä. Puolustajapari Petteri Lehto – Jukka Virtanen pelasi mainiosti, mutta vain Lehto kelpasi Suhoselle.

Kauden jatkuessa olympiakisojen jälkeen Tepsin pistesäkkiin tipahteli lisäpinnoja kohtuullisesti, mutta harmittavia tappioitakin kertyi. Jouni Rokama sai Keinoselta yhä enemmän luottamusta maalivahtina.

Ari Vuori palasi Tepsiin Pittsburghin farmijoukkueesta. Runkosarjassa TPS jäi kuitenkin viidenneksi ja se merkitsi puolivälieriä HIFK:ta vastaan. TPS pudotti edellisen kauden mestarit suoraan kahdessa ottelussa ja välierissä vastaan asettui taas Tappara.

TPS johti ottelusarjaa jo voitoin 2–0, mutta Tappara käänsi ottelusarjan suunnan ja meni finaaliin otteluvoitoin 3–2. TPS joutui lähtemään pronssiotteluun Ouluun, jossa Kärpät oli kärsinyt kirvelevät tappiot Ässille. Kumpikin joukkue yritti väittää pronssimitalien kiinnostavan, mutta kentällä nähtiin varsinkin ensimmäisessä ottelussa kaksi väsynyttä joukkuetta.

TPS jaksoi yrittää sen verran, että voitti ottelun numeroin 4–2. Toisen ottelun Kärpät voitti Turussa. Kolmas ottelu Oulussa meni niin ikään Kärpille. Kummankin voiton takana oli myöhemmin Turussa tutuksi tullut mies: Kari Jalonen. Tepsin oli tyytyminen neljänteen sijaan. Joukkueen johdosta eroava manageri Johan Hollsten ei ollut saanut toteutettua unelmaansa ”kulta on värimme”, mutta jätti unelmansa perinnöksi seuraajilleen.

1984–1985

Matti Keinosen toiselle valmentajakaudelle 1984–85 joukkue muuttui varsin vähän. Martti Jarkko palasi kahden vuoden tauon jälkeen Saksasta, puolustukseen nousi kaksi uutta nuorukaista, Kari-Pekka Friman ja Janne Karelius. Petteri Lehto lähti kokeilemaan NHL-jäitä Pittsburgh Penguinsin joukkueeseen.

Joukkueen ikäpresidentti oli 38-vuotias maalivahti Jorma Valtonen, joka pelasi kauden puoliksi Jouni Rokaman kanssa. Puolustuksessa juhli edelleen Timo Nummelin, 36, ylittäen uusia haamurajoja. Yli kolmekymppiset Reijo Leppänen, Jukka Porvari, Martti Jarkko ja kapteeniksi valittu Rauli Tammelin olivat kuin hyvä viini, joka vain jalostui vuosien myötä.

TPS:ää pidettiin konkarijoukkueena, vaikka pääosa pelaajista oli varsin nuoria. Tammikuun 20. päivä 1985 vietettiin Kupittaalla Timo ”Viulunsoittaja” Nummelinin juhlia. Kausi oli Numpan 20. TPS:n paidassa ja TPS – Kiekko-Reipas –ottelussa hänelle tuli 600 mestaruusarjaottelua täyteen. SM-liiga muutti sarjajärjestelmää siten, että puolivälierät jätettiin pois.

Pudotuspelipaikka aukesi vain sarjan neljälle parhaalle joukkueelle. TPS voitti runkosarjan neljännen kerran, tällä kertaa 50 pisteellä. Vain vuonna 1976 se oli pystynyt voittamaan myös mestaruuden. Nyt uskottiin, että vuosien ”kulta on värimme” –haave voisi vihdoinkin toteutua. Välierävastustaja Ässät voitti välierien ensimmäisen ottelun Turussa. ”Kolme asiaa ei toiminut, pää, kädet ja jalat,” selvitti Mölli Keinonen. Ässät voitti toisenkin ottelun kotonaan ja TPS oli kuoleman paikalla kolmannessa ottelussa. Tepsiläisten riemuksi kahta tappiota seurasi kolmen ottelun voittoputki ja tie finaaliin aukesi.

Toinen finaaliin selvinnyt joukkue oli Ilves. Tepsin joukkueesta Jukka ”Vilu” Vilander oli taistellut viimeisen välieräottelun käsi murtuneena, ja joutui seuraamaan loppuottelut käsi paketissa. Kari Kanervo astui Vilun tilalle. Molemmat finaalijoukkueet olivat voittaneet edelliset mestaruutensa 1970-luvulla: Ilves vuonna 1972 ja TPS vuonna 1976.

Ensimmäisen finaalipelin voitti TPS Esa Keskisen, Jukka Porvarin ja Juha Nurmen maaleilla. Tamperelaiset lohduttivat itseään sillä, että kaikki TPS:n ratkaisijat olivat Tampereelta kotoisin. Toisen finaaliottelun TPS vei nimiinsä Tampereella numeroin 6–1. Kulta oli enää yhden voiton päässä.

Seuraavan kamppailun vei nimiinsä Ilves vastaansanomattomasti 8–1. Tampereen neljännessä ottelussa Ilves voitti tiukan väännön jälkeen 4–3 ja tarvittiin viides ottelu. Viidennen ottelun alussa näytti, että TPS vie voiton. Jouko Narvanmaan hurja laukaus osui ensimmäisessä erässä Risto Jalon polveen, eikä monikaan uskonut miehen enää palaavan takaisin pukuhuoneesta, johon mies kannettiin paareilla.

TPS johti ensimmäisen erän lopulla jo 2–0. Risto Jalo teki paluun toiseen erään polvi teipattuna. Kolmanteen erään lähdettiin Reima Pulliaisen kavennettua Jalon syötöstä numeroihin 2–1. Kolmannen erän alkupuolella Jalo iski kahdesti. Vain pari minuuttia myöhemmin Mikko Mäkelä syötti taitavasti Jalolle, joka ampui Ilvekselle 3–2 maalin. Vaikka aikaa oli vielä 13 minuuttia, numerot eivät enää Tepsin raivokkaista yrityksistä huolimatta muuttuneet. TPS:n pelaajat seisoivat apeana hopeamitalit kaulassa Ilveksen kapteeni Matti Kaarion ja Risto Jalon kiertäessä kenttää kultatuolissa.

PALUU KULTAKANTAAN 13 VUODEN ODOTUKSEN JÄLKEEN

1985–1986

Valmentaja Matti Keinosen sopimus päättyi ja Juhani Tamminen otti valmennusvastuun yksivuotisella sopimuksella. TPS:n liigajoukkueesta keväällä 1985 Tammisen rinnalle toiseksi valmentajaksi tuli Urpo Ylönen.

Joukkueen vanhasta kaartista jatkoivat Jorma Valtonen, Timo Nummelin, Reijo Leppänen, Rauli Tammelin, Jukka Porvari ja Kalevi Aho. Uusina tulivat Sami ja Jali Wahlsten, Teppo Virta palasi TuTosta ja Forssasta saatiin kolmanneksi maalivahdiksi Kari Rosenberg. USA:ssa polvileikkaukseen joutunut ja sitä Suomessa parannellut Petteri Lehto teki TPS:n kanssa sopimuksen aivan kauden 1985–86 aattona. Perinteistä tepsiläistä taustaa ja perinteitä edusti nyt joukkueenjohtajana Reima Särös.

TPS asetettiin kauden ennakkoarvioissa selväksi mestariehdokkaaksi, mutta kun 14 kierrosta oli pelattu, TPS oli sarjassa toiseksi viimeisenä. Sarjan viimeinen neljännes oli koko ajan veitsi kurkulla pelaamista.

TPS otti kovan kirin ja nousi lopulta runkosarjassa kolmanneksi tasapistein Kärppien kanssa, mutta paremmalla maalierolla. Välierävastustajaksi asettui HIFK, joka oli sarjan alusta lähtien julistanut, että vain mestaruus kelpaa heille.

Turkulaiset eivät puolestaan uhonneet edellisten kausien ”kulta on värimme” –tunnuksestaan. TPS:n tärkeitä tukipilareita oli kevätkaudella ollut 39-vuotias Jorma Valtonen. Helsingin ensimmäisen välierän maalissa oli kuitenkin Jouni Rokama, sillä Valtosen nivusvamma esti pelaamisen. Rokama taisteli uljaasti, mutta HIFK voitti jatkoaikamaalilla 5–4.

Toinen ottelu Turussa ja kolmas Helsingissä olivat sitten Jorma Valtosen juhlaa. Turussa TPS voitti 3–1 ja Helsingissä 5–2. TPS oli taas voiton päässä finaalista. Seuraava ottelu meni kuitenkin HIFK:lle 3–2 ja seuraavan Helsingin ottelun HIFK voitti samoin 3–2 numeroin.

TPS ja Kärpät pelasivat aika turhautuneet pronssiottelut. Liigapomo Kalervo Kummola totesikin, että jatkossa on syytä pelata vain yksi pronssiottelu. Nyt Kärpät voitti molemmat ottelut ja pronssimitalit menivät Ouluun.

1986–1987

TPS:n johto päätti jatkaa Juhani Tammisen valmennuspestiä kaudeksi 1986–87. Kauteen valmistautuessa tärkein uutinen Turussa oli puolustaja Hannu Virran palaaminen Buffalosta Turkuun neljän erinomaisesti pelatun NHL-kauden jälkeen. 23-vuotiasta Virtaa odotti Suomessa myös asevelvollisuuden suorittaminen.

Heikki Leime palasi Tepsiin AHL:n Rochesterista ja uutena pelaajana kaupunkiin saapui Malcolm ”Mal” Davis. Ulkomaalaisvahvistus oli ensimmäinen sitten Bobby Lamoureuxin. Davis oli pelannut NHL:n Buffalossa Virran kanssa. Rauli Tammelin, jonka peliura edustusjoukkueessa oli alkanut jo kaudella 1969–70, pani luistimet naulaan. Samoin Kalevi Aho keskittyi siviilityöhönsä. Jouko Narvanmaa lähti pariksi vuodeksi Ruotsin MoDon joukkueeseen.

Jukka Porvari siirtyi TuToon. Kari Kanervo suoritti palomieskurssia Helsingissä ja hänet vuokrattiin syksyksi Jokereihin. Mauri Eivola palasi Jokereista Tepsiin. Uutena ilmeenä Tamminen lupaili aggressiivisempaa Tepsiä, jonka tavaramerkkinä joukkueessa oli vanhastaan Petteri Lehto. Uusista pelaajista saatiin ilmeelle tukea.

SM-liiga oli jaettu kahteen viiden joukkueen lohkoon, joiden välillä pelattiin kaksinkertainen välisarja. Hannu Virta ja Jukka Virtanen muodostivat puolustajaparin kentässä, jota harjoituspaitojen mukaan kutsuttiin mustaksi kentäksi. Ketjuna siinä pelasivat Jukka Vilander – Esa Keskinen – Ari Vuori. Tämän viisikon teho alkoi olla peleissä sitä luokkaa, että se ristittiin pian mustaksi surmaksi.

Musta surma oli avainasemassa kun TPS kahlasi liigan ensimmäisen neljänneksen läpi tappioitta vain kolmen tasapelin rasittaessa saldoa. Kahden kierroksen jälkeen TPS johti sarjaa viidellä pisteellä ennen Tapparaa.

Ensimmäisessä välisarjaottelussa TPS voitti Raumalla Lukon 5–0, mutta lopputulos tai voitto eivät olleet se asia, mitä ottelusta muistettiin. Erotuomari Juhani Jokela menetti pahasti ottelun hallinnan ja seuraukset olivat ikäviä. Kun erotuomari vihelsi Mal Davisille kolmannen jäähyn, niin Lukon maalivahti Jarmo Myllys luisteli maaliltaan soittamaan Davisille suutaan. Tämä ei moista kestänyt, vaan täräytti Myllyksen oikealla suoralla kumoon. Silloin ryntäsi Lukon kapteeni Matti Forss puolustamaan maalivahtiaan iskien poikittaisella mailalla Davisia niskaan. Siitä alkoi Davisin ja Forssin tappelu. Kun riitapukarit oli erotettu, Jokela määräsi molemmille ottelurangaistukset.

Miehet menivät pukusuojaan, mutta pahin oli vielä edessä. Raumalla pukusuojat olivat vierekkäin ja ovet auki. Mal Davis kertoi tapahtumista lähes puolitoista vuosikymmentä myöhemminTepsin lehdelle näin: ”Kävelin pukukoppiin Lukon kopin ohi, ja joku sieltä sanoi minulle jotain, tai katsoi vinoon, en muista enää kunnolla. Menin sinne sisälle ja jatkettiin Forssin kanssa”(Tepsiläinen-lehti, 1/2001, 35). Lukon huoltaja hälytti paikalle poliisin, mutta Lukon kanadalaisvahvistus Brad Palmer sai tilanteen rauhoitettua ennen poliisin tuloa.

Tapauksesta nousi mahtava polemiikki. Raumalaiset vaativat jopa Mal Davisin karkottamista maasta. Kalervo Kummola otti ohjakset käsiinsä kuunnellen kaikkia osapuolia. Pian ilmeni, että tapaus oli saanut melko lailla liioitellut mittasuhteet, eikä loppujen lopuksi kukaan ollut loukkaantunut. Davis sai kolmen ottelun pelikiellon ja Matti Forss selvisi yhden ottelun kiellolla. Riitapukarit löivät reilusti kättä keskenään ja jupakka oli ohi.

Reijo Leppänen saavutti 700 tehopisteen rajan ja pelasi myös 600. mestaruussarjaottelunsa. Sitä enemmän pelejä Suomessa oli vain Timo Nummelinilla. Keväämmällä vauhti alkoi kuitenkin hiipua. Kauden viimeisellä neljänneksellä alkoi jo pudotuspelipaikka olla vaarassa. Runkosarjassa TPS tuli kuitenkin lopulta kolmanneksi. Vanha vainooja Tappara tuli vastaan välierissä. TPS voitti ensimmäisen ottelun Tampereella 6–5. Toinen ottelu Turussa oli tarkkaa peliä. Tappara selvisi voittajaksi numeroin 2–1 ja vauhtiin päästyään voitti finaalipaikkaan vaadittavat kaksi seuraavaakin ottelua. ”Kausi päättyi tylyllä tavalla,” totesi Juhani Tamminen. Pronssiottelu ei joukkuetta paljon innostanut, HIFK vei himmeimmät mitalit helposti 5–1 voitolla pääkaupunkiin.

1987–1988

Kupittaan jatkuvasti kasvava yleisömäärä kiihdytti vaatimuksia uudesta jäähallista. Edellisellä kaudella poliisi oli jo kertaalleen keskeyttänyt lipunmyynnin, kun enemmän ihmisiä olisi halunnut halliin kuin mitä sinne mahtui.

Kaudeksi 1987–88 TPS:n johto hankki kaupunkiin Arto Javanaisen Porista. Ari Vuori lähti Lukkoon ja Petteri Lehdon paikkaa puolustuksessa paikkasi Markus Lehto. TuTosta saatiin Juha ”Pikkari” Virtanen, todellinen taistelijaluonne. Mainio löytö oli myös Pekka Tirkkonen, josta punoittavine poskineen tuli pian yksi yleisön suosikeista.

Suurin muutos joukkueessa tapahtui maalivahtien osalta. Jorma Valtosen ja Jyväskylään muuttaneen Jouni Rokaman tilalle astuivat 19-vuotias Kari Rosenberg ja 20-vuotias Timo Lehkonen.

Timo Nummelinin uskomaton TPS-ura päättyi, ja liigakauden ensimmäiseen peliin Nummelin tuli jäälle kravatti kaulassa. 23 kautta käsittänyt, 773 mestaruusarjaottelua sisältänyt (vuonna 1993 ottelumäärä kasvoi yhdellä) ura liigatasolla oli päättynyt. Numero 3 jäädytettiin, tosin poikansa Petteri sai oikeuden pelata numerolla tulevaisuudessa.

Sarjan ensimmäisen neljänneksen jälkeen TPS oli sarjassa toiseksi viimeisenä. Vahva hyökkäyskalusto teki kauden aikana 206 maalia, mutta omiin ropisi myös helposti kiekkoja. Javanainen teki kaudella peräti 47 ja Mal Davis 32 maalia. Maali-ilottelun takana oli usein sama mies: Esa Keskinen, joka antoi kauden aikana 66 maalisyöttöä. Keskisen ja Javanaisen mustan surman kolmannen lenkin Jukka Vilanderin olisi tarvinnut tehdä vain yksi piste enemmän, ja pistepörssin kolmoisvoitto olisi tullut Turkuun.

TPS jäi kuitenkin runkosarjassa viidenneksi ja siten joutui ulos pudotuspeleistä ensimmäistä kertaa SM-liigahistoriansa aikana.

1988–1989

TPS:n iskulause ”kulta on värimme” oli pilkkakirveiden suussa muuttunut muotoon ”multa on värimme”. Lähelle kuntasuonta oli päästy, mutta aina ennen ratkaisua muut olivat menneet ohi. Kaudella 1988–89 Tepsin maineen pelastajaksi tuli Hannu Jortikka.

Pelaajauransa jälkeen Jortikka oli valmentanut Kärppien A-juniorit kultaan, nuorten maajoukkueen valmentajana tuli MM-kultaa vuonna 1987 ja olympiajoukkueen kakkosvalmentajana Calgaryn olympialaisista tuli hopeaa vuonna 1988. Ja kun mies vielä nosti HPK:n SM-liigaan joukkueen päävalmentajana, oli Jortikka saanut maineen, että kaikki mihin hän koskee, muuttuu kullaksi, kuten antiikin ajan kuningas Midaksella.

TPS:n jääkiekon puheenjohtaja Hannu Ansas neuvotteli Jortikan johtamaan TPS:n Suomen mestariksi. Jortikka halusi kakkosvalmentajakseen Seppo Suoraniemen ja ryhtyi kesällä 1988 rakentamaan joukkuetta. Tavoitteena ei ollut mestaruus heti ensimmäisenä vuonna, vaan kolmivuotisen projektin piti tuottaa mestaruus viimeistään kaudella 1990–91, jolloin pelattaisiin uudessa Turkuhallissa.

Jortikan käsissä joukkue koki melkoisen muodonmuutoksen. Tepsin epäonneksi Lukko onnistui houkuttelemaan Esa Keskisen riveihinsä, joten Javanaisen ja Vilanderin keskelle kaivattiin uutta miestä. Kari Jalonen tuli sopimaan kuin nyrkki silmään ykköskentän pelinrakentajaksi. Ketjun taakse sijoitettiin toinen älypelaaja Hannu Virta ja luunkova Heikki Leime, oli kasassa viisikko, jota vastustajien oli syytä kavahtaa.

Toiseksi maalivahdiksi Timo Lehkosen rinnalle tuli Markus Ketterer Jokereista. Samoin Pentti Lehtonen siirtyi Jokereista Turkuun. Petteri Lehto ja Jouko Narvanmaa saivat kutsun palata takaisin Tepsiin. Kokonaan uutta verta edusti Kari Harila. Yllätyspelaajan Jortikka hankki naapuriseura TuTosta. Jari ”Lätty” Hirsimäki teki SM-liigadebyyttinsä 27-vuotiaana.

Toiseksi ulkomaanvahvistukseksi Mal Davisin rinnalle saatiin Steve Graves. SM-liiga oli laajennettu 12 joukkueen sarjaksi. Pudotuspeleihin selvisi kuusi parasta. TPS jyräsi runkosarjan läpi tasaisen tappavaa tahtia. Jukka Vilander naputteli kaudella peräti 43 maalia, uhaten jopa Javanaisen edellisen kauden ennätystä. Loukkaantuminen esti kuitenkin ennätyksen rikkomisen.

TPS voitti runkosarjan keräten viisi pistettä enemmän kuin toiseksi tullut Ilves. TPS taisteli finaalipaikasta totuttuun tapaan Tapparan kanssa. Ilves kohtasi puolivälierissä JyPHT:n ja Tampereella nähtiin jo unia täystamperelaisesta finaalista, mutta TPS oli asiasta eri mieltä.

TPS ja Tappara olivat kohdanneet play off –otteluissa seitsemän kertaa. Vain kerran eli mestaruusvuonna 1976 oli TPS jäänyt voittajana kentälle. Tappara vei Tepsin kotiedun mennessään voittamalla ensimmäisen ottelun Turussa numeroin 3–1. Tappiota pahempi isku oli Arto Javanaisen ja Jukka Vilanderin loukkaantumiset. Musta surma oli romutettu.

Hannu Jortikka sekoitti ketjut, mutta Tappara vei toisenkin ottelun nimiinsä numeroin 5–4. Tappara oli vain voiton päässä finaalista. Hannu Jortikka todisti valmentajantaitonsa ja ottelusarja kääntyi. TPS voitti seuraavat kolme ottelua ja finaalipaikka aukesi. JyPHT oli selättänyt Ilveksen, joten kevään 1989 finaalipari oli TPS – JyPHT.

TPS lähti finaalisarjaan selvänä suosikkina leveämmän materiaalinsa turvin, mutta heti ensimmäisessä ottelussa Turussa näkyi JyPin kova taistelutahto. Kahden erän jälkeen peli oli 0–0. Loukkaantumisestaan kuntoutunut Arto Javanainen saatiin peliin mukaan kolmanteen erään. Jukka Vilander pelasi polvituen avulla ja vanha musta surma oli koossa taas. Kolmas erä päättyi Tepsille 5–0 ja musta surman tehopisteet olivat hurjat: Javanainen 2+2, Jalonen 2+1 ja Jukka Vilander 0+3.

Seuraavan ottelun Jyväskylässä JyPHT tuli kovaa ja voitti 4–2. JyPin valmentaja Hannu Aravirta uhosi: ”Julistan sodan SM-tittelistä avatuksi!” Ottelusarjan kolmas ottelu Turussa oli rajua kamppailua. Kahden erän jälkeen tilanne oli tasan 1–1. Kolmatta erää edettiin tasaluvuissa siihen asti, että peliaikaa oli jäljellä viitisen minuuttia. Silloin Steve Graves nousi Kupittaan sankariksi pääsemällä sohimaan Ari-Pekka Siekkisen jo kertaalleen torjuman kiekon verkkoon. ”Ei mikään kaunis maali, mutta varmaan makein, minkä olen Suomessa tehnyt,” iloitsi Graves. Lopullisen

3 –1 maalin teki tyhjään maaliin Kari Jalonen.

Kahden päivän pelitauon jälkeen TPS lensi Jyväskylään kahdella charter-lennolla. TPS:n lataus näkyi pelissä alusta asti, eikä JyP pystynyt kunnon vastarintaan. TPS voitti ottelun 7–1 ja oli vain voiton päässä mestaruudesta.

Kupittaa täyttyi ääriään myöden viidenteen loppuotteluun ja tunnelma oli äärimmilleen latautunut. TPS johti ensimmäisen erän jälkeen jo 3–1 ja Kupittaalla tunnelma alkoi vapautua. Lopullinen ratkaisu tuli kolmannen erän puolivälissä, kun Javanainen tykitti numeroiksi 4–1. Tuskin koskaan TPS:n kehuttu ja vihattu maalilaulu ”Hunajata, hunajata” on kaikunut riemukkaammin. Jo pari minuuttia ennen ottelun loppua katsomo aloitti rytmikkäät ”kiitos Tepsi, kiitos Tepsi” –huutonsa. Loppusummerin soidessa kaikki oli lopultakin totta: kulta oli värimme. Kanada-malja oli palannut Turkuun 13 vuoden tauon jälkeen.

MAKEAA MAHAN TÄYDELTÄ

1989–1990

Mestaruuden saaminen Turkuun keväällä 1989 toi kaikille hunajaisen olon. Uusi kausi kolkutti kuitenkin nopeasti ovelle. Oli selvää, että mestareiden nujertaminen olisi kaikille vastustajille makeinta. TPS oli valmis ottamaan haasteet vastaan.

Mestareiden piiristä ei helposti lähtijöitä ollut. Kohua herätti kuitenkin Arto Javanaisen myynti Ässiin, olihan Java ollut tärkeä lenkki mestaruusjahdissa. Ari Vuori ja Jouni Rokama palasivat takaisin Tepsiin. Neljä mestaruutta Tapparassa voittanut Reijo Mikkolainen halusi vaihtaa maisemaa ja tuli Turkuun. Mikko Haapakoski siirtyi Kärpistä Turkuun ja Moskovan Spartakista saatiin pitkän paperisodan päätteeksi 32-vuotias Viktor Tjumenev.

Markus Ketterer ja Jouni Rokama toimivat luotettavan puolustuksen lukkoina ja olivat liigan maalivahtitilaston kärkinimet. Ketterer pelasi 29 ottelua ja Rokama 17. Joukkueen kapteeni Hannu Virta oli joukkueen voimahahmo ja puolustus toimi taas mainiosti. Runkosarjan 44 ottelussa TPS:n maaliin tehtiin keskimäärin vain 2,27 maalia. TPS voitti runkosarjan 65 pisteellä, mikä oli liigan uusi piste-ennätys.

Pudotuspelien puolivälierissä sarjan kuudenneksi sijoittunut KalPa löi yllättäen HIFK:n ja tuli TPS:n välierävastustajaksi. TPS meni jatkoon otteluvoitoin 3–0, vaikka toinen ottelu Kuopiossa ratkesikin vasta jatkoajalla Mal Davisin 6–5 maalilla.

Finaaleissa TPS sai vastaansa Ilveksen, aivan kuten keväällä 1985. Silloin Kanada-maljan kanssa kentältä lähti Ilves. Nyt mestaruudesta pelattiin paras seitsemästä -järjestelmällä. Neljä ensimmäistä ottelua päättyi vierasvoittoihin. Viides ottelu Turussa ratkesi kolmannessa erässä kentälle päässeen Jari Hirsimäen 2+1 tehopisteeseen; TPS voitti ottelun numeroin 5–3 ja pääsi yrittämään mestaruuden ratkaisua Tampereella.

Kuudetta ottelua oli pelattu vain puoli minuuttia, kun Jukka Vilander teki Kari Jalosen syötöstä 1–0 –maalin. Ilves kuitenkin tasoitti jo minuutin kuluttua. Ilves ehti jo johtoonkin, mutta Mal Davis tasoitti ottelun numeroihin 2–2. Markus Ketterer pelasi ottelussa erinomaisesti torjuen esimerkiksi viisi Raimo Summasen läpiajoa. Ilves meni taas johtoon, mutta TPS:n kolmoskentän miehet Pekka Tirkkonen ja Juha Virtanen tekivät maalin mieheen ja TPS johti taas. Kolmannessa erässä Mal Davis teki toisen maalinsa ja lopuksi Kari Jalonen pani vielä kiekon tyhjiin. Näin TPS oli voittanut toisen peräkkäisen Suomen mestaruuden.

Vaikka runsas kannattajajoukko oli loistavasti kannustanut tepsiläisiä Hakametsän hallissa ja riemuitsi villisti sankarien kantaessa Kanada-maljaa, niin vasta kotona Turussa juhlat pääsivät juhlat vauhtiin. Turussa oli jälleen hunajainen tunnelma.

UUSI ULJAS TURKUHALLI

1990–1991

Tuplamestaruutta juhlittiin Turussa railakkaasti, mutta ajatukset siirtyivät pian kauteen 1990–91. Turkuhallin harjannostajaiset olivat toukokuussa 1990, ja samaan aikaan SM-liigan siirtomarkkinat kävivät varsin kuumana.

Tepsillä peräti 15 pelaajan sopimus jatkui automaattisesti. Ryhmää vahvistettiin muutamalla omalla juniorilla, joista puolustaja Marko Kiprusoff pääsi keväällä mukaan kolmeen liigaotteluun. Arto Vuoti TuTosta ja Kai Suikkanen Kärpistä pelasivat lähinnä nelosketjussa. Ulkomaalaisvahvistukset Mal Davis ja Viktor Tjumenev jatkoivat molemmat Turussa.

Puolustuksesta sivuun jäi Petteri Lehto, joka lähti jääkiekkotoimittajaksi ison meren taakse. TPS:n ykkösnyrkki, musta surma ei toiminut entisellä tehollaan. Syynä tähän oli kentällisen keskushahmon Kari Jalosen loukkaantumiset. Jalosen tuen puutuessa Jukka Vilander ja Mal Davis olivat vaisuja. Vilanderin maalitili aukesi vasta ensimmäisen neljänneksen lopussa. Davis teki maaleja, mutta pelasi useissa otteluissa muuten heikosti.

TPS:n viimeinen ottelu Kupittaalla pelattiin 4.11.1990. Suurempia jäähyväisitkuja ei kaukalon äärellä viritetty, vaikka moni kannattaja kävelikin hallista ulos haikeutta askelissaan. Ensimmäisissä Turkuhallin treeneissä vaihtoaition oveen oli viritetty symbolinen eristysnauha, jonka Kari Jalonen saksilla katkaisi. ”Tätä me on odotettu kuin pikkulapset. Tässä on ihan joulun tuntua,” hehkutti Jalonen innoissaan. Ensimmäisenä maaliverkot lämäsi harjoituksissa väräjämään Jari Hirsimäki. Jukka Virtanen totesi, että valoakin on niin, että ihan häikäisee.

Turkuhallin odotettu avausottelu TPS – SaiPa pelattiin suunnitelmien mukaisesti 25.11.1990. Halli oli loppuunmyyty, kun paikalle saapui 11 780 katsojaa. Uuden kotihallin avausmaalin teki Ari Vuori ajassa 5.40 Kari Jalosen syötöstä. TPS voitti ottelun 5–2. Vuosikymmenten odotukset olivat lopulta toteutuneet ja kaikki lausunnot uuden hallin toimivuudesta olivat positiivisia.

TPS:n peli oli toisenakin mestaruusvuotena rakennettu pitkälti pitävän puolustuspelin varaan. Sama linja jatkui Hannu Jortikan ja Seppo Suoraniemen kolmantena valmennuskautena. Tepsille tehtiin maaleja vähän, mutta joulutaukoon mennessä joukkue oli myös tehnyt maaleja vähiten.Joulutauon aikana TPS oli käynyt pelaamassa Euroopan Cupin lopputurnauksen ja palasi sieltä pronssimitalien kanssa. Mal Davisin maalihana oli hiljalleen tukkeutunut täysin. Tämä johti lopulta seurajohdon tekemään päätökseen irtisanoa Davisin pelisopimus. Hänen tilalleen tuli Krylja Sovjetovista Jevgeni Stepa, joka oli vahva pelaaja, mutta ei mikään huippumies.

Runkosarjan voiton TPS otti seitsemän pisteen erolla toiseksi tulleeseen KalPaan. TPS sai välierissä vastaansa HPK:n. TPS meni finaaliin otteluvoitoin 3–1. KalPa oli lyönyt JyPin ulos suoraan kolmessa ottelussa. TPS vei ensimmäisen finaaliottelun Turussa nimiinsä 10625 katsojan edessä numeroin 5–1. Kuopion ottelussa TPS koki jo enemmän vastarintaa, mutta voitti silti Jouko Narvanmaan 4–3 maalilla.

Kolmas ottelu sai dramaattiset puitteet. KalPan piti lentää Turkuun, mutta sankka sumu esti laskeutumisen Turun kentälle. Aikataulut menivät sekaisin. KalPa lensi lopulta Helsinkiin, jossa sitten illansuussa saatiin tietää, että Turkuun voi laskeutua. KalPa laskeutui Turkuun kello 19.00. Peli, jonka piti alkaa kello 18.30, alkoi lopulta kello 20.30.

Paikalla oli jälleen yli 10 000 katsojaa. KalPa johti peliä kolmannessa erässä jo 3–1, kun ikitaistelija Hannu Virta teki ensin kavennuksen ja sitten tasoituksen. Jari Hirsimäki teki 4–3 voittomaalin vain muutama minuutti ennen ottelun loppua. TPS johti ottelusarjaa jo 3–0, ja neljänteen otteluun lähdettiin sillä hengellä, että kannu tuodaan Kuopiosta kotiin.

Ylimääräinen juna kuljetti Turusta satamäärin faneja paikalle. Juhlapukuihin sonnustautuneet vaimot ja tyttöystävät olivat valmiit aloittamaan juhlimisen. KalPa kuitenkin pilasi suunnitelmat ja voitti ottelun 6–2. TPS palasi Turkuun ilman Kanada-maljaa ja aloitti valmistautumisen viidenteen otteluun.

TPS otti viidennen pelin haltuunsa alusta lähtien. Pekka Tirkkonen 1–0. Jukka Vilander 2–0. KalPa kavensi 2–1:een. Toisessa erässä nähtiin lopulliset ratkaisut. Jari Hirsimäki teki voittomaaliksi jääneen 3–1 maalin. Ari Vuori ja Harry Jaakkola nostivat johdon jo 5–1 lukemiin, eikä kolmas erä muuttanut enää mitään. Hannu Virta ja Juha Virtanen ampuivat viimeiset turkulaismaalit ja ottelu päättyi 7–2. Mestaruusjuhlat kotihallissa alkoivat.

Hannu Virta ja Jouko Narvanmaa nostivat Kanada-maljan harteilleen ja joukkueen kolminkertaiseen Suomen mestaruuteen johdattanut valmentaja Hannu Jortikka puettiin mittojen mukaan tehtyyn kultaiseen pikkutakkiin. 24.3.1991 oli saatu hunajahanat auki Typhooniksi ristityssä Turkuhallissa.

Kultaiseen tusinaan kuului 12 pelaajaa, jotka olivat saaneet kultamitalit kaulaansa kolmena peräkkäisenä keväänä: Markus Ketterer, Hannu Virta, Jouko Narvanmaa, Jukka Virtanen, Heikki Leime, Kari Harila, Kari Jalonen, Jukka Vilander, Pekka Tirkkonen, Jari Hirsimäki, Harry Jaakkola ja Juha Virtanen.

1991–1992

Kauden 1991–92 siirtomarkkinoilla TPS menetti Markus Kettererin Jokereihin. Kultaisen tusinan miehistä myös Pekka Tirkkonen pakkasi varusteensa. Heikki Leime ja Kai Suikkanen siirtyivät siviilielämään, tosin Leime palasi takaisin ruotuun marraskuussa. Jouni Rokama sai tuekseen juniorit Mikael Granlundin ja Kimmo Lecklinin. Granlund siirtyi kauden aikana vuokralle HIFK:hon.

Esa Keskisen paluu Tepsiin oli kauden merkittävin hankinta. Puolustukseen otettiin Ilveksestä Karri Kivi. Jari Pulliainen siirtyi KalPasta Turkuun ja kuusi kautta NHL:ssä pelannut Mikko Mäkelä valitsi Ilveksen sijaan Tepsin. Tampereella Mäkelä leimattiin tempusta suorastaan maanpetturiksi.

Ennen kauden alkua joukkue lähti Sveitsiin pelaamaan. Tiivis ohjelma kiristi tunnelmaa joukkueen sisällä erikoisesti valmentajan ja pelaajien välillä. Ristiriidat selvitettiin, mutta joukkueen ja valmentajan välinen kemia ei kauden aikana palautunut kaikilta osin tavanmukaiseksi.

Pelit kulkivat silti, ja toisella neljänneksellä TPS oli taas sarjakärjessä viiden pisteen johdossa. Joukkueen ote kuitenkin herpaantui ja joulutauolla hankittiin kaksi Tsekkien maajoukkuepelaajaa tuomaan joukkueeseen tehoja. Tehonsa kadottanut Viki Tjumenev vuokrattiin Kouvolaan.

Albertvillen olympialaisten alkaessa TPS oli sarjassa kolmantena ja se oli myös runkosarjan lopullinen sijoitus. TPS oli suosikki puolivälierissä, sillä se oli voittanut vastustaja HIFK:n sarjassa neljästi.

Ensimmäisen ottelun HIFK vei roikkuvalla puolustuspelillä nimiinsä 3–1. Helsingissä TPS voitti ottelun 5–3 Hannu Virran nostettua joukkueensa taisteluun. Ratkaisu jäi kolmanteen otteluun Turkuun. Kaikki näytti menevän hyvin. TPS johti jo 3–1. Sitten Harri Tuohimaa teki HIFK:lle hattutempun ja HIFK:n 4–3 voiton jälkeen TPS aloitti aikaisen kesäloman.

TPS:n putoamisen jälkeen Hannu Jortikka tuli ilmoittamaan lehdistölle, että hänen valmentajauransa TPS:ssä päättyi tähän. Ilmoitus oli melkoinen yllätys, vaikka Jortikan ja joukkueen väliset vaikeudet tunnettiinkin.

1992–1993

Vladimir Jursinovia tavoitteli keväällä 1992 valmentajakseen TPS:n lisäksi myös muun muassa HPK ja JoKP. TPS veti kisassa pisimmän korren ja solmi legendaarisen, venäläisen huippuvalmentajan kanssa kolmivuotisen sopimuksen.

Jursinov asetti itselleen haasteen valmentaa turkulaisille oma Teemu Selänne, joka pelaa itsensä kuuluisaksi NHL:ssä. Jursin myötä koko valmennustiimi muuttui. Kakkosvalmentajakseen Jursinov otti TPS:n A-nuoret Suomen mestaruuteen luotsannut Jukka Koivun. Seppo Suoraniemi sai Urpo Ylösen kanssa vastuulleen TPS:n farmijoukkueeksi liitetyn Kiekko-67:n valmentamisen.

Jursinovin kesätreeneissä Ruissalossa pakersi reilut 40 pelaajaa, jotka tavoittelivat paikkaa edustusjoukkueessa. Uudet ulkomaalaisvahvistukset tulivat Jursinovin hankkimina Venäjältä. Keskushyökkääjä German Titov ja puolustaja Alexander Smirnov olivat kovan tason miehiä. Junioreista paikkansa vakiinnuttivat Saku Koivu ja Marko Kiprusoff. Kari Kanervo palasi Ässistä kotiseuraansa ja ykkösdivisioonan maalikuningas Kai Nurminen siirtyi Tepsiin Kiekko-67:sta. Varsinainen uutispommi oli se, että Raimo Summanen lähti tavoittelemaan kultaa TPS:n riveissä.

TPS pelasi ennen kauden alkua peräti 29 harjoitusottelua. Joukkue julistettiin yleisesti kauden 1992–93 kynnyksellä sarjan ennakkosuosikiksi. Lehdistö sai kauden kuluessa tottua Jursinovin tyyneen diplomatiaan. ”Minä hyvin tyytyväinen. Pojat taistelivat hyvin. Minun mielipide: vastustaja oli hyva ja Suomen liiga on korkeatasoinen.”

Joulutauolla TPS:llä oli 10 pisteen johto. Joulutauon jälkeen tehot kuitenkin katosivat. Vladimir Jursinov vakuutti tilanteen olevan hallinnassa, vaikka monet olivat jo huolissaan. Kun Jokerit saapuivat runkosarjan viimeiseen otteluun Turkuun, panoksena oli runkosarjan voitto. Loppuunmyyty Turkuhalli näki, miten Raimo Summasesta tuli illan sankari, kun mies syötti kaksi maalia ja teki ratkaisevan 5–4 maalin alivoimalla.

SM-liiga oli jälleen muuttanut pudotuspelisysteemejä. Nyt play off –otteluihin selvisi sarjan kahdeksan parasta joukkuetta. Sarjan ykkönen kohtasi kahdeksannen, kakkonen seitsemännen ja niin edelleen. Kaikki ottelut puolivälieristä asti finaaleihin ratkaistiin paras viidestä -systeemillä, eli kolmella voitolla pääsi jatkoon.

TPS sai ensin vastaansa Ilveksen, ja jatkoi matkaansa välieriin otteluvoitoin 3–1. Välierissä kohdattiin Ässät. Ensimmäisen ottelun TPS voitti 6–3. Toinen ottelu Porissa oli kuuma. Katsomoon oli ahtautunut 7500 henkeä ja Ässät meni ottelun toisessa erässä jo 2–0 johtoon. Aivan erän lopussa tunteet kuumenivat ja tilanne räjähti.

Ässien Jari Levonen ronkki German Titovia. Raimo Summanen hikeentyi ja meni tilanteeseen mukaan poikittaisella mailalla Levosen selkään. Silloin Ässien Olli Kaski tuli Summasen kimppuun ja nyrkkitappelu oli valmis. Erotuomari Kari Nieminen antoi Summaselle ottelurangaistuksen, mutta Kaski selvisi jäähyllä. Ässät voitti ottelun lopulta 4–1, mutta välikohtauksen selvittely jatkui kiivaana.

Joukkueiden yleensä tyynet valmentajat Jursinov ja Vasili Tihonov käyttivät kovaa kieltä. Poliisit saattoivat TPS:n pelaajat autoonsa. Liigan kurinpitolautakunta käsitteli tapauksen ja antoi Summaselle kahden ottelun pelikiellon ja Kaskelle yhden. Seuraavan ottelun Turussa voitti TPS numeroin 6–3. Porilaisjoukkueen voimat olivat lopussa ja TPS otti finaalipaikan Porin neljännessä ottelussa puhtaalla 6–0 voitolla.

Finaalissa vastaan asettui HPK. TPS voitti ensimmäisen ottelun tässä Daavidin ja Goljatin kohtaamiseksi ristityssä finaaliparissa näyttävästi 9–3. HPK ei kuitenkaan suostunut olemaan yliluisteltavissa.

Toisen ottelun kolmannessa erässä HPK kiristi 4–3 johdon. Sitten Marko Palo ampui löysän laukauksen, joka putosi maaliviivalle. Rokama iski kintaansa kiekon päälle, mutta yleisön huutaessa raivoisasti maalituomari sytytti punavalon palamaan. Elettiin aikaa ennen videotarkistusten mahdollisuutta, joten tuomari Kari Nieminen kysyi maalituomarilta kolme kertaa, oliko kiekko maalissa. Kun maalituomari kolmasti vastasi, että kiekko kävi maalissa, Nieminen hyväksyi maalin. Ottelu nähtiin myös televisiossa, jonka kuvasta näkyi selvästi, ettei kiekko maaliin koskaan mennyt. Purnaaminen ei auttanut, eikä kova loppukirikään. HPK tasoitti otteluvoitot 6–5 voitolla.

Kolmas ottelu Turussa oli sarjan parasta jääkiekkoa loppuunmyydyssä Turkuhallissa. Tiukan ja vähämaalisen ottelun ratkaisi lopulta Mikko Haapakoski, joka nappasi hanskaansa maalitolpasta kimmonneen Vilanderin vedon, pudotti sen eteensä ja veti rajusti maaliin ohi Timo Lehkosen. Ottelu päättyi TPS:n 3–2 voittoon.

Joukkue lähti neljänteen otteluun Hämeenlinnan Rinkelinmäelle voittamaan. Joukkueen mukana tuli 11 linja-autollista TPS-kannattajia Radio Auran Aaltojen järjestämällä matkalla. Ensimmäinen erä oli maaliton. Toisessa erässä HPK meni 1–0 johtoon, mutta Jukka ”Känä” Virtanen tasoitti. Jukka Vilander teki mestaruusmaaliksi jääneen 2–1 maalin Titovin ja Summasen syötöistä.

Kolmannessa erässä TPS puolusti tarkasti johtoaan. HPK otti lopulta Timo Lehkosen pois maaliltaan ja Ari Vuori ja Raimo Summanen pääsivät kahdestaan läpi. Summanen tarjosi Vuorelle kunnian lyödä lopullinen 3–1 maali verkkoon. Pelin päätyttyä alkoivat juhlat sekä kentällä että katsomossa. TPS:n paras pistemies pudotuspeleissä oli German Titov 17 pisteellä. Vain pisteen perässä tuli Raimo Summanen, jolla jäi kaksi ottelua väliin pelikiellon takia.

1993–1994​​​​​​​

Suomessa elettiin edelleen taloudellisesti hyvin vaikeita aikoja. Mestarijoukkue oli erittäin kallis ja ikärakenteeltaan sellainen, että muutoksia kaudelle 1993–94 oli tehtävä. Mestareista Summanen, Haapakoski, Mäkelä, Jalonen, Pulliainen, Kanervo, Juha Virtanen, Hirsimäki, Titov ja lähtivät toisiin joukkueisiin ja Jukka Virtanen lopetti uransa.

Jo kaudella 1992–93 joukkueessa hyvin pärjänneen Saku Koivun ympärille Jursinov rakensi ”tenavaketjun”. Koivun toisella laidalla viiletti Espoosta Turkuun muuttanut Jere Lehtinen ja toisella laidalla lahtelainen, Kuopiosta Tepsiin saatu Marko Jantunen. Oulusta saatiin joukkueeseen hyökkääjä Lasse Pirjetä ja Lahdesta Toni Sihvonen ja Erik Kakko. Lahdesta Turkuun palasi myös siellä kokemusta keräämässä ollut Petteri Nummelin.

Maalivahtien rinkiin Rokaman ja Lecklinin lisäksi pyrki Fredrik Norrena. Kai Nurminen, Antti Aalto ja Harri Sillgren kasvattivat rooliaan. Omista nuorista Niko Mikkola, Tom Koivisto ja vasta 16-vuotias Aki-Petteri Berg saivat kaikki peliaikaa.

Uudeksi venäläisvahvistukseksi tuli Pavel Torgajev. Joulukuussa Timo Nummelin vietti 30-vuotista ”taiteilijajuhlaansa” ja pelasi yhden ottelun TPS:n paidassa. Hänestä tuli 45-vuotiaana vanhin SM-liigaa pelannut pelaaja. TPS voitti runkosarjan uudella piste-ennätyksellä 68. Ässät jäi kakkosena jälkeen 11 pistettä.

Pudotuspelien puolivälierissä vastaan asettui HIFK. Kolmannessa ottelussa Jere Lehtinen mätti kiekon maaliin peräti viisi kertaa. TPS meni välieriin suoraan kolmella voitolla. Tappara jäi välierissä jalkoihin otteluvoitoin 3–1.

Jokerit asettui TPS:ää vastaan finaaleissa. 1990-luvun klassikoiksi muodostuneet finaaliottelut nähtiin nyt ensimmäistä kertaa. Finaalien avausottelu Turussa oli Saku Koivun juhlaa, Koivun 2+1 pistettä auttoivat TPS:n 4–1 voittoon. Toisessa ottelussa Helsingissä osat vaihtuivat ja Jokerit voitti puhtaasti 3–0.

Turun kolmas ottelu oli armottoman tarkkaa peliä molemmilta joukkueilta. Jokereilla oli onni paremmin puolellaan ja se voitti 2–1. Neljäs ottelu Helsingissä oli rajua kamppailua. Varsinaisen peliajan päätyttyä peli oli numeroissa 2–2. Jatkoajalla ratkaisijaksi tuli Otakar Janecky. Hänen pesäpallomainen lyöntinsä vei kiekon Jouni Rokaman taakse ja Jokerit oli mestari. Purnaukset korkealla mailalla tehdystä maalista eivät auttaneet, vaan Tepsin oli tyydyttävä hopeamitaleihin.

Esa Keskinen vei arvolleen sopivasti nimiinsä runkosarjan pistepörssin 70 pisteellä. Marko Jantunen otti toisen tilan 58 pisteellä Saku Koivun ollessa neljäs 53 pisteellä. Pudotuspelien pisteykkönen oli Jere Lehtinen Koivun ollessa kolmas.

MENESTYSTÄ SUOMESSA JA EUROOPAN KENTILLÄ

1994–1995

Joukkueesta kauden 1994–95 edellä lähtijät olivat kokeneimmasta päästä. Jouko Narvanmaa oli pakotettu lopettamaan selkävamman takia. Hannu Virta siirtyi Sveitsin Grasshoppersiin. Puolustajista Erik Kakko ja Tom Koivisto vuokrattiin HPK:hon, ja samaan seuraan vastuullisempaa roolia hakemaan siirtyi myös Kai Nurminen.

Pelaajauransa Suomessa päätti myös Tanskan Esbjergiin siirtynyt Jukka Vilander. Esa Keskinen valitsi joukkueekseen ruotsalaisen HV71:n. Marko Jantunen siirtyi Göteborgiin Västra Frölundan riveihin, Pavel Torgajev kelpasi NHL-joukkue Calgary Flamesille ja Reijo Mikkolainen palasi Tampereelle seitsemän SM-kullan kanssa.

Aukkoja paikattiin ryppäällä raumalaisia, Tuomas Grönman, Kimmo Rintanen ja Harri Suvanto. Oulussa syntynyt Mika Alatalo siirtyi Tepsiin niin ikään Lukosta. Kuopiosta Turkuun saatiin Kimmo Timonen ja Oulusta Turkuun halusi Hannes Hyvönen. Omista junioreista liigaan nousivat Sami Salo, Mika Lehtinen ja Simo Rouvali. Kaikkiaan TPS käytti runkosarjassa 35 pelaajaa.

Kahtena vuotena TPS:n riveistä muualle oli nyt siirtynyt 22 pelaajaa. Nyt liigaan lähtenyt joukkue oli keski-iältään liigan nuorin, vain hieman yli 22 vuotta. Joukkueen tueksi saatiin kaksi kokeneempaa pelaajaa, Vjatseslav Fandul ja Raimo Summanen, joka teki paluun joukkueeseen Jokereista.

Saku Koivu oli joukkueen kiistaton tähtipelaaja. Vastustajien kauhuksi Vladimir Jursinov peluutti loukkaantumisten takia Sakua kahdessa ketjussa varsin usein. Kauden liigassa nähtiin nousijajoukkueena TuTo, mutta valitettavasti paikallisderbyjen tunnelma jäi vaisuksi. Kauden kuudesta kohtaamisesta TPS voitti viisi ja TuTo yhden.

SM-liigaa väritti NHL-lakko, joka toi Tepsiin German Titovin. Hyökkäyksessä TPS oli kauden ajan vahvasti ykkösketjunsa Jere Lehtinen – Saku Koivu – Raimo Summanen varassa. Puolustajista Marko Kiprusoff ja Alexander Smirnov antoivat tärkeän panoksen.

Maalivahdin paikasta kisailivat syksyn ajan Rokama ja Lecklin, mutta niskaan hengittivät nuoret Miikka Kiprusoff ja Fredrik Norrena. Norrena valtasi paikan kevääksi, mutta Kiprusoff tuli välierissä vahvasti esille. Näiden neljän maalivahdin takana kasvoi vielä Jani Hurme.

Runkosarjassa TPS oli huikean loppukirin jälkeen neljäs, voittaen kahdeksan viimeistä ottelua maalierolla 58–15. Pudotuspeleissä puolivälierävastustaja JyP pyristeli vain aluksi. TPS meni välieriin otteluvoitoin 3–1.

Lukko asettui välierissä ottamaan mittaa TPS:stä. Lukolla oli kotietu, joka ei paljoa painanut, kun TPS vei ensimmäisen ottelun nimiinsä numeroin 6–4. Toisen ottelun Lukko vei nimiinsä Jari Torkin 34 sekuntia ennen loppua tekemällä maalilla 4–3. Kolmanteen otteluun Jursinov teki yllättävän ja rohkean siirron. Maalille asettui vasta 18-vuotias Miikka Kiprusoff. TPS voitti ottelun taas numeroin 6–4. Neljännen ottelun TPS voitti 4–3 ja oli jälleen valmis finaaleihin Jokereiden kanssa.

Jokereilla oli kotietu ja sitä pidettiin finaaliparin ehdottomana suosikkina. Jokerit veikin ensimmäisen ottelun numeroin 2–1. Loppuunmyydyssä Turkuhallissa TPS voitti kuitenkin seuraavan ottelun numeroin 3–1. Kolmanteen otteluun lähdettiin jo ennakkoon kuumissa tunnelmissa.

Jokerit meni ottelussa omia teitään ja johti muutama minuutti ennen ottelun loppua 5–1. Silloin kentällä räjähti. Joukkotappelun seurauksena kumpikin joukkue sai 25 000 markan (n.4200 euron) sakot epäurheilijamaisesta käyttäytymisestä. Ottelukieltoja ja pelikieltoja seurasi, mutta kahden päivän päästä pelattuun neljänteen kohtaamiseen joukkueet tulivat jo viilentyneinä.

TPS voitti ottelun 5–2. Ratkaisevaan viidenteen finaalipeliin TPS lähti voitontahtoisena, mutta varsin rauhallisena. Kun TPS:n bussi lähti Turusta kohti viidettä finaaliottelua Jokereita vastaan, puolustaja Kari Harila tiesi, miten ottelussa kävisi.

– Kerroin Ramille (Raimo Summanen) nähneeni unta, että hän tekee kolme maalia, ja että voitamme pelin. Rami oli psyykannut itsensä ja oli ihan hirveässä vireessä. Hän tekikin sitten kolme vai neljä maalia. Se oli selvä etiäinen, eikä ollenkaan hassumpi sellainen, Harila muisteli Tepsin Musta-lehdessä keväällä 2005.

Rami ei aivan niin monta maalia tehnyt, mutta hän teki 1–0 maalin Saku Koivun syötöstä. Harri Suvanto teki Tepsille 2–0. Raimo Summanen teki 3–0. Petteri Nummelin teki 4–0. Kimmo Rintanen 5–0. Jokerit rikkoi Norrenan nollan vain 14 sekuntia ennen ottelun loppua, mutta se ei haitannut turkulaisriemua yhtään. ”Mestareita onko heitä, on, on, on!” kaikui hallissa.

Syksyllä vielä pikkupoikaryhmäksi nimetty ryhmä oli kasvanut mestariksi. Viidennen kerran kuuden vuoden aikana Turussa vietettiin kultaisia juhlia. Saku Koivu voitti liigan pistepörssin ylivoimaisesti 74 pisteellä ja putsasi liigan palkintopöydän: Suomen paras jääkiekkoilija, play offsien paras pelaaja, Osuuspankin avainpelaaja ja SM-liigan All Starsin keskushyökkääjä. Hän sai myös kultaisen kypärän pelaajien valitsemana liigan parhaana pelaajana.

1995–1996

Kevään 1995 maailmanmestaruus vei maailmalle Jere Lehtisen, Saku Koivun ja Marko Kiprusoffin. Petteri Nummelin suuntasi Ruotsiin, Raimo Summanen lopetti jääkiekkoilijan uransa. Ari Vuori ja Jouni Rokama jättivät SM-liigakuviot. Aki Berg varattiin Los Angelesiin ja nuorukainen lähti sinne heti.

Turkulaiset hyvästelivät suosikkinsa hyväntekeväisyysottelussa, jossa pelasivat kaikki Suomessa lomailleet NHL-ammattilaisemme. Jursinov ja Koivu olivat jälleen vaikean tilanteen edessä. Nuorista pelaajista oli jälleen rakennettava huippujoukkue. Latviasta tuli Jursinovin oppiin Karlis Skrastins. Kuopiosta tulivat Tommi Miettinen ja oululainen Sami Mettovaara. Oulun Kärppien kakkosdivisioonamiehistöstä Miikka Rousu tunki itsensä joukkueeseen omalla määrätietoisuudellaan otettuaan itse yhteyttä Jukka Koivuun.

Maalivahdin paikasta kilpailivat Norrenan kanssa Miikka Kiprusoff, Kimmo Lecklin ja uutena yrittäjänä Jani Hurme. Joukkue oli niin voimakkaasti muuttunut, ettei ennakkosuosikin viittaa asetettu hallitsevan mestarin hartioille.

Nuori joukkue pärjäsi kuitenkin runkosarjassa mainiosti. Selityksenä menestykselle Jursinov totesi joukkueen tasaisuuden. Selvää ykköskenttää ei ollut ja vastuu jakaantui aikaisempaa tasaisemmin joka kentälle.

Fredrik Norrena ja Miikka Kiprusoff hoitelivat maalivahdin tehtävät. Hurme sai tilaisuutensa joukkueen valmistautuessa Eurooppa cupin välieriin, kun Jursinov halusi lepuuttaa Norrenaa ja Kiprusoffia. Hurme käytti näytön paikkansa, ja kun Norrenan ottelut Euroopan cupissa eivät onnistuneet, hän putosi tammikuussa kolmosvahdiksi Kiprusoffin ja Hurmeen jakaessa tehtävät.

Jokerit-ottelut olivat kauden kohokohtia. Ne pelattiin loppuunmyydyissä halleissa niin Turussa kuin Helsingissäkin. Paikalliskamppailut TuTon kanssa olivat edelleen melko vaisuja tilaisuuksia. TPS sijoittui runkosarjassa toiseksi seuran ennätyspisteillä 71. Uusiutunut joukkue oli ylittänyt kaikki odotukset.

Puolivälierissä vastaan asettui Ässät. Porilaisten loppukausi oli mennyt huonosti Tsekkipelaaja Jaroslav Otevrelin helmikuussa jääkiekko-ottelussa tapahtuneen traagisen loukkaantumisen* takia, eikä joukkue ei saanut peliään kasaan tapahtuman jälkeen. TPS vei ottelusarjan voitoin 3–0.

Länsirannikon valloitus jatkui välierissä, kun vastaan saatiin Lukko. Voitoin 3–1 TPS meni finaaliin materiaaliltaan ylivoimaista vastustajaa Jokereita vastaan. TPS:ltä puuttui ratkaisijoita. Joukkue pystyi neljässä finaaliottelussa tekemään vain yhden maalin kussakin. Jokerit oli Suomen mestari otteluvoitoin 3–1.

1996–1997

TPS:n jääkiekkoilulle kausi 1996–97 oli juhlavuosi. Kunniakas Turun Palloseura täytti 75 vuotta, ja samalla tuli kuluneeksi 60 vuotta siitä kun jääkiekkoilu alkoi Tepsissä. Poistuma joukkueesta oli jälleen melkoinen, erityisesti siksi, että Bosman-päätös avasi pelaajien portit ulkomaille ilman siirtomaksuja.

Ruotsiin Tepsistä lähtivät Alatalo, Pirjetä ja Sillgren. Hyökkäykseen saatiin Mikko Eloranta ja Toivo Suursoo. Farmijoukkue Kiekko-67:n riveistä liigaan nousivat Jani Kiviharju ja Juho Jokinen. Mr. TPS, Hannu Virta, palasi Tepsiin joukkueen merkittävimpänä vahvistuksena ja Venäjän maajoukkueessa pelannut puolustaja Andrei Skopintsev teki sopimuksen TPS:n kanssa.

Tuomas Grönmanin odotettu siirto NHL:n Chicagoon ja Kari Harilan siirtyminen Ruotsiin eivät näin jättäneet aukkoja puolustukseen. Hannu Jortikan asiantuntemusta käytettiin hyväksi, kun päädyttiin tarkan harkinnan jälkeen ottamaan kaksi ruotsalaista riveihin. Marcus Thuresson ja Niklas Sundblad osoittautuivat erinomaisiksi hankinnoiksi. Nuori oululainen Jaako Niskavaara sai vielä hakea tuntumaa pääasiassa A-nuorten ja Kiekko-67:n riveistä. Mika Koivunenkin täydensi kauden aikana loukkaantumisten takia vajaaksi jäänyttä puolustusta.

Maalivahtiosaston ruuhkaisuus sai Miikka Kiprusoffin tekemään oman ratkaisunsa. Hän siirtyi Tukholman AIK:hon menestyen loistavasti. Jani Hurme oli Jursinovin valinta ykkösvahdiksi ja kun Jursinovin pelifilosofiaan kuului peluuttaa parasta miestä jatkuvasti, ei muille tilaa tullut. Fredrik Norrena halusikin siirtoa muualle ja lopulta hänkin meni Tukholman AIK:n joukkueeseen. Kimmo Lecklin pelasi kauden aikana vain kaksi liigaottelua.

Alusta alkaen runkosarja oli lähinnä TPS:n ja Jokereiden kilpajuoksua. Edellisen kauden tapaan hallit myytiin joukkueiden kohdatessa loppuun ja kahdeksan kierrosta ennen runkosarjan loppua TPS johti sarjaa neljän pisteen erolla. TPS hävisi kahdeksasta ottelusta neljä, voitti kolme ja yksi päättyi tasan. Voitot riittivät runkosarjan toiseen sijaan.

Jani Hurme pelasi kaudella 1996–97 neljä nollapeliä, jolla Jamppa sivusi Urpo Ylösen kaudella 1975–76 tekemää seuraennätystä. Puolivälierissä TPS sai taas vastaansa Ässät. Välieriin TPS meni otteluvoitoin 3–1 ja seuraavaksi vastaan asettui HPK.

Kuudessa keskinäisessä runkosarjan ottelussa TPS oli kyennyt vain yhteen voittoon hämeenlinnalaisten voitettua kolmasti. HPK voitti kaksi ensimmäistä kohtaamista ja oli vain voiton päässä finaalipaikasta. Pitkäperjantaina Turussa pelattu kolmas ottelu kääntyi lopulta Miikka Rousun maalilla TPS:n 5–4 voittoon.

Neljänteen otteluun Hämeenlinnaan TPS lähti edelleen veitsi kurkulla. Ottelu meni jatkoajalle 1–1 tilanteessa. Vain runsas minuutti jatkoaikaa oli pelattu, kun Hannes Hyvönen sai kiekon sohittua maaliin suojuksista. Ottelusarja oli tasoitettu ja ratkaiseva viides ottelu pelattiin Turussa. Ottelun alussa HPK meni ”vanhan vainoojan” Risto Jalon maalilla 1–0 johtoon. Mikko Eloranta tasoitti juuri ennen ensimmäisen erän loppumista. Toisessa erässä HPK meni 2–1 johtoon Marko Palon maalilla. Antti Aalto tasoitti ja Mikko Eloranta vei Tepsin 3–2 johtoon. Mikko Elorannan kolmannella maalilla johdettiin jo 4–2. Kimmo Rintanen viimeisteli viimeisessä erässä loppuluvuiksi 6–2, ja TPS oli selvittänyt tiensä taas loppuotteluihin.

Vastassa oli taas Jokerit. Vaikka Jokerit olisi ollut runkosarjan voittajana oikeutettu aloittamaan ottelusarjan kotonaan, pelattiin ensimmäinen peli Turussa, sillä SM-liigan ja Turkuhallin välinen tietokatkos oli antanut hallin pelipäivänä muodostelmaluistelijoiden maailmancupille. Jokerit suostui tulemaan avaukseen Turkuun.

Ottelu oli odotettua vaisumpi ja tasatilanteessa 2–2 lähdettiin jatkoajalle. Neljän minuuttia oli pelattu kun Otakar Janeckyn syöttö löysi Juha Lindin ja ottelusarja oli Jokereille 1–0. Seuraavat kaksi ottelua pelattiin Helsingissä. TPS pelasi kovalla tahdolla, mutta jotain kuitenkin puuttui. Hopealle jäänyttä Tepsiä lohdutti kuitenkin kauden aikana voitettu ensimmäisen Euroopan liigan voitto.

1997–1998

Vladimir Jursinovin kuuden vuoden jakso TPS:n päävalmentajana oli tuonut kaksi mestaruutta ja kolme hopeaa, mutta hänen viimeinen kautensa 1997–98 Tepsissä oli pettymys. TPS voitti tosin runkosarjan kolmen pisteen erolla ennen HIFK:ta, mutta pudotuspeleissä taivas pimeni.

Sarjan kahdeksas joukkue Kiekko-Espoo pudotti Tepsin tylysti 3–1 voitoin. Tepsin lopullinen sijoitus kauden sarjassa oli viides. Putoaminen puolivälierissä ei ollut syynä valmentajan vaihtoon, vaan asiasta oli sovittu jo paljon aiemmin. Tahtipuikon heiluttajaksi palasi kausilla 1989–91 TPS:n kolmeen mestaruuteen johdattanut Hannu Jortikka.

1998–1999

Hannu Jortikka nosti valmennuksen johtoon vierelleen Kari Jalosen ja Hannu Virran. Virta loikkasi valmentajan tehtäviin suoraan kaukalosta päätettyään 18 vuotta kestäneen valmennusuransa. Jalosella oli kokemusta juniorijoukkueiden valmentamisesta ja alle 19-vuotiaiden maajoukkueesta. Molemmat saivat Jortikalta paljon vastuuta. Jalonen työskenteli hyökkääjien ja Virta puolustajien parissa.

Joukkueen kokoaminen kaudelle 1998–99 onnistui hyvin. Maalivahti Miikka Kiprusoffin ja puolustaja Aki Bergin NHL-sopimukset tökkäsivät ja molemmat pelasivat kauden Turussa. Ruotsista mustapaitoihin tulivat Marko Kiprusoff, Jouni Loponen, Joni Lius ja Mika Alatalo. TPS voitti runkosarjan piste-ennätyksellä 81, mikä tarkoitti 1,5 pistettä pelattua ottelua kohti.

Pudotuspeleissä JyP ja SaiPa olivat kevyitä TPS:n käsittelyssä. Finaaleissa vastustajaksi luisteli liigan ehdoton suosikki HIFK. Kamppailut muodostuivat lähes sodaksi, mikä ei ollut jääkiekon imagolle hyvä asia.

Kolmas finaaliottelu Turussa, josta kohu nousi, miellytti kuitenkin Turun Sanomien toimittaja Erkki Liesmäen kirjoituksen mukaan katsojia. Toinen TS:n toimittaja Heikki Kulta kirjoitti: ”Jääkiekon kolmannessa SM-liigafinaalissa Turkuhallissa tunnelma oli kuin ylikuumassa löylyhuoneessa. Ison osan löylyistä aiheutti tuomaripari Pekka Haajanen – Markku Kruus. Kaksikko valeli tuomioillaan ja myös viheltämättä jättämisillään tunteikkaimpien pelaajien kypäränaluset hehkuviksi kiukaiksi.”

Kuuman kolmannen ottelun jälkeen ottelusarja oli katkolla Tepsille. Ottelun tunnelma oli rauhallinen. Molemmat joukkueet pelasivat tarkkaakin tarkemmin, ja Miikka Kiprusoff piti omalla maalillaan nollan. Mika Alatalo otti kolmannessa erässä puolessa kentässä kiekon ja lähetti sen kohti Tim Thomasin maalia. Kiekko kimmahti HIFK-puolustaja Jani Nikon mailasta, mutta muuten Thomasilla oli avointa tilaa nähdä kiekko koko oma kenttäpuoliskonsa matkalta. Onnekkaastikin kiekko meni Thomasin selän taa, ja vaikka peliaikaa oli vielä viitisentoista minuuttia, ei HIFK saanut maalia aikaiseksi. TPS voitti mestaruuden, eikä TPS-hyökkääjä Jani Kiviharju ollut ainoa, jolta lähti ääni mestaruusjuhlissa.

TOINEN TRIPLA KOTIIN

1999–2000

Kaudella 1999–2000 TPS lähti tavoittelemaan mestaruuden uusimista. Nyt TPS oli myös asiantuntijoiden ennakkosuosikki. Pelaajien vaihtuvuus joukkueessa oli jälleen melkoinen. Surullisin muutos oli Simo Rouvalin loukkaantuminen ja halvaantuminen uintionnettomuudessa kesällä 1999.

Kimmo Rintanen tuli takaisin Jokereista yhden laihan kauden jälkeen. Kun NHL nappasi Mika Alatalon, niin tilalle saatiin Kai Nurminen, josta tulikin kauden kultakimpale. Kari Harila palasi kapteeniksi Ruotsin reissulta ja Esa Keskisen piti tehdä komea paluu, mutta kausi meni paljolti piloille sitkeän selkävaivan vuoksi.

TPS meni runkosarjassa taas menojaan. Syksyllä TPS:n pistesaalis riitti siirtymään Ilveksen ohi SM-liigan maratontaulukon kärkeen. Runkosarjan päätteeksi TPS teki taas SM-liigan uuden piste-ennätyksen, 83 pistettä. Eroa kakkoseen, eli HPK:hon tuli peräti 13 pistettä. Maaleja TPS teki huikeat 232 kappaletta ja TPS:llä oli myös sarjan tiukin puolustus.

Puolivälierissä Ilves kaatui otteluvoitoin 3–0. Välierävastustaja HIFK jäi jalkoihin otteluvoitoin 3–1 ja TPS oli jälleen finaalissa. Kanada-maljasta kamppailtiin sitten Jokereiden kanssa kuten niin usein 1990-luvulla. TPS voitti kaksi ensimmäistä ottelua ja kolmanteen otteluun Elysée Arenalla pantiin jo shampanjat jäihin.

Juhlat oli kuitenkin peruutettava, sillä Jokerit vei tiukan kamppailun nimiinsä 3–2. Mestaruutta oli edellisen vuoden tapaan haettava neljännestä ottelusta Helsingistä. Sieltähän se myös tuli niukoin 2–1 numeroin yllätysratkaisijana Mikael Holmkvist. Kanada-malja pakattiin pika pikaa autoon ja lähdettiin riemukkaisiin kultajuhliin Turkuhalliin.

2000–2001

Kaudella 2000–01 Jortikalla oli mahdollisuus toistaa kymmenen vuoden takainen urotyönsä. Silloin hän johdatti TPS:n kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen eli triplaan. Lähtökohdat olivat aika vaikeat, sillä mestarijoukkue muuttui paljon.

Esa Keskinen, Kari Harila ja Kimmo Lecklin lopettivat peliuransa. Tomi Kallio lähti NHL:n Atlanta Trashersiin, Tero Forsell TuToon ja Kai Nurminen NHL:n Minnesotaan. Tilalle saatiin Niko Kapanen HPK:sta, Jarkko Varvio AIK:sta, Henrik Tallinder AIK:sta, Martti Järventie Ilveksestä ja omista junnuista liigaympyröihin nostettiin Mikko Koivu, Janne Jokila, Markku Paukkunen ja maalivahti Tuomo Karjalainen.

Sarjassa TPS:n peli oli melkoista vuoristorataa. Oman riesansa aiheuttivat vielä loukkaantumiset. Kuitenkin lopulta kamppailtiin jälleen runkosarjan voitosta, joka menetettiin vain pisteellä Jokereille.

Puolivälierävastustaja Pelicans pudotettiin jatkosta suoraan kolmessa ottelussa. Välierissä Tepsiä vastaan asettui suuryllättäjä Oulun Kärpät, joka oli pudottanut runkosarjan voittajan Jokerit jatkosta. Vain kotonaan Kärpät pystyi pistämään turkulaiset tiukoille, mutta se ei riittänyt. Selvin 3–0 voitoin TPS eteni finaaliin, jossa vastaan tuli pitkästä aikaa kultataisteluun yltänyt Tappara.

Runkosarjassa TPS oli voittanut kaikki ottelunsa Tapparaa vastaan, mutta nyt tuli tiukempaa. Ensimmäisen kohtaamisen TPS voitti Turussa maalein 4–3. Kultavääntö jatkui Tampereella heti seuraavana päivänä. Tappara tasoitti puntit voittamalla TPS:n puhtaasti 3–0. Yhden välipäivän jälkeen kolmas kohtaaminen oli taas TPS:n kotikentällä.

Tappara meni loppuunmyydyssä ottelussa minuutin pelin jälkeen 1–0 johtoon, mutta Marco Tuokko sai tasoitettua pelin vielä ensimmäisessä erässä. Tepsin kaivattu 2–1 voitto-osumaksi jäänyt maali syntyi Kalle Sahlstedtin mailasta toisessa erässä. Mestaruus oli katkolla TPS:lle yhden huilipäivän jälkeen Tampereella.

Tappara pääsi ottelussa 1–0 johtoon, mutta TPS kuittasi pelin tasoihin toisessa erässä Niko Kapasen Martti Järventien syötöstä tekemällä maalilla. 1–1 tilanteesta lähdettiin jatkoajalle. Ajassa 03:13 joukkueen kapteeni Kalle Sahstedtin tekemä 2–1 jatkoaikamaali sinetöi TPS:n kymmenennen Suomen mestaruuden.

Jälleen lähti Kanada-malja kohti Turkua ja Elysée Arenan mestaruusjuhlia. Valmentaja Hannu Jortikka oli jo toistamiseen saavuttanut mahdottoman johtamalla TPS:n kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen. Hän oli jo kauden aikana ilmoittanut, että hän jättää valmennustehtävät Kari Jalosen ja Hannu Virran käsiin.

2001–2002

Mestarijoukkueesta lähti jälleen iso joukko pelaajia kaudeksi 2001–02. Kimmo Rintanen suuntasi Sveitsiin. Joni Liuksen houkutteli Itävalta. Ruotsiin lähtivät Kalle Sahlstedt, Jouni Loponen ja Tommi Rajamäki. Jarkko Varvio lähti Saksaan. Pohjois-Amerikan liigat kutsuivat Tony Virran, Niko Kapasen, Martti Järventien ja Henrik Tallinderin. Ilkka Mikkola siirtyi Jokereihin.

TPS oli kuitenkin varautunut tähän hankkimalla heille kovatasoiset korvaajat. Heinäkuussa kaikki kuitenkin romahti, kun NHL vei kentällisen miehiä, eli käytännössä koko ykköskentän. Erkki Liesmäki kirjoitti Turun Sanomissa 15.7.2001: ”NHL osui TPS:n kohdalla pajatsossa täysosumaan, sillä triplamestarin jasso tyhjeni totaalisesti. Tuoreimpana lähtijänä NHL-miesten ketjuun liittyi ruotsalaispuolustaja Henrik Tallinder, joka sai rahakkaan sopimuksen Buffalo Sabres-seuralta. TPS on menettänyt näin kesken harjoituskauden joukkueestaan NHL:ään Niklas Hagmanin, Niko Kapasen, Timo Pärssisen, Martti Järventien ja Henrik Tallinderin.”

Paluumuuttajat Kai Nurminen, Mika Alatalo ja Miikka Elomo antoivat tukea joukkueelle. Ulkomaalaisvahvistuksina päävalmentaja Kari Jalonen sai joukkueeseensa kanadalaiset Rob Shearerin, Chris Josephin ja Peter Schaeferin. Kevätpuolella Marko Kiprusoffin paluu New Yorkista Turkuun antoi ilon aihetta.

Kaudesta tuli odotetun vaikea. TPS oli syksyllä jopa hetken sille omituisella paikalla sarjataulukon peränpitäjänä. Vahva kevätkausi nosti TPS:n lopulta runkosarjassa neljänneksi. Kauden kantavat voimat olivat maalivahdit Fredrik Norrena ja Antero Niittymäki. Paras pistemies oli Mika Alatalo, mutta liigan pistepörssissä mies oli vasta 18.

Pudotuspelien puolivälierissä TPS pudotti Pelicansin 3–1 voitoin. Otteluista kaksi venyi pitkään jatkoaikaan. Välierissä vastassa oli edellisen vuoden finaalitappiosta korvausta hakenut Tappara. Tappara sai maksettua kalavelkansa mennen finaaliin puhtaasti otteluvoitoin 3–0. TPS lähti pronssiotteluun HPK:n kanssa. Kerho oli nälkäisempi ja vei ottelun nimiinsä numeroin 3–1. Kultakausi oli ohi, TPS sai tyytyä neljänteen sijaan.

2002–2003

Kari Jalonen jatkoi päävalmentajana aisaparinaan edelleen Hannu Virta. Kaudeksi 2002–03 joukkueen jätti Fredrik Norrena, joka lähti Ruotsiin. Marko Kiprusoff valitsi joukkueekseen Sveitsin Klotenin ja puolustaja Mika Lehtinen lähti kokeilemaan Ruotsin kiekkoympyröitä MoDo Hockey:n riveihin. Kimmo Eronen suuntasi Göteborgiin ja Rob Shearer Berliiniin. Chris Josephin seuraava seura löytyi Saksasta ja Peter Shaeferin Vancouverista.

Antero Niittymäki lähti Philadelphiaan ja maalia vartioimaan tuli Pohjois-Amerikan liigoissa pelannut Jason Elliot, joka Teemu Lassilan kanssa jakoi maalivahdin tehtävät. Paluumuuttajat Joni Lius, Tuomas Grönman ja Niko Mikkola paikkasivat lähtijöitä. Valkovenäläinen puolustaja Sergei Jergovitch vahvisti takalinjoja, KalPasta joukkueeseen saatiin Jussi Timonen, SaiPasta Ville Immonen, ja HPK:sta Turkuun muutti Kimmo Peltonen. Omista junioreista joukkueeseen nostettiin Matias Metsäranta ja Tomi Sykkö.

Kari Jaloselle kausi ei ollut helppo, kuten ei joukkueellekaan. 56 ottelusta joukkue voitti 24, hävisi 24 ja pelasi 8 tasan. Marraskuussa TPS oli jo valahtanut pudotuspeliviivan alapuolelle. Joukkue oli piste per peli tahdissa, mutta kauden tasaisessa sarjassa se ei riittänyt. Lehdistössä joukkueen kompastelevia otteita puitiin kolumneissa ja syy löydettiin usein edellisestä kaudesta heikentyneestä materiaalista. Turun Sanomissa todettiin TPS:n pelin olevan umpisolmussa.

Runkosarjan lopun lähestyessä TPS alkoi löytää kadoksissa olleen vireen ykkösvahti Jason Elliotin ohi nousseen maalivahti Teemu Lassilan hyvän vireen innoittamana. Lopulta TPS väänsi tiensä väkisin pudotuspeleihin runkosarjan kahdeksannelta tilalta, vain yhden pisteen pudotuspelien ulkopuolelle jäänyttä Lukkoa edellä.

Pudotuspelipaikka oli joukkueelle voitto tahmean runkosarjan jälkeen. Pudotuspeleissä TPS sai vastaansa runkosarjan ylivoimaisesti voittaneen HPK:n. TPS taisteli leijonan lailla ja oli jo voittoa vaille välierissä, kun HPK aloitti otteluvoittojen ollessa Tepsille 1–3 ilmiömäisen nousun kohti välieriä.

HPK tasoitti ottelusarjan ja ratkaisevaa seitsemättä ottelua lähdettiin pelaamaan Rinkelinmäelle, Hämeenlinnaan. TPS:llä oli ottelussa oma etsikkoaikansa, mutta HPK oli päättänyt voittaa ottelun. TPS jäi jalkoihin numeroin 6–1 ja HPK jatkoi matkaansa pudotuspeleissä. TPS päätti kautensa kolmeen peräkkäiseen tappio-otteluun.

Turun Sanomien toimittaja Erkki Liesmäki kirjoitti TS:ssä 24.3.2003: ”Viime vuosina on TPS:n pukukopissa koettu monenlaisia kauden päättymisiä. Eilen TPS poistui jäältä päät painuksissa ja rantapallot jaloissa pyörien.” Pukukopissa oli ottelun jälkeen hiirenhiljaista. Kari Jalosen päävalmentajakausi TPS:ssä oli ohi.

2003–2004

Kaudeksi 2003–04 TPS nimitti päävalmentajaksi Jukka Koivun ja apuvalmentajaksi Seppo Suoraniemen. Mikko Sokka oli valmennustiimin kolmas jäsen. Koivu siirtyi edustusjoukkueen vastuuvalmentajaksi TPS:n valmennuspäällikön tehtävistä.

Jason Elliot valitsi seurakseen EC Bad Nauheimin Saksassa. Tuomas ”Osku” Grönman lopetti jääkiekkouransa ja lähti yliopistoon opiskelemaan psykologiaa. Pasi Petriläinen lähti kahden TPS-kauden jälkeen Tapparaan. Sergei Jergovitch siirtyi pelaamaan Venäjälle. Mikael Holmqvist suuntasi Anaheimin mahtiankkoihin.

Lähtijöiden tilalle TPS hankki Rauman Lukosta puolustaja David Schneiderin ja Bluesista puolustaja Jiri Vykoukalin. Antti Hulkkonen siirtyi Tepsiin SaiPasta ja Antti Aalto palasi retkiltään takaisin TPS:n hyökkäykseen. Kuopiolaislähtöinen Jussi Timonen nousi TPS:n puolustukseen joukkueen A-nuorista. Mikko Eloranta saatiin myös vuodeksi takaisin.

Mika Alatalo loukkasi polvensa heinäkuussa ja oli sivussa pitkään. Vaikka kausi alkoi kuoppaisesti, ja lukuisat loukkaantumiset piinasivat joukkuetta, ei uusi päävalmentaja Jukka Koivu menettänyt yöuniaan. Turhaa se olisikin ollut, sillä ailahtelevaisen syksyn jälkeen TPS sai kuviot kohdalleen, sairastupa tyhjeni ja TPS voitti runkosarjan kaksi pistettä edellä toiseksi tullutta Oulun Kärppiä.

Kai Nurminen, Mikko Eloranta, Antti Aalto ja Ville Vahalahti olivat TPS:n parhaat pistemiehet runkosarjassa. Puolivälierissä TPS kohtasi kauden aikana hyvin tutuksi tulleen Espoon Bluesin. Joukkueet kohtasivat runkosarjassa kahdeksan kertaa ja pudotuspeleissä kohtaamisia tuli kuusi lisää. TPS voitti ottelusarjan voitoin 4–2 ja eteni välieriin HPK:ta vastaan.

HPK taipui suoraan kolmessa ottelussa, ja sitten olivat vuorossa finaalit kahden vuoden tauon jälkeen. Finaalivastustajaksi saatiin runkosarjan kakkonen, Oulun Kärpät. Ensimmäinen finaali pelattiin TPS:n kotikentällä. TPS meni ottelussa 1–0 johtoon Marco Tuokon maalilla. Kolmannessa erässä TPS alkoi kuitenkin passivoitua, ja ote ottelussa siirtyi Kärpille. Petr Tenkrat tasoitti ottelun ja Vladimir Machulda vei Kärpät johtoon vain muutama minuutti ennen ottelun loppua.

Oulun toiseen otteluun lähdettiin kotietu menetettynä. Oulussa Kärpät meni jo 2–0 johtoon, mutta Koivu vaihtoi maalivahdin ja se näyttikin tuovan toivotun tuloksen. TPS ehti 3–2 johtoon, kunnes Kärpät käänsi pelin uudelleen. Machulda teki ottelun toisen maalinsa ja toi Kärpät tasoihin. Voittomaalin Kärpille teki Brett Lievers.

Pitkäperjantaina TPS lähti kolmanteen otteluun veitsi kurkulla. Turkuhalli oli loppuunmyyty. Paineet eivät kuitenkaan kotijoukkueen otteissa näkyneet, vaan Kärpät lähti kotimatkalle 5–0 tappio niskassaan. Tepsin maaleista vastasivat Kai Nurminen, Antti Aalto kahdesti, Jani Kiviharju ja Kimmo Peltonen.

Neljäs finaaliottelu Oulussa meni jatkoajalle 0–0 tilanteessa. Jatkoaika ei kuitenkaan ehtinyt vanheta kuin neljännelle minuutilleen, kun Ari Wallin ampui kiekon Teemu Lassilan vartioimaan maaliin. Hopeiset mitalit eivät lämmittäneet tepsiläisiä.

2004–2005

​​​​​​​Jukka Koivun jatkokaudesta 2004–05 oli sovittu jo tammikuussa, joten valmennuskuvio ei muuttunut. Jussi Timonen lähti SaiPaan, Niko Mikkola ja Marko Kauppinen Mora IK:n riveihin. Kimmo Peltonen vaihtoi Tepsin HV 71:een, Mikko Rautee suuntasi Leksandiin ja Mikko Koivu NHL:n työsulun alettua Minnesotan farmijoukkue Houston Aerosin riveihin.

Mika Suoraniemen uudeksi seuraksi tuli Vaasan Sport. Jani Kiviharju lähti 11 TPS-kauden jälkeen testaamaan siipiensä kantavuutta Ranskaan HC Mulhouseen. Puolustukseen saatiin luotettavuutta Marko Kiprusoffin ja Kimmo Erosen palattua Auran rannoille.

Kiekkokiertolainen Jari Kauppila asettui kaupunkiin. Yhdysvaltalaisen Rob Valicevicin kanssa tehtiin vuoden mittainen sopimus, mutta se purettiin 10 ottelun jälkeen Valicevicin omasta aloitteesta. Omista junioreista liigaan nostettiin Markus Ojala, Jarmo Jokila, Lauri Korpikoski sekä Arttu Virtanen, joka oli tehnyt olemassaolonsa tiettäväksi edellisen kevään pudotuspeleissä 2+2 pisteellä.

NHL:n pelaajasopimuskuviot olivat umpisolmussa, eikä kauden alkamisesta rapakon takana ollut mitään takeita. Turkulaistaustaisia NHL-pelaajia siirtyi Ruotsiin pelaamaan runsain mitoin. NHL:n työsulun syyskuussa alkaessa tiedettiin, että Saku Koivu tulisi pelaamaan kasvattajaseurassaan. Rannevamma kuitenkin viivästytti kirkkaimman TPS-tähden luistelun kotiyleisönsä eteen vuodenvaihteeseen saakka. Kotimaisilla liigajäillä nähtiin paljon NHL-pelaajia, pääsääntöisesti kuitenkin suomalaisia.

SM-liigassa ottelut eivät enää voineet päättyä tasapeliin, vaan tasapelitilanteessa siirryttiin jatkoajalle. Mikäli jatkoaikakaan ei tuonut tulosta, siirryttiin rangaistuslaukauksiin. Kauden alussa TPS hävisi kuudesta ensimmäisestä pelistä viisi. Tappioista kolme tuli rankkarikisoissa, mutta niiden osalta kipsi saatiin putoamaan marraskuussa.

Tyler Bouck saapui täydentämään joukkuetta loppusyksystä. Joukkueen peli oli kohdallaan ajoittain pitkiäkin rupeamia, mutta sitten ote taas repsahti ja tappioita jouduttiin nielemään. Joulutauon alkaessa TPS oli sarjassa viidentenä.

30.12 Turussa pelattiin loppuunmyyty TPS – Blues –ottelu. Huikean lippumenekin syynä oli paluun kotiyleisönsä eteen tehnyt Saku Koivu. Omalla numerollaan 11 pelannut Koivu sai synnytettyä Turkuhalliin huikean tunnelman ja ehti pelata runkosarjassa 20 ottelua. Sitkeä rannevamma esti Koivua pystymästä aivan parhaimpaansa, mutta kotikaupungin supertähden paluu toi lisäpuhtia joukkueeseen.

Tammikuussa TPS:n riveihin saatiin toinenkin Montreal Canadiensin mies, puolustaja Craig Rivet. Rivet oli Saku Koivun monivuotinen kämppäkaveri vieraspelimatkoilta ja tarpeellinen lisä joukkueeseen. TPS:n lopullinen sijoitus runkosarjassa oli kuudes.

Puolivälierissä TPS sai vastaansa HPK:n, joka oli voittanut kaikki kauden keskinäiset kohtaamiset yhden maalin erolla. Hämeenlinnassa oli myös mielessä edellisen kevään välierät, missä Kerho joutui taipumaan TPS:n ylivoiman edessä.

Ensimmäinen kohtaaminen meni käsikirjoituksen mukaisesti: HPK voitti maalein 3–2. Toinen ottelu Turussa meni TPS:lle samoin numeroin ja ottelusarja oli tasatilanteessa. Parin päivän tauko otteluissa ei tehnyt TPS:lle hyvää ja Hämeenlinnassa HPK vei kolmannen ottelun selvin 4–1 numeroin. Turussa palattiin neljännessä ottelussa niukkoihin voittoihin, kun TPS tasoitti ottelusarjan 3–2 voitolla.

Hämeenlinnan seuraavassa ottelussa TPS kompastui virheisiinsä ja HPK oli taas maalin verran parempi. Otteluparin kuudes kohtaaminen oli taas Turussa ja TPS:llä oli selkä seinää vasten. HPK vei ottelun ja välieräpaikan puhtaasti 3–0 voitolla. Sakari Itälä kirjoitti ottelusta Turun Sanomissa 29.3.2005: ” Ratkaiseva ottelu oli eräänlainen läpileikkaus koko kauden Tepsistä. Näennäisestä hallinnasta huolimatta joukkueen tehot olivat kateissa. Hyvistäkään paikoista ei pystytty kiekkoa saamaan maaliin.”

Päivämäärä: 15.10.2022 17:00:00 - 15.10.2022 20:00:00