TPS palasi voittokantaan klassikkoillassa – Jokerit kaatui 1–2

Yli 12 vuoden tauon jälkeen Jokerit ja TPS kohtasivat jälleen Liiga-ottelussa. Veikkaus Arenalla nähty klassikko ei noussut pelillisesti suurten nostalgiailtojen joukkoon, mutta TPS sai mukaansa tärkeimmän – kolme pistettä 1–2-vierasvoitolla.

Yli 12 vuoden tauon jälkeen Jokerit ja TPS kohtasivat jälleen Liiga-ottelussa. Veikkaus Arenalla nähty klassikko ei noussut pelillisesti suurten nostalgiailtojen joukkoon, mutta TPS sai mukaansa tärkeimmän – kolme pistettä 2–1-vierasvoitolla. Ottelun alku oli TPS:lle vaikea. Vierasjoukkue joutui avauserässä useasti alivoimalle, eikä hyökkäyspeli lähtenyt kunnolla käyntiin. Eetu Mäkiniemi piti kuitenkin maalinsa puhtaana ja antoi joukkueelle mahdollisuuden päästä vähitellen paremmin peliin mukaan.

Toisessa erässä TPS sai enemmän otetta ja Joel Määttä vei mustavalkoiset 0–1-johtoon. Päätöserässä Otto Paajanen kasvatti johdon kahteen maaliin ylivoimalla. Jokerit kavensi vielä viimeisellä minuutilla, mutta TPS kesti loppuun asti.

Päävalmentaja Toni Söderholm myönsi, ettei voitto tullut tällä kertaa tyylipuhtaasti.

– Ei tullut tyylillä pisteet tänään, mutta joukkue jaksoi taistella vaikeiden vaiheiden läpi. Alivoima toimi hyvin ja Eetu pelasi maalilla vahvan ottelun. Molemmilla joukkueilla oli hirveä halu tehdä töitä, vaikka järki ei aina ollut optimaalinen. Täytyy olla tyytyväinen, että saimme voiton.

Söderholm nosti esiin myös vieraspelaamisen vaatimukset.

– Vieraissa on yksinkertaisesti vaikeampi voittaa. Vähän enemmän pitää kestää. Monissa hetkissä puolustimme hyvin ja maalivahti oli mies paikallaan.

TPS:n vierasviikonloppu jatkuu jo sunnuntaina Tampereella, kun vastaan asettuu Ilves klo 15.00.

Lehdistötilaisuus

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. JYP 5 5 0 0 0 15 3,00
2. Jukurit 7 5 0 0 2 15 2,14
3. Ässät 6 4 1 0 1 14 2,33
4. Ilves 5 3 1 0 1 11 2,20
5. Lukko 7 3 1 0 3 11 1,57
6. SaiPa 5 2 2 1 0 11 2,20
7. KalPa 6 3 0 0 3 9 1,50
8. Tappara 6 3 0 0 3 9 1,50
9. TPS 6 3 0 0 3 9 1,50
10. Pelicans 7 3 0 0 4 9 1,29
11. K-Espoo 6 2 1 1 2 9 1,50
12. Sport 8 2 1 1 4 9 1,13
13. Kärpät 6 2 0 1 3 7 1,17
14. HIFK 6 2 0 1 3 7 1,17
15. HPK 6 2 0 0 4 6 1,00
16. Jokerit 6 1 0 1 4 4 0,67
17. KooKoo 6 0 0 1 5 1 0,17

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su