Kaiku HR:n otteluraportti: TPS ei saanut katkaistua sarjaa Lappeenrannassa – ”Taistelu jatkuu huomenna”
TPS lähti Lappeenrantaan johtaen 1. kierroksen playoffs-ottelusarjaa SaiPaa vastaan kahdella voitolla puhtaasti 0-2. Sarja ei kuitenkaan katkennut vielä tänään, sillä SaiPa osoitti sitkeytensä ja otti vakuuttavan 3–0-voiton.
TPS ei onnistunut katkaisemaan sarjaa Lappeenrannassa. Mustavalkoiset hallitsivat varsin tasaista peliä ajoittain, mutta SaiPa oli tänään tehokkaampi paikoissaan. Ottelu oli monella tavalla aiempien kohtaamisten vastakohta, kun roolit keikahtivat. Aiemmissa peleissä TPS on ollut tehokkaampi viimeistelyssä, mutta tällä kertaa SaiPa oli terävämpi.
Ottelun ensiminuutit mentiin TPS:n komennossa, mutta avauserän ensimmäinen maali syntyi SaiPan ylivoimalla, kun Otto Salin joutui jäähylle huitomisesta. Antti Kalapudas iski Noa Valin irtokiekon verkkoon ajassa 4:19 ja vei kotijoukkueen 1–0-johtoon.
TPS sai avauserässä kaksi ylivoimaa, mutta kiekko poltti lavassa, eikä maaleja nähty. TPS:llä oli paikkoja, mutta viimeistely ontui. Kotijoukkue lisäsi johtoaan erän lopulla, kun puolustaja Samuli Niinisaari nousi röyhkeästi maalille ja kiersi Noa Valin ajassa 19:14.
Toisessa erässä TPS pyrki kaventamaan, mutta Piiroinen jatkoi varmaa peliään maalilla. Myös Noa Vali pelasi vahvasti TPS:n maalilla. Molemmat maalivahdit pysäyttivät läpiajon. Kolmannessa erässä TPS painoi vahvasti päälle, mutta SaiPa pelasi kurinalaisesti puolustuksessa ja piti TPS:n pois maalintekopaikoilta. Lopullinen ratkaisu nähtiin ajassa 57:44, kun Mark Pysyk laukoi kiekon tyhjään TPS-maaliin ja sinetöi SaiPan voiton.
TPS:n yrityksestä huolimatta maalinteko jäi tänään uupumaan. TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen näki ottelun tasaisena:
“Hyvää 5 vastaan 5 -peliä ensimmäisessä erässä, mutta annettiin kaksi huonoa maalia. Ei pystytty tänään paikoista huolimatta tekemään maalia ja saamaan sitä kautta momentumia pelistä. Paikkoja oli myös toisessa erässä. Tiukka ja tasainen peli. Taistelu jatkuu huomenna.”
Ottelusarja jatkuu heti huomenna Turussa, kun TPS:llä on mahdollisuus katkaista sarja kotiyleisönsä edessä. Varma kevään merkki on edessä, kun lauantai-illan playoffs-huumaa on luvassa Gatorade Centerissä! Osta liput nyt ja liity kannustusjoukkoihin! Ottelu alkaa klo 17:00 ja ovet hallilla avautuvat klo 15:30.