TPS on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen maalivahti Markus Ruusun kanssa

TPS on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen maalivahti Markus Ruusun kanssa. Viime kauden lopulla joukkueeseen liittynyt 28-vuotias Ruusu jatkaa mustavalkoisissa myös kaudella 2026–2027.​​​​​​​

TPS on solminut vuoden mittaisen pelaajasopimuksen maalivahti Markus Ruusun kanssa. 28-vuotias Ruusu jatkaa Turussa myös kaudella 2026–2027 pelattuaan TPS riveissä jo päättyneen kauden loppupuolella. Ruusu saapui TPS:ään helmikuussa 2026 Mikkelin Jukureista loppukauden mittaisella vuokrasopimuksella, kun TPS haki vahvistusta maalivahtiosastolleen. Hän pelasi TPS-paidassa kolme Liiga-ottelua torjuntaprosentilla 90,91 ja päästettyjen maalien keskiarvolla 2,18.

Jämsän Kiekko-Susien kasvatti on kokenut liigamaalivahti, joka on urallaan edustanut muun muassa JYPiä, Ilvestä, HIFK ja Jukureita. Dallas Stars varasi hänet NHL:ään kuudennella kierroksella vuonna 2015. Kaudella 2023–2024 Ruusu torjui Jukureissa seitsemän nollapeliä, millä hän jakoi Liigan nollapelitilaston kärkipaikan. Hänet valittiin samalla kaudella myös SM-liigan tammikuun kuukauden pelaajaksi.

– Tosi hieno fiilis palata Turkuun. Harmittaa, että viime kausi jäi joukkueena piippuun, mutta henkilökohtaisesti loppukauden siirto Turkuun jätti minulle todella hyvän kuvan seurasta ja siitä, miten asiat hoidetaan. Erityisesti maalivahtivalmentaja Selinin kanssa ajatuksemme maalivahtipelistä kohtasivat hyvin. Lyhyessä ajassa saimme kehitettyä omaa peliäni, ja suunta on ollut selvästi parempi. Odotan innolla, että pääsen jatkamaan täällä ja olemaan mukana alusta asti. Upea kausi on tulossa. Turku on hieno kaupunki, ja olemme viihtyneet täällä todella hyvin. Ensi kaudella pelataan isoista asioista, ja mikä sen hienompaa kuin se, että peleissä on panosta. Olen todella innoissani tulevasta kaudesta, ja voitonnälkä on suuri, Ruusu toteaa.

TPS:n maalivahtivalmentaja Johannes Selin kuvailee Markusta hyväksi joukkuepelaajaksi.

– Maken kanssa jäi molemmille hyvä maku kevään yhteistyöstä ja sitä kautta saatiin hänet takaisin Turkuun. Hyvänä joukkuepelaajana ja kovana kilpailijana hän tuo meille tärkeän lisän kohti fyysisesti ja henkisesti kovaa kautta. Tällä kolmikolla uskon, että saamme kilpailuetua kun pääsemme harjoittelemaan laadukkaasti ja jokaiselle optimaalisesti, joka sitten toivon mukaan näkyy vielä parempina peliesityksinä. Samalla saadaan varmistettua että Aatu pääsee jatkuvasti pelaamaan, se on elintärkeää hänen kehitykselleen tässä vaiheessa, Selin toteaa.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su