Rintanen odottaa lauantailta fyysistä kamppailua – ”Vähän erilainen peli on varmasti tulossa kuin ensimmäinen”
TPS avasi Liiga-kautensa tiistaina 4–2-kotivoitolla KooKoosta. TPS:n valmentaja Kimmo Rintanen näki kauden ensimmäisessä ottelussa paljon hyvää, jonka päälle joukkue pääsee rakentamaan lauantain HIFK-kohtaamiseen. TPS tuli vahvasti otteluun ja hallitsi ottelun tapahtumia, vaikka ensimmäisessä erässä kaksi virhettä tarjosivat KooKoolle paikat iskeä ja nousta hetkellisesti johtoon.
– Tultiin hyvin ekaan peliin. Ensimmäisessä erässä ei oikeastaan ollut paljon muuta kuin se, että itse vähän sählättiin ja annettiin heille ne paikat, joista kaveri sitten teki maalit. Kokonaisuutena pelasimme aika hyvää peliä, ja loimme paljon enemmän paikkoja kuin vastustaja ja pelasimme järkevästi. Hyvä lähtö, Rintanen summaa.
Rintanen nostaa positiivisena asiana esiin myös sen, ettei kaksi takaiskua muuttanut TPS:n tapaa pelata. Joukkue jatkoi omaa tekemistään ja nousi lopulta voittoon.
– Siinä piti vain jatkaa sitä peliä, jota pelasimme. Pelasimme hyvin, eikä meidän pelissämme ollut varsinaisesti vaikeuksia tai ongelmia. Piti vain jatkaa omaa työtä, ja siinä onnistuimme hyvin. Ne maalit eivät lamaannuttaneet meitä, vaan jatkoimme hyvää virettä.
Ylivoimalle onnistumisia heti avausottelussa
TPS:n ylivoima tuotti heti kauden avauksessa tulosta. Sisu Yliniemi ja Lars Bryggman osuivat avauserässä ylivoimalla, ja myös Bryggmanin illan toinen maali syntyi heti KooKoon rangaistuksen päättymisen jälkeen pitkän hyökkäysalueen pyörityksen päätteeksi. Ylivoiman parissa työskentelevä Rintanen näki ensimmäisessä ottelussa lupaavia asioita.
– Ensimmäisellä ylivoimalla oli vähän vaikeuksia ja olimme hieman huolimattomia kiekon kanssa. Seuraavilla oli jo paljon parempaa. Pelaajat olivat lähellä toisiaan ja saimme kiekkoa liikkeelle, vaikka vastustaja antoi painetta ja sitä kautta pystyimme luomaan maalipaikkoja.
Erityisesti Bryggmanin toista maalia edeltänyt ylivoimajakso miellytti Rintasta.
– Siinä oli pitkään kiekko hallussa hyökkäysalueella ja paljon maalipaikkoja. Kaikenkaikkiaan tämä oli meille kyllä hyvä lähtö. On myös kiva, että saimme onnistumisia. Se varmasti helpottaa pelaajia, kun jatkossa tulee uusia tilanteita.
Lauantaina vastaan HIFK
Kauden ensimmäiset pisteet jäivät Turkuun, mutta seuraava haaste odottaa jo tänään Gatorade Centerissä. HIFK:n saapuessa Turkuun Rintanen painottaa TPS:ltä jälleen huolellista kiekollista pelaamista.
– Hyökkäysalueella pitää aina pystyä olemaan vielä huolellisempi ja parempi. KooKoo käänsi ensimmäisessä ottelussa peliä todella nopeasti, mutta niin tulevat varmasti muutkin joukkueet tässä Liigassa tekemään. Emme saa antaa turhia ylivoimahyökkäyksiä. Pitää pyrkiä pysymään vastustajan päässä enemmän kiekolla. Sitä kautta pystyy aina vähentämään puolustamiseen käytettävää aikaa. Kiekolla pitää pelata järkevästi.
Lauantain HIFK-ottelusta Rintanen odottaa hieman erilaista kamppailua kuin kauden avauksesta.
– Oletan, että tässä pelissä tulee olemaan vähän enemmän fyysisyyttä ja aggressiivisuutta. Karvaus on kovempaa ja muutenkin vähän erilainen peli on varmasti tulossa.
Kokoonpano ja loukkaantumiset
TPS:n loukkaantumistilanne on tällä hetkellä hyvä. Joukkueen pelaajista kaikki ovat käytettävissä hyökkääjä Veli-Matti Savinaista lukuun ottamatta. Myös maalivahti Aatu Niittymäki on palannut joukkueharjoitteluun. TPS tiedottaa pelaajiensa loukkaantumistilanteesta säännöllisesti ja päivittää arvioita paluuaikatauluista niiden tarkentuessa. Myös TPS:n uusi puolustaja Gabriel Chicoine on käytettävissä illan ottelussa.
Kokoonpano
Ottelun kokoonpano julkaistaan TPS:n kanavissa klo 13:00
Koti
Vieras


























































































