Oliver Lauridsen jatkaa Turun Palloseurassa kaudella 2026–2027
Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Oliver Lauridsenin, 37, kanssa.
Turun Palloseura on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Oliver Lauridsenin, 37, kanssa. Tanskalaispuolustaja jatkaa TPS:ssä tulevalla kaudella, joka on hänelle jo neljäs mustavalkoisessa paidassa.
Lauridsen pelasi päättyneellä kaudella 49 runkosarjaottelua tehoin 2+7=9. Hän on kuulunut TPS:n kapteenistoon kahdella edellisellä kaudella varakapteenin roolissa. Myös Tanskan maajoukkueessa Lauridsen on vakiokasvoja ja kantanut vastuuta kapteenistossa varakapteenin roolissa. Vuosien varrella Lauridsen on kiertänyt useissa eri sarjoissa ja ympäristöissä, ja kokemusta on kertynyt niin Pohjois-Amerikasta kuin Euroopan huippusarjoista. NHL:n lisäksi hänen uransa on vienyt myös KHL:ään ja SHL:ään.
— Olen todella innoissani jatkosta täällä. Vuosien aikana tämä seura ja kaupunki ovat tulleet minulle hyvin tärkeiksi. Viime kauden tulokseen emme ole tyytyväisiä, ja tavoitteena on tulla takaisin selvästi vahvempina – myös itseltäni odotan enemmän. Liigassa tapahtuu paljon uusia asioita, mikä saa odottamaan kautta entistä enemmän – luvassa on varmasti erittäin jännittävä kausi. On hienoa päästä taas pelaamaan fanien eteen Gatorade Centerissä, Lauridsen toteaa.
Päävalmentaja Toni Söderholm painottaa Lauridsenin merkitystä joukkueen sisällä:
— Hän on pelaaja, jota arvostamme. Monille nuorille pelaajille hän on tärkeä ankkuri, joka pitää huolta joukkuekavereistaan ja ylläpitää vaatimustasoa kopissa. Lisäksi hän toimii tärkeänä linkkinä joukkueen sisällä ja antaa meille arvokasta näkemystä siitä, missä joukkue menee. Hän tuo joukkueeseen ammattimaisuutta ja tekee oman työnsä ammattimaisesti roolista riippumatta – arvostamme sitä, toteaa TPS:n päävalmentaja Toni Söderholm.
TPS:n pitkäaikainen kumppani Turun Vapaavarasto Oy jatkaa Oliver Lauridsenin kummiyrityksenä myös kaudella 26-27.
Koti
Vieras


























































































