Kaiku HR:n otteluraportti: Viiri kattoon ja voitto kotiin

TPS kukisti Ässät toistamiseen – TPS otti taisteluvoiton numeroin 4–1, ja näin ollen viikon mahdollisesta yhdeksästä pisteestä saaliksi jäi kahdeksan. Ennen ottelua juhlistettiin todellista jääkiekkolegendaa, kun Urpo Ylösen Kunniaviiri nousi hallin kattoon.

Kyseessä oli myös Topias Haapasen Liiga-uran 300. ottelu. Itse ottelu oli varsin vauhdikas. TPS jatkoi vahvoja otteitaan Ässiä vastaan, kun joukkueet kohtasivat lauantai-iltana toista kertaa peräkkäin, tällä kertaa kotikaukalossa. Ottelun avausmaali nähtiin jo ajassa 3:14, kun Aatos Koivu vei TPS:n 1–0-johtoon. Kyseessä oli nuoren hyökkääjän ensimmäinen liigamaali. Syöttöpisteet maaliin kirjasivat Vili Munkki ja Otto Salin.

TPS pääsi hieman erän puolivälin jälkeen ylivoimalle ja hyödynsikin paikkansa. Ajassa 12:34 Lukas Wernblom laukoi kiekon verkkoon Lindrothin hyvästä syötöstä vieden kotijoukkueen 2–0-johtoon. Kakkossyötön merkkautti Jean-Christophe Beaudin. Tämä maali antoi TPS:lle lisää virtaa, mutta Ässät ei luovuttanut. Vierasjoukkue pääsi takaisin peliin mukaan ajassa 14:23, kun Eemil Erholtz kavensi tilanteeksi 2–1 Jan-Mikael Järvisen ja Lenni Hämeenahon esityöstä. Ässien ykköskenttä pelasi muutenkin hyvän erän ja sai useasti painetta luotua mustavalkoisten päähän.

Toinen erä oli tiukkaa kamppailua, mutta TPS onnistui jälleen maalinteossa juuri ennen erätaukoa. Ajassa 39:01 Topias Haapanen iski TPS:n 3–1-johtoon Aarne Intosen syötöstä, ja tämä maali antoi turkulaisille selkeän johtoaseman kolmannen erän alkuun. Kolmannessa erässä TPS jatkoi kontrolloimista ja piti Ässien hyökkäykset kurissa. Ässät haki lopulta tasoitusta ottamalla maalivahdin pois ajassa 57:16, mutta TPS iski ratkaisevan niitin. Aarne Intonen viimeisteli illan toisen osumansa tyhjään maaliin ajassa 59:46, varmistaen TPS:n 4–1-voiton.

TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen oli erittäin tyytyväinen joukkueen suoritukseen, ja piti voittoa tärkeänä. Joukkueen otteluohjelma on alkukauden osalta ollut erittäin tiivis ja nyt edessä on muutaman päivän tauko otteluissa. Tämä tarjoaa joukkueelle mahdollisuuden vahvistaa rivejään, levätä ja harjoitella laadukkaasti. Seuraava ottelu pelataan kotona, kun ensi viikon lauantaina TPS saa vieraita Oulusta. Kyseessä on perhepeli ja kiekko putoaa jäähän klo 17:00.
​​​​​​​

Nähdään siis ensi lauantaina!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 46 28 2 3 13 91 1,98
2. JYP 45 21 8 4 12 83 1,84
3. KooKoo 44 22 7 1 14 81 1,84
4. Lukko 46 22 6 3 15 81 1,76
5. SaiPa 46 22 4 7 13 81 1,76
6. Ilves 46 21 7 4 14 81 1,76
7. KalPa 45 21 5 4 15 77 1,71
8. Ässät 46 20 6 3 17 75 1,63
9. HIFK 46 17 4 4 21 63 1,37
10. K-Espoo 46 15 4 7 20 60 1,30
11. Pelicans 44 13 7 6 18 59 1,34
12. TPS 47 12 7 8 20 58 1,23
13. HPK 46 12 6 8 20 56 1,22
14. Jukurit 44 14 3 6 21 54 1,23
15. Kärpät 46 13 5 5 23 54 1,17
16. Sport 45 9 1 9 26 38 0,84

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su