Kaiku HR:n otteluennakko: TPS kohtaa Tapparan perheottelussa

TPS ja Tappara iskevät tänään yhteen Gatorade Centerillä perheottelussa. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti klo 16:00, ja ovet avataan 14.30. Tervetuloa hallille! Kyseessä perheottelu eli hallilla paljon ohjelmaa kaiken ikäisille!

TPS ja Tappara kohtaavat toistamiseen tällä kaudella. TPS avasi Liigakautensa Tapparan vieraana 10.9, jolloin se oli vahvempi voittolaukauksien jälkeen maalein 2-3. Vettä on virrannut Aurajoessa, ja kahdeksantoista pelatun ottelun jälkeen vierailija Tappara löytyy sarjataulukon sijalta kaksi. TPS lähtee lauantain kamppailuun sarjataulukon kymppipaikalta, mutta häviöputken jälkeen trendi on onnistuttu kääntämään ja mustavalkoiset ovat nyt napsineet kolme voittoa viimeisestä neljästä ottelusta.

Vierailija Tapparan vire on myös ollut viime aikoina vahva. Se voitti lokakuun kymmenestä pelistä seitsemän ja ennen eilistä Ässät -tappiota, tamperelaiset pelasivat kolmen ottelun voittoputkessa. Eilisen tappion myötä, tänään kaukalossa nähdään varmasti periksiantamaton ja taisteleva Tappara. Pelaajiston alkukauden valopilkkuja on ehdottomasti kultakypärä Kristian Tanus. Tanus on iskenyt alkukauteen tehot 6+12=18, ja väläyttänyt syöttöosaamistaan etenkin ylivoimalla. Tappara on hävinnyt vieraskaukalossa tällä kaudella ainoastaan kolme kertaa.

Munkki palaa kaukaloon, Intonen poissa arvion mukaan noin 6 viikkoa

Kotijoukkue TPS voitti viikon ensimmäisessä kamppailussa Pelicansin 5-3. Tehokas avauserä ja jämäkkä puolustuspeli kolmannessa jättivät pisteet Turkuun keskiviikkona. Keskiviikolta esiin nousee Otto Salinin kaksi maalia sekä Petrus Palmun pirteä paluu kaukaloon. Palmu jäi ottelussa tehoitta, mutta sai luotua paljon uhkaa Pelicans -maalille. Tänään paluun kokoonpanoon tekee myös Vili Munkki, joka ottaa Intosen paikan kolmoskentän keskellä. TPS sai keskiviikon kamppailusta ikäviä uutisia, kun Aarne Intonen joutui jättämään pelin kesken. Intonen on arvion mukaan sivussa peleistä kuusi viikkoa. Casimir Jürgensin paluu tapahtuu puolestaan odotetusti maaottelutauon jälkeen.

Kokoonpano


​​​​​​​Tämän otteluennakkon tarjosi Kaiku HR.

Ihmisten tunteminen on meidän työtämme – Kaiku HR

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su