Kaiku HR:n otteluennakko: 4. neljännesfinaali TPS-Tappara

Luvassa toinen ottelu Turussa - TPS pyrkii tasoittamaan ottelusarjan

Tiistaina luvassa on TPS:n ja Tapparan neljäs neljännesfinaali. Ottelusarja on tällä hetkellä tilanteessa 2-1 Tapparalle, eli TPS:lle kyseessä on erittäin tärkeä ottelu. Jos tänään tulisi häviö, niin torstaina olisi edessä pakkovoitto Nokia Arenalla.

Kyseessä on toinen Turussa pelattava ottelu. Tähän asti kotietu on pitänyt ottelusarjan jokaisessa ottelussa. Lauantaina TPS hävisi ottelun suurilta osin heikon ensimmäisen erän takia. Nyt joukkueessa halutaan varmasti saada kotiotteluun paras mahdollinen startti.

”Kyllä me edellisessä ottelussa epäonnistuttiin pelin alussa, ja se näkyi kaikessa meidän pelaamisessamme. Päästiin sitten otteluun mukaan pikkuhiljaa mutta tehokkuus puuttui. Tänään halutaan ottaa pelin komento heti alusta asti, kuten kahdessa ensimmäisessä ottelussa, jossa otimme kiekollisen hallinnan. On kuitenkin muistettava, että kyseessä on 60-minuutin ottelu ja täytyy olla kärsivällinen ja luottaa omaan peliin. Voimakkaasti on pystyttävä tekemään hommia – pitää pystyä luottamaan omaan peliin ja että se tuottaa hyviä tuloksia”, toteaa TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen.

Katso Miettisen mietteet kokonaisuudessaan alla olevalta videolta.


Kokoonpanossa Markus Nurmi nousee ykköskenttään Aidan Dudasin tilalle

Kokoonpano on melkein identtinen kuin lauantain ottelussa. Ainoana muutoksena Markus Nurmi ja Aidan Dudas vaihtavat paikkaa. Tämä tarkoittaa sitä että Nurmi hyökkää ykköskentässä Petrus Palmun ja Linus Fröbergin kanssa, kun Aidan Dudas siirtyy Nurmen paikalle kolmosketjuun Aarne Intosen ja Terry Broadhurstin viereen.


​​​​​​​Tämän otteluennakkon tarjosi Kaiku HR.

Ihmisten tunteminen on meidän työtämme – Kaiku HR

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 32 19 2 2 9 63 1,97
2. Lukko 32 17 3 1 11 58 1,81
3. JYP 30 16 4 2 8 58 1,93
4. SaiPa 32 16 3 4 9 58 1,81
5. KooKoo 33 15 6 1 11 58 1,76
6. Ässät 33 16 3 3 11 57 1,73
7. Ilves 31 13 4 3 11 50 1,61
8. TPS 34 10 6 6 12 48 1,41
9. KalPa 31 13 3 2 13 47 1,52
10. Pelicans 31 10 5 5 11 45 1,45
11. K-Espoo 34 11 3 5 15 44 1,29
12. Jukurit 33 11 3 4 15 43 1,30
13. HIFK 34 11 2 4 17 41 1,21
14. Kärpät 32 9 4 3 16 38 1,19
15. HPK 33 8 4 5 16 37 1,12
16. Sport 31 7 1 6 17 29 0,94

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su