Marjala odottaa jo paluuta kaukaloon - "Tavoitteeni on olla johtava pelaaja joukkueessa"

TPS:n hyökkääjä Viljami Marjala, 21, on parhaillaan toipumassa loukkaantumisesta, ja kuntoutuminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Lähestyvät jatkotutkimukset tulevat tarkentamaan hänen paluuaikataulunsa, mutta parhaassa tapauksessa hän voisi olla pelikunnossa jo ensi viikolla.

Marjala itse näkee tilanteen uutena ja haastavana, mutta samalla hän kokee tauon tarjonneen mahdollisuuden keskittyä tiettyjen fyysisten ominaisuuksien kehittämiseen. "Jos kaikki sujuu hyvin, paluu voi tapahtua jo ensi viikolla. Tämä on minulle uusi tilanne, sillä en ole juurikaan ollut loukkaantuneena aiemmin. Motivaatio treenata ja palata takaisin on kova", hän kertoo.

Marjala näkee TPS:n tilanteen lupaavana, vaikka pisteitä onkin menetetty tiukoissa otteluissa.

“Kun saadaan otteluiden loput vielä kuntoon niin uskon että pisteet seuraa. Hyvällä fiiliksellä ja intoa täynnä. Haluan palata auttamaan joukkuetta voittamaan.”

Loukkaantumisen aikana Marjala on keskittynyt erityisesti jalkojen ja lantion voiman kehittämiseen, mikä hänen mukaansa tulee näkymään sekä luistelussa että kamppailutilanteissa. "Tämä aika ei ole todellakaan mennyt hukkaan. Tuntuu siltä että olen mennyt eteenpäin monilla osa-alueilla."

Tavoitteet Marjalalla ovat selvät: joukkueen menestys on etusijalla, mutta samalla hän haluaa ottaa entistä suuremman roolin joukkueessa. "Henkilökohtaisesti haluan auttaa joukkuetta menestymään ja kehittyä samalla itse pelaajana. Pistetavoitteita en ole itselleni asettanut, mutta toivon tekeväni enemmän tulosta kuin viime kaudella ja haluan olla johtava pelaaja joukkueessa", Marjala toteaa.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. SaiPa 34 18 3 3 10 63 1,85
2. Tappara 34 16 5 3 10 61 1,79
3. HIFK 35 15 5 6 9 61 1,74
4. K-Espoo 34 14 7 4 9 60 1,76
5. Ilves 32 17 3 1 11 58 1,81
6. Lukko 34 16 2 4 12 56 1,65
7. Ässät 34 15 4 3 12 56 1,65
8. KalPa 33 13 5 4 11 53 1,61
9. Kärpät 36 12 5 6 13 52 1,44
10. Sport 35 10 4 11 10 49 1,40
11. KooKoo 35 9 9 2 15 47 1,34
12. TPS 35 10 5 6 14 46 1,31
13. HPK 34 10 3 7 14 43 1,26
14. Pelicans 33 11 3 2 17 41 1,24
15. JYP 32 10 2 6 14 40 1,25
16. Jukurit 34 7 4 1 22 30 0,88

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su