Noa Vali jatkaa TPS:ssä – nuori maalivahti solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen

TPS on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen maalivahti Noa Valin kanssa. Forssasta kotoisin oleva 20-vuotias Vali nousi viime kauden lopussa TPS:n liigajoukkueen ykkösmaalivahdiksi ja esiintyi vakuuttavasti kauden ratkaisuhetkillä. Vali pelasi kaudella yhteensä 30 ottelua, joista 26 runkosarjassa ja 4 pudotuspeleissä. Vahva loppukausi toi nuorelle maalivahdille paitsi merkittäviä onnistumisia myös kasvavaa vastuuta ja luottamusta seurajohdon suunnalta.

TPS:n oma kasvatti
Vali panosti kehittymiseensä jo nuorella iällä ja hakeutui osaksi TPS:n kehitysympäristöä. Vuosien varrella hän on kulkenut läpi seuran junioripolun ja noussut edustusjoukkueen maalinsuulle määrätietoisella työllä.


– Hän on kasvanut liigajoukkueen mukana useamman kauden ajan ja edennyt määrätietoisesti kohti isompaa roolia. Erittäin hienoa, että olemme saaneet hänet sitoutettua kahdeksi vuodeksi – hänellä on kaikki edellytykset nousta huippumaalivahdiksi. Hänestä huokuu rauhallisuus ja tavoitteellinen ote tekemiseen, kommentoi TPS:n urheilujohtaja Mika Suoraniemi.

Nuoresta iästään huolimatta Vali on ehtinyt keräämään runsaasti kokemusta myös kansainvälisellä tasolla eri ikäluokkien maajoukkueissa. Tammikuussa 2025 hän oli mukana Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa, joka voitti nuorten MM-hopeaa.


– Hyvät fiilikset ja hienoa jatkaa TPS:ssä. Kaksi vuotta aikaa kehittyä, ottaa seuraavat askeleet ja mennä eteenpäin. Tavoitteena on tietenkin saada Tepsi takaisin sinne, minne se kuuluu – kärkikahinoihin. Odottavat ja positiiviset fiilikset tulevasta. Haluan mennä henkilökohtaisesti eteenpäin, auttaa joukkuetta voittamaan ja pelata mahdollisimman paljon ja mahdollisimman tasaisesti, Vali kommentoi.

​​​​​​​
TPS:n maalivahtivalmentajana kaudella 2025–2026 aloittava Johannes Selin pitää Valin sopimusta merkittävänä sekä seuran että pelaajan kannalta.

– Erittäin tärkeä jatkosopimus seuralle. Noa on pitkän TPS:n junioripolun kulkenut maalivahti ja huippuluokan talentti, joka menneenä keväänä pystyi jo pelaamaan huipputasolla ja antamaan joukkueelle mahdollisuuden voittoon joka ilta. Tuleva kesä on äärimmäisen tärkeä – voimatasojen, räjähtävyyden ja vartalonhallinnan kehittäminen mahdollistaa seuraavan stepin kaukalon puolella, Selin toteaa.

Noa Valin kummiyrityksenä kaudella 2025-2026 toimii Konevuokraamo Avantpalvelu.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ilves 12 8 1 0 3 26 2,17
2. Ässät 13 7 1 2 3 25 1,92
3. Jukurit 14 6 3 0 5 24 1,71
4. JYP 11 7 1 0 3 23 2,09
5. Kärpät 13 5 2 3 3 22 1,69
6. Lukko 12 6 1 1 4 21 1,75
7. K-Espoo 13 5 1 3 4 20 1,54
8. SaiPa 11 5 2 1 3 20 1,82
9. Tappara 11 5 2 0 4 19 1,73
10. TPS 12 5 1 1 5 18 1,50
11. HPK 12 4 3 0 5 18 1,50
12. Pelicans 10 5 0 1 4 16 1,60
13. HIFK 12 3 1 3 5 14 1,17
14. KalPa 12 4 0 1 7 13 1,08
15. Sport 11 3 1 2 5 13 1,18
16. Jokerit 13 2 1 2 8 10 0,77
17. KooKoo 12 1 0 1 10 4 0,33

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su