Markus Nurmi on käyttänyt ulkomaan optionsa, joka pitää sisällään SHL:ään siirtymisen

Markus Nurmen ja TPS:n tiet erkanevat. Tällä hetkellä kevään viimeisessä EHT-turnauksessa Leijonia edustava Nurmi on käyttänyt ulkomaan optionsa, joka pitää sisällään SHL:ään siirtymisen.

​​​​​​Nurmi solmi kaudelle 2022–23 tulokassopimuksen NHL-seura Nashville Predatorsin kanssa mutta vietti kauden AHL-joukkue Milwaukee Admiralsin riveissä, jonka jälkeen hän palasi TPS-paitaan kolmen vuoden sopimuksella - sopimus sisälsi ulkomaan option. Viime kaudella Makke pelasi 56 runkosarjaottelua tehopistein 14+19=33 ja pudotuspeleissä syntyi lisäksi hienot 5+3=8 pistettä yhdeksässä ottelussa. TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama haluaa kiittää Nurmea panoksestaan seuran hyväksi ja toivottaa onnea tulevaan haasteeseen.

”Ymmärrämme pelaajan tavoitteellisuuden – ja päätöksen kulkiessaan sillä tiellä. Olemme siitä onnellisia hänen puolestaan, että hän saavuttaa tavoitteitaan mutta samalla seuran puolelta erittäin harmissamme siirrosta. Makke oli meille viime kaudella erittäin tärkeä profiilipelaaja. Toivotamme täydellä sydämellä Makkelle onnea ja menestystä tulevaan haasteeseen ja uskomme että tiemme kohtaavat vielä”, toteaa TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ilves 12 8 1 0 3 26 2,17
2. Ässät 13 7 1 2 3 25 1,92
3. Jukurit 14 6 3 0 5 24 1,71
4. JYP 11 7 1 0 3 23 2,09
5. Kärpät 13 5 2 3 3 22 1,69
6. Lukko 12 6 1 1 4 21 1,75
7. K-Espoo 13 5 1 3 4 20 1,54
8. SaiPa 11 5 2 1 3 20 1,82
9. Tappara 11 5 2 0 4 19 1,73
10. TPS 12 5 1 1 5 18 1,50
11. HPK 12 4 3 0 5 18 1,50
12. Pelicans 10 5 0 1 4 16 1,60
13. HIFK 12 3 1 3 5 14 1,17
14. KalPa 12 4 0 1 7 13 1,08
15. Sport 11 3 1 2 5 13 1,18
16. Jokerit 13 2 1 2 8 10 0,77
17. KooKoo 12 1 0 1 10 4 0,33

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su