Oliver Lauridsen jatkaa TPS:ssä – jatkosopimus kaudelle 2025–2026
Turun Palloseura on solminut jatkosopimuksen kaudelle 2025–2026 puolustaja Oliver Lauridsenin, 36, kanssa. Tanskalaispuolustaja lähtee näin jo kolmanteen kauteensa mustavalkoisissa.
TPS ja puolustaja Oliver Lauridsen ovat tehneet kautta 2025-2026 koskevan jatkosopimuksen. Lauridsenista on kasvanut nopeasti TPS:n alakerran tukipilari ja TPS-yhteisön vahva hahmo – sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. 36-vuotias puolustaja oli myös osa kapteenistoa päättyneellä kaudella. 197-senttinen ja 108-kiloinen puolustaja tuo Tepsin puolustukseen fyysisyyttä, kokemusta ja johtajuutta, joita arvostetaan niin joukkueessa kuin katsomossakin. Päättyneellä kaudella Lauridsen tehtautti pisteet 2+11=13.
— Olen tosi innoissani siitä, että saan jatkaa täällä myös ensi kaudella. Turku on meille tullut tosi rakkaaksi – sekä minä että perheeni viihdytään täällä loistavasti. Seura on ollut alusta asti ammattimainen ja kohdellut minua hienosti. Haluan lisäksi kiittää kannattajia ja heidän tukea – se on merkinnyt minulle paljon ja he ovat saaneet minut tuntemaan itseni arvostetuksi. Odotan uutta kautta innolla – tuleva kausi on meille ison näytön paikka, Lauridsen kertoo.
TPS:n urheilujohtaja Mika Suoraniemi näkee Lauridsenissa enemmän kuin vain kokeneen puolustajan:
– Siitä lähtien kun Olli tuli meille, hän on tuonut mukanaan vahvaa ammattimaisuutta, välittänyt muista ja nostanut vaatimustasoa. Hän on esimerkki sellaisesta ihmisestä ja arjen urheilukulttuurista, jota nuoret voivat katsoa ylöspäin. Ollista on kasvanut merkityksellinen osa TPS-yhteisöä – rehellinen, sitoutunut ja Tepsin näköinen pelaaja. Hän viihtyy täällä erinomaisesti, ja yhteinen tahtotila jatkoon löytyi nopeasti. Olemme todella iloisia, että Olli haluaa jatkaa Turussa.
Päävalmentaja Toni Söderholm korostaa Lauridsenin merkitystä etenkin nuorten pelaajien kasvupolulla:
– Hän on selkeästi edestä johtava pelaaja, joka persoonallaan edustaa jokapäiväistä jämäkkyyttä. Hän on tärkeä tukipilari nuorten pelaajien keskuudessa ja kehittymiskulttuurissa, kun heitä kasvatetaan kohti ammattilaisuutta. Jäällä hän tuo kaksinkamppailuvoimaa ja miehisyyttä. On todella hienoa, että tämän tyyppinen pelaaja jatkaa joukkueessa.
Velkommen tilbage, Oliver!
Oliver Lauridsenin kummiyrityksenä kaudella 2025-2026 toimii Turun Vapaavarasto.