Valmennuksen ensimietteet: “Tehdään kaikki hyvänä tiimityönä”
TPS:n valmennusryhmä on uudistunut. Uudet henkilöt tuovat esiin että TPS:n tulevaisuutta rakennetaan tiimityöllä, päivittäisellä tekemisellä ja arvopohjaisella työotteella. Alta löydät koko valmennustiimin ensikommentit ja tunnelmat.
Toni Söderholm
Olo on tosi levollinen ja motivoitunut ja innostunut siitä, minkälainen koko valmennusryhmä ja staffi on meillä täällä Turussa, ja hieno lähteä tekemään duunia. Me tuodaan tiettyä rauhallisuutta, mutta me tuodaan myös jämäkkyyttä ja rehellisyyttä pelaajia ja itseämme kohtaan, ja yhdessä tehdään kaikki. TPS on kovaa työtä tekevä organisaatio – hieno historia, menestyksekäs historia ja hieno urheiluseura, jota nyt lähdetään kehittämään eteenpäin.
Eniten odotan yhteistyötä joukkueen sisällä olevien ihmisten, seurassa olevien ihmisten kanssa. Näen, että meillä on positiivinen ilmapiiri, mennään työnteko edellä ja pyritään siihen, että pelaajat kehittyy, organisaatio kehittyy, valmentajat kehittyy. Tehdään kaikki hyvänä tiimityönä.
Sami Salo
Hienot fiilikset palata, että vuoden verran vedettiin tuossa happea ja nyt uusilla kujeilla ja metkuilla kohti seuraavaa Tepsin alkavaa kautta. Menestystä haetaan. Hienot vuodet oli seitsemän vuotta aikaisemmin ja pienestä jäi kiinni, että oltaisiin saatu kirkastettua mitali kultaiseksi. Sitä lähdetään tällä kertaa hakemaan ja kirkastamaan.
Hieno porukka. Kaikki uusia vanhoja tuttavuuksia ja osaamista ja tietotaitoa löytyy enemmän kuin millään Tepsi-kaudella. Mielenkiinnolla odotan tulevaa.
Mikko Koivu
Varmasti tässä kohtaa innostuneisuus on se ensimmäinen, mikä tulee mieleen, ja totta kai seura on rakas itselle, niin totta kai myös kunnia olla taas mukana ja osa joukkuetta. Ylpeydellä lähden mukaan matkaan. Mutta ehkä tällainen TPS-kulttuuri, TPS-ylpeys, mitä se parhaimmillaan on, niin tietysti sitä haluan viedä eteenpäin ja tuoda meidän nuorille pelaajille ja totta kai myös kokeneille. Että me saadaan se paras TPS-yhteisö liikkeelle tässä kaupungissa, ja toivottavasti siinä pystyn auttamaan.
Kyllä se tiimi itsellä oli se suurin merkitys, että halusin myöskin itse lähteä. Valmennus on aina kiehtonut ja näin pois päin, mutta kyllä se nykypäivänä on niin suurta tavallaan tiimityötä. Mielestäni se on tärkeää, että henkilökemiat kohtaa ja on arvostus sitten kanssa valmentajien keskuudessa. Söden tunnen jo pitkältä ajalta, ja pelattiin samaan aikaan maajoukkueessa ja vastakkain, niin arvostus on ollut häntä kohtaan aina suuri, ja hän on erittäin fiksu kiekkoihminen.
Samin kanssa ollaan tunnettu pitkään, ja tietty Masa, sitten halleilla ollaan nähty, ja nyt päästiin hiukan tutustumaan, niin erittäin hyvältä tuntuu tässä kohtaa, ja uskon, että saadaan työtä tekemällä paras sitten toisistamme irti.
Matti Tiilikainen
Tosi hyvät fiilikset, ja ryhmä tosiaan vähän muuttuu tuossa ympärillä niin sanotusti, mutta innolla kohti tulevaa ja huipputyyppejä mukana.
Kyllähän minä nyt odotan tietysti, että pystytään pelaamaan äärimmäisen hyvin, pelaajat pystyy kehittymään siinä mukana ja sitten tietysti me valmentajat pystytään kehittymään kanssa. Kyllähän me kehittymisen ja kasvun ympäristö halutaan rakentaa.
Paljon kyllä erilaista osaamista ja paljon hyviä mukavia persoonia. Löytyy entisiä huippupelaajia ja sitten löytyy valmentajia, jotka ovat nähneet erilaisia sarjoja ja muuta. Myös ns. tulokasvalmentajia, niin siinä on hyvä sekoitus kokemusta ja nuoruutta siinä mielessä ja tosi innolla kyllä odottaa tulevaa.
Minä haluan tietysti tuoda oman tietotaitoni, se mitä tässä on kertynyt ja haluan tuoda sen asenteen että on jatkuvasti joka päivä halu kehittyä ja sitten tottakai antaa pelaajille sen oman näkemyksen ja auttaa heitä urallaan eteenpäin ja sitten auttaa joukkuetta voittamaan mahdollisimman paljon.
Johannes Selin
Aivan erinomaiset fiilikset – kymmenen vuotta jo ollut seurassa töissä ja siitäkin ison osan ammattilaisen roolissa kokopäivätyönä, ja kivunnut eteenpäin tätä porrasta ja seura luottanut minuun. Pyrin olemaan luottamuksen arvoinen niin kuin tähänkin asti.
Eniten odotan päästä tekemään töitä näiden huipputalenttien kanssa, huippumaalivahtien kanssa – se on se mistä saan eniten nautintoa ja varsinkin kun näkee, kun he menevät eteenpäin ja toivottavasti pääsevät niihin tavoitteisiin mitä he itselleen asettaa, ja sitä kautta sitten minä pääsen mahdollisesti myös omiin.
Aivan loistava tiimi, että semmoinen sopiva yhdistelmä kokemusta ja nuoruuden intoa ja loistavia ihmisiä, ja sitä kautta saadaan minun mielestä saadaan kaikista parhaat irti. Se on se mitä tässä haetaan – että kaikki pystyisi tuomaan sen mitä osaa 110-prosenttisesti tähän ryhmään.
Arttu Lehtiö
Olen tosi innoissani ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta ja täynnä intoa ja motivaatiota aloittaa hommat ja olla tämän osoitetun tehtävän ja vastuun arvoinen.
Minä tuon oman itseni tietenkin persoonana ja kovan työmoraalin ja kaiken osaamisen ja tiedon ja sellaisen hyvä fiiliksen päivittäiseen tekemiseen. Eniten odotan sitä, että pääsee aloittamaan ja pääsee joka päivä siihen hommaan kiinni ja tekemään töitä kädet savessa – sitä odotan.
Tiimistä löytyy valtavasti kokemusta, pelejä ja monipuolista tietotaitoa ja osaamista. Tosi monipuolinen ja kokenut porukka ja kuitenkin myös erilaisia taustoja löytyy – myös sillä tavalla värikäs kokonaisuus.
Timo Turunen
Hyvät ja innostuneet fiilikset on ja haluaa vaan kovasti päästä hommiin.
Haluan tuoda sen kokemuksen ja tiedon ja työmäärän ja ahkeruuden ja kaiken - sen mitä vaan pystyn tuomaan. Turun Palloseurasta tulee ensin mieleen se merkittävä historia ja ne arvot, mitä täällä on paljon tänäkin päivänä meille kerrottu, ja se on merkittävä asia. Kyllä toivon hyvää yhteistyötä muiden valmentajien kanssa ja innostuneita ja intohimoisia jääkiekkoilijoita.
Tästä ryhmästä löytyy kokemusta ihan huippukiekkoilusta ja uskon, että yhteistyökyky on kaikilla korkea.
Mikko Larinmaa
No ihan äärimmäisen innostuneet fiilikset, että toki tässä kohtaa vasta päästy tapamaan ja aloittamaan, mutta ihan valtava innostus ja motivaatio olla mukana tässä jutussa mikä lähtee käyntiin.
Uudet ihmiset tuovat varmasti tähän ihan valtavasti, että siellä on niin paljon kokemusta ja historiaa ja tavallaan kaikkea varmaan mitä tähän tarvitaan ja kaivataan.