TPS lähtee hakemaan viikon toista voittoaan

TPS ja Lukko kohtasivat edellisen kerran mustavalkoisten kotiavauksessa – nyt edessä on kauden ensimmäinen keskinäinen Raumalla, jossa TPS haastaa Lukon.

TPS matkustaa perjantaina Raumalle, jossa vastaan luistelee Lukko. Joukkueet kohtasivat viimeksi TPS:n kotiavauksessa Turussa, ja tuolloin mustavalkoiset juhlivat nollapelin siivittämää 3–0-voittoa. Nyt edessä on kauden toinen keskinäinen, ja tällä kertaa näyttämönä toimii Kivikylän Areena – paikka, jossa TPS esiintyi viimeksi elokuun pitsiturnauksessa.

Sarjataulukossa Lukko on seitsemäntenä. Raumalaisilla on pelattuna kaksi ottelua vähemmän kuin TPS:llä, mutta siitä huolimatta pisteitä on neljä enemmän. Mustavalkoiset avasivat oman viikkonsa vahvasti, kun Kiekko-Espoo kaatui kotona tyylikkäästi 5–0. Se oli esitys, jota TPS haluaa jatkaa nyt myös vieraskaukalossa. Lukon vire on kuitenkin hyvä. Raumalaiset ovat napaneet jo kolme peräkkäistä voittoa, jos edellinen keskiviikko-illan CHL-mittelö lasketaan mukaan. Viimeisimpänä kaatui huippuseura EV Zug Sveitsistä, jonka kanssa Lukko kamppailee puolivälierissä – osoitus siitä, että joukkue pystyy haastamaan ja voittamaan Euroopan huippuja. TPS:n haaste on selkeä: tuoda keskiviikkona Turussa nähty positiivinen pelivire myös Kivikylän Areenalle.

Kokoonpano ja loukaantumiset

TPS lähtee illan otteluun täysin samalla kokoonpanolla kuin keskiviikkona. Eetu Mäkiniemi jatkaa TPS:n maalilla. Niklas Ylitalo on edelleen sivussa illan ottelusta, ja hänen tilannettaan tarkastellaan päivä kerrallaan. Linus Nässén jatkaa kuntoutustaan suunnitelman mukaisesti, ja hänen paluunsa ajoittuu helmikuulle. Vili Munkin kohdalla tilannetta tarkastellaan edelleen viikko kerrallaan. Robin Keihäs on edelleen sivussa, eikä hänen paluuaikataulu ole vielä tarkentunut. Puolustuksessa Victor Sjöholm on sivussa, ja tavoitteena on paluu kokoonpanoon ennen joulukuun puoliväliä. Tilannetta arvioidaan viikoittain. TPS tiedottaa mahdollisista muutoksista ja tarkennuksista välittömästi, mikäli loukkaantumistilanteeseen tulee päivityksiä.

Kokoonpanot Lukko - TPS (05.12.2025)

TPS

1. KENTTÄ

#82 Päkkilä, Eetu
#21 Määttä, Joel
#49 Wernblom, Lukas
#7 Lauridsen, Oliver
#38 Landen, Axel

2. KENTTÄ

#22 Söderlund Leger, Tim
#87 Saarela, Aleksi
#98 Teissala, Leevi
#40 Lehtonen, Sisu-Petteri
#6 Rafkin, Ruben

3. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#86 Yliniemi, Sisu
#9 Koivu, Aatos
#66 Reunanen, Tarmo
#4 Jokinen, Mitja

4. KENTTÄ

#67 Ruokonen, Miro
#91 Pärssinen, Jesse
#84 Pikkarainen, Kasper
#2 Tuhkala, Arttu

MAALIVAHDIT

#36 Mäkiniemi, Eetu
#32 Vali, Noa

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 28 17 2 2 7 57 2,04
2. Ässät 28 15 3 1 9 52 1,86
3. KooKoo 27 13 5 1 8 50 1,85
4. JYP 25 14 3 1 7 49 1,96
5. SaiPa 28 13 2 4 9 47 1,68
6. Lukko 27 13 3 1 10 46 1,70
7. KalPa 26 12 3 1 10 43 1,65
8. K-Espoo 29 10 3 5 11 41 1,41
9. Jukurit 29 10 3 3 13 39 1,34
10. TPS 29 8 5 5 11 39 1,34
11. Ilves 27 9 4 3 11 38 1,41
12. HPK 27 8 3 5 11 35 1,30
13. Pelicans 27 8 3 5 11 35 1,30
14. HIFK 29 9 2 2 16 33 1,14
15. Kärpät 28 8 3 2 15 32 1,14
16. Sport 26 6 0 6 14 24 0,92

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su