TPS ja Ässät avaavat viikonlopun tuplakohtaamiset perjantaina Turussa

TPS isännöi sarjakärkeä yli 7000 katsojan edessä – tavoitteena jatkaa viime ottelun lopussa nähtyä vahvaa virettä

Kymmenentenä sarjataulukossa oleva TPS lähtee viikonlopun back-to-back -kohtaamisiin Ässiä vastaan metsästämään elintärkeitä pisteitä. Sarja on äärimmäisen tasainen, ja eroa viidentenä majailevaan SaiPaan on ainoastaan kolme pistettä, ja joukkueiden väliin mahtuu neljä muuta joukkuetta. Mustavalkoiset palasivat maajoukkuetauolta ryhdikkäästi, ja Espoossa nähty vahva päätöserä toi tärkeät kolme pistettä. Varovaisen alun jälkeen TPS otti pelin kolmannessa erässä selkeästi haltuunsa, ja Aleksi Saarela nousi illan ratkaisijaksi kahdella osumallaan.

Perjantain kotiottelusta odotetaan hienoa iltaa Gatorade Centeriin, sillä lipunmyynti on ylittänyt jo 7000 myydyn lipun rajan. Kotiyleisö tarjoaa vahvan tuen, kun TPS ja Ässät avaavat kauden ensimmäisen varsinaisen viikonlopputuplaottelun. Ässät ovat pelanneet vahvan alkukauden ja Porilaiset johtavat Liigaa 41 pisteellä 20 ottelun jälkeen. TPS puolestaan on kymmenen pisteen päässä porilaisista, mutta joukkueiden pelimäärät ovat tasan. Panokset ovat korkeat, yleisö on valmis – ja viikonlopun tuplakohtaamiset voivat muuttaa sarjan keskikastin asetelmia merkittävästi.

Kokoonpano ja poissaolot

TPS tiedottaa säännöllisesti rosterinsa tilanteesta. Loukkaantumisrintamalta saatiin maajoukkuetauon jälkeen positiivisia uutisia, kun maalivahti Eetu Mäkiniemi ja puolustaja Sisu-Petteri Lehtonen palasivat joukkueen vahvuuteen. Mäkiniemi pelasi erittäin vahvan ottelun Espoossa, ja jatkaa maalilla illan ottelussa. Puolustuksessa Tarmo Reunanen on vielä sivussa sairastumisen vuoksi. Hyökkäyspäässä aiemmat arviot ovat ennallaan. Linus Nässénin tavoitteena on paluu kaukaloon helmikuussa. Kasper Pikkaraisen paluu joukkueharjoituksiin on tämänhetkisen arvion mukaan mahdollinen marraskuun aikana, minkä jälkeen pelillinen aikataulu tarkentuu. Myös Robin Keihään kohdalla tavoitteena on palata joukkueharjoituksiin vielä tämän kuun aikana.

Kokoonpanot TPS - Ässät (14.11.2025)

TPS

1. KENTTÄ

#82 Päkkilä, Eetu
#21 Määttä, Joel
#49 Wernblom, Lukas
#7 Lauridsen, Oliver
#6 Rafkin, Ruben

2. KENTTÄ

#19 Savinainen, Veli-Matti
#87 Saarela, Aleksi
#98 Teissala, Leevi
#40 Lehtonen, Sisu-Petteri
#5 Sjöholm, Victor

3. KENTTÄ

#22 Söderlund Leger, Tim
#86 Yliniemi, Sisu
#9 Koivu, Aatos
#4 Jokinen, Mitja
#38 Landen, Axel

4. KENTTÄ

#67 Ruokonen, Miro
#57 Munkki, Vili
#10 Ylitalo, Niklas
#2 Tuhkala, Arttu

MAALIVAHDIT

#36 Mäkiniemi, Eetu
#32 Vali, Noa

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 28 17 2 2 7 57 2,04
2. Ässät 28 15 3 1 9 52 1,86
3. KooKoo 27 13 5 1 8 50 1,85
4. JYP 25 14 3 1 7 49 1,96
5. SaiPa 28 13 2 4 9 47 1,68
6. Lukko 27 13 3 1 10 46 1,70
7. KalPa 26 12 3 1 10 43 1,65
8. K-Espoo 29 10 3 5 11 41 1,41
9. Jukurit 29 10 3 3 13 39 1,34
10. TPS 29 8 5 5 11 39 1,34
11. Ilves 27 9 4 3 11 38 1,41
12. HPK 27 8 3 5 11 35 1,30
13. Pelicans 27 8 3 5 11 35 1,30
14. HIFK 29 9 2 2 16 33 1,14
15. Kärpät 28 8 3 2 15 32 1,14
16. Sport 26 6 0 6 14 24 0,92

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su