UutisetOtteluraportit | 11.10.2024 22:15
Kaiku HR:n otteluraportti: Tehottomuus vaivasi Palloseuraa
TPS luisteli perjantain kamppailuun piristyneellä ilmeellä. Se sai ottelun alkuminuuteilla luotua hyvää painetta KooKoon alueelle. Pitkien hyökkäyspätkien ansiosta Palloseuralle siunaantui ensimmäisessä erässä hyvä määrä maalipaikkoja. Hyvän kiekollisen hallinnan lisäksi Palloseura pelasi laadukkaan ylivoiman, mutta KooKoo kesti ilman takaiskuja. Vierailijat saivat avauserän jälkimmäisellä kympillä peliä haltuun TPS:n jäähyillessä. Ensimmäiselle erätauolle mentiin tilanteessa 0-0
Toisen erän alkuun nähtiin pirteä jakso vierasjoukkueelta. TPS oli hieman ottavana osapuolella toisen erän ensimmäisellä kympillä ja joutui jäähyilemään. Petter Emanuelsson vei vierailijat johtoon ylivoimalla toisen erän puolivälissä. Momentum aaltoili ja jälkimmäinen puolisko toisesta erästä oli kotijoukkueen. Vierailijat pelasi vahvaa alivoimaa mutta joutui antautumaan, kun reilut seitsemän minuuttia oli toista erää pelaamatta. Viljami Marjala syöttää ja Lukas Wernblom laukoo pelin tasoihin. Palloseuralla oli paikkoja mennä ottelussa johtoon mutta enempää maaleja ei toisessa erässä nähty. 1-1 tilanteesta erätauolle.
Kolmas erä oli kotijoukkueelta hyvä, mutta maalinteon tehokkuus kuitenkin vaivasi. Palloseura sai luotua jälleen pitkiä hyökkäyksiä KooKoon alueelle, ja maalipaikkoja siunaantui liukuhihnalta. Antoine Bibeau pelasi KooKoon maalinsuulla erinomaisesti ja pelasti muun muassa jo lähes varmalta maalilta näyttäneen tilanteen, jossa TPS:n Aarne Talvitie pääsi nokikkain KooKoo -maalivahdin kanssa. Tunteet kuumenivat vajaat puolitoista minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. KooKoon Riley Sawchuk antaa vihellyksen jälkeen poikkaria Leevi Teissalan kylkeen ja tästä muodostuu keskialueelle vanha kunnon torikokous. TPS puolustaja Oliver Lauridsen haastaa KooKoon Seth Bartonin nyrkkihippasille ja tanssien jälkeen molemmat tappelupukarit suihkun puolelle. Varsinainen peliaika ei jälleen Gatorade Centerissä riitä ja ratkaisua haetaan jatkoajalta.
Lopulta KooKoon Otto Paajanen sivaltaa ratkaisun vajaan kahden minuutin pelin jälkeen ja kaksi pistettä matkaa Kouvolaan.
”Pelattiin ensimmäinen ja kolmas erä todella hyvin. Tehotonta, noista paikoista mitä saatiin olisi pitänyt pystyä tekemään voittomaali kolmannessa erässä. Tulosta pitää kunnioittaa ja meidän pitää löytää tehokkuutta meidän pelaamiseen”, kommentoi päävalmentaja Tommi Miettinen.
TPS:n pelit jatkuvat ensi keskiviikkona HIFK:ta vastaan Nordiksella. Viikon päästä perjantaina samat joukkueet kohtaavat Gatorade Centerissä, kun HIFK saapuu puolestaan Turkuun. Hanki liput ensi perjantain koitokseen alla olevan linkin kautta.