HC TPS Turku Oy:n tilikauden 2024–2025 tulos parani merkittävästi
HC TPS Turku Oy -konserni teki päättyneellä tilikaudella 284 tuhannen euron tappion, kun vuotta aiemmin tappio oli noin 2 miljoonaa euroa. Kyseessä on merkittävä tulosparannus. Konsernin liikevaihto oli tilikaudella 11,35 miljoonaa euroa.
Tilikauden 2024–2025 aikana HC TPS Turku Oy saavutti huomattavan tulosparannuksen edelliseen tilikauteen verrattuna. Konsernin tappio supistui 284 tuhanteen euroon, kun vuotta aiemmin tappio oli noin 2 miljoonaa euroa. Kaudella 2023–2024 aloitettua talouden tehostamisohjelmaa on jatkettu suunnitelmallisesti, ja se on tuottanut konkreettisia säästöjä. Kulurakennetta on kevennetty kautta linjan.
Suurimmat säästötoimenpiteet on nyt tehty, ja jatkossa painopiste siirtyy entistä enemmän liikevaihdon kasvattamiseen. Yritysmyynnin osalta on ollut havaittavissa myönteistä kehitystä, mutta sen kasvattaminen on jatkossa keskeinen edellytys yhtiön taloudellisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Lipunmyynnin kehitys on ollut viime vuosina vakaata, ja kotiotteluiden yleisökeskiarvo kaudella 2024–2025 nousi 5 688 katsojaan – korkeimmalle tasolle yli vuosikymmeneen.
HC TPS Turku Oy:n toimitusjohtaja Aki Holma kommentoi tilikautta seuraavasti:
"Tämän merkittävän tulosparannuksen taustalla on onnistumisia useilla osa-alueilla, sekä HC TPS:n että Turku Liven toiminnassa. Vaikka tulos jäi edelleen tappiolliseksi, voidaan saavutusta pitää vahvana osoituksena siitä, että viime vuosien toimenpiteet alkavat tuottaa konkreettista tulosta. Suunta on oikea, ja tämä osoittaa, että TPS:lla on mahdollisuus toimia tulevaisuudessa omavaraisesti. Talouskuri säilyy jatkossakin, mutta fokus on entistä enemmän liikevaihdon kasvattamisessa. Joukkue on jäänyt nyt harjoitusvapaalle ja kokoontuu jälleen heinäkuun viimeisellä viikolla. Elo–syyskuun vaihteessa pidämme urheilun tilaisuuden, johon osallistuu edustus omistajatahosta, urheilujohtaja sekä päävalmentaja. Kiitän koko yhteisöämme kuluneesta kaudesta ja toivotan hyvää kesää," Holma päättää.