Alexis Binner jatkaa TPS:n takalinjoilla myös kaudella 2026–2027

TPS on solminut ruotsalaispuolustaja Alexis Binnerin kanssa kauden 2026–2027 kattavan pelaajasopimuksen.

Stocksundissa, Ruotsissa, syntynyt Binner on Stocksund IF:n kasvatti. 191-senttinen ja 95-kiloinen puolustaja liittyi TPS:n riveihin viime tammikuussa siirryttyään Turkuun Ranskan pääsarjassa pelanneesta Grenoblesta

Ennen siirtymistään TPS:ään Binner vietti kaksi kautta Grenoblessa. Hän pelasi seurassa yhteensä 66 runkosarjaottelua tehopistein 18+51=69 sekä 14 pudotuspeliottelua tehoin 3+12=15. Urallaan Binner on kartuttanut kokemusta myös Ruotsin HockeyAllsvenskanista ja HockeyEttanista sekä Puolan ja Tanskan pääsarjoista.

TPS-paidassa Binner pelasi viime kaudella 23 runkosarjaottelua ja viimeisteli tehopisteet 4+14=18. Hän toi joukkueen puolustukseen kokoa, kiekollista osaamista ja vahvaa avaamispelaamista.

– TPS:ään jääminen oli helppo päätös. Kaupunki, joukkue, fanit ja mahdollisuus edustaa näin perinteikästä seuraa merkitsevät minulle paljon. Myös kehittymismahdollisuudet ovat todella hyvät. Haluan kehittää pelissäni kaikkea, mutta erityisesti jatkaa sopeutumista Liigan nopeaan pelityyliin, olla nopeampi ja voittaa enemmän kaksinkamppailuja. Olen viihtynyt hyvin joukkueessa ja kaupungissa, ja minut on otettu todella hyvin vastaan. Vaikka viime kausi oli vaikea, haluamme kääntää suunnan tulevalla kaudella. Kannattajien tuki merkitsee minulle todella paljon. He antavat ylimääräistä motivaatiota vaikeina hetkinä, ja on erityisen hienoa nähdä, miten iloisiksi kaikki tulevat, kun teemme maaleja ja voitamme otteluita, Binner kommentoi.

TPS:n urheilujohtaja Mika Suoraniemi näkee Binnerin tärkeänä osana ensi kauden joukkuetta.

– Binner osoitti viime kaudella heti joukkueeseen saavuttuaan olevansa meille erittäin tärkeä pelaaja. Hän toi juuri niitä ominaisuuksia, joita häneltä odotimme – erityisesti pelirohkeutta, tehokkuutta ylivoimapelaamiseen sekä laatua kiekolliseen peliimme. Alexis on isokokoinen ja kiekollisesti taitava puolustaja, joka pystyy vaikuttamaan peliin molempiin suuntiin. Hän osoitti jo viime kaudella kykynsä tehdä tulosta, ja uskomme hänen ottavan seuraavan askeleen tulevalla kaudella. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että Alexis viihtyi Turussa erinomaisesti ja että halu jatkaa yhteistyötä oli alusta asti molemminpuolinen. Hänen jatkonsa tuo meille tärkeää jatkuvuutta puolustukseemme myös tulevalla kaudella, Suoraniemi kommentoi.

Alexis Binnerin kummiyrityksenä kaudella 2026-2027 toimii John Scott's!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 60 35 3 6 16 117 1,95
2. KooKoo 60 33 7 2 18 115 1,92
3. SaiPa 60 31 6 7 16 112 1,87
4. Ilves 60 29 8 4 19 107 1,78
5. Lukko 60 28 9 4 19 106 1,77
6. JYP 60 26 11 6 17 106 1,77
7. KalPa 60 28 7 6 19 104 1,73
8. Ässät 60 26 6 4 24 94 1,57
9. K-Espoo 60 23 5 11 21 90 1,50
10. HIFK 60 25 4 5 26 88 1,47
11. Pelicans 60 20 9 7 24 85 1,42
12. HPK 60 16 9 9 26 75 1,25
13. TPS 60 16 7 9 28 71 1,18
14. Kärpät 60 16 6 6 32 66 1,10
15. Jukurit 60 15 6 7 32 64 1,07
16. Sport 60 9 1 11 39 40 0,67

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su