TPS taipui jatkoajalla Porissa – voitto mureni aivan varsinaisen peliajan lopussa

TPS pelasi lauantai-iltana suurilta osin vahvan ja kurinalaisen ottelun Porissa, mutta sarjakärki Ässät nousi aivan päätösminuuteilla tasoihin ja nappasi lopulta lisäpisteen jatkoajalla. TPS oli pitkään kiinni täydessä pistepotissa, mutta jälleen kerran virheet lopussa käänsi pelin kotijoukkueelle.

Ottelun avaus oli varovaista ja vähämaalista jääkiekkoa. Ensimmäinen erä ei tarjonnut Porissa paljon tapahtumia. Hallitsevampana osapuolena esittäytyi TPS, joka pääsikin muutamaan paikkaan. Leevi Teissala pääsi maalin edestä yrittämään loistopaikalta mutta kiekko ohjautui lopulta ohi maalin.

Toisen erän puolivälissä TPS sai lopulta kuparisen rikki, kun Arttu Tuhkalan rannelaukaus siniviivalta painui verkkoon. Kyseessä oli Tuhkalan uran ensimmäinen Liiga-maali. TPS oli tällä maalilla kiinni voitossa ihan loppuminuuteille asti. Noa Vali TPS:n maalilla pelasi vahvasti ja venyi useisiin isoihin torjuntoihin.

Päätöserässä TPS joutui puolustamaan entistä tiiviimmin, mutta sitkeä työ näytti johtavan kohti täyttä pistepottia – kunnes tasoitus syntyi, kun peliä oli alle 2 minuuttia jäljellä. Ässien hyökkääjä pääsi maalin eteen ja siirsi irtokiekon ohi Valin.

Jatkoaika eteni Ässien komennossa, ja kotiyleisö sai juhlia, kun yllättävä tilanne avasi TPS:n puolustuslinjan. TPS:n pelaajat luulivat tilannetta paitsioksi mutta tarkastuksen jälkeen voittomaali jäi voimaan.


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 28 17 2 2 7 57 2,04
2. Ässät 28 15 3 1 9 52 1,86
3. KooKoo 27 13 5 1 8 50 1,85
4. JYP 25 14 3 1 7 49 1,96
5. SaiPa 28 13 2 4 9 47 1,68
6. Lukko 27 13 3 1 10 46 1,70
7. KalPa 26 12 3 1 10 43 1,65
8. K-Espoo 29 10 3 5 11 41 1,41
9. Jukurit 29 10 3 3 13 39 1,34
10. TPS 29 8 5 5 11 39 1,34
11. Ilves 27 9 4 3 11 38 1,41
12. HPK 27 8 3 5 11 35 1,30
13. Pelicans 27 8 3 5 11 35 1,30
14. HIFK 29 9 2 2 16 33 1,14
15. Kärpät 28 8 3 2 15 32 1,14
16. Sport 26 6 0 6 14 24 0,92

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su