Kaiku HR:n otteluraportti: Ässät vahvempi ystävänpäivän ottelussa

TPS:n ja Ässien välinen ottelu käynnistyi koskettavasti edesmenneen Miika Elomon muistoa kunnioittaen.

Avauserä starttasi fyysisissä merkeissä ja taklauksia vaihdettiin molempien joukkueiden toimesta. Ottelu oli vanhentunut kolme minuuttia, kun Eemil Erholtz komennetaan Ässiltä ensimmäiselle kakkoselle. Ylivoimalla TPS:n Aidan Dudas pääsi lähimmäksi maalintekoa, mutta vielä ei avausmaalia nähty. Ottelun avauskymppi eteni tasaisena ja maalipaikat olivat vähissä.

Palloseura pääsi ensimmäisen erän jälkimmäisellä puoliskolla toistamiseen ylivoimalle. Ässät karkaa alivoimalla hyökkäykseen ja iskee kiekon maaliin, mutta maali hylätään. Erän loppuun Ässät pääsi ensi kertaa ylivoimalle, mutta tauolle lähdettiin 0-0 tilanteessa.

Toinen erä mentiin melko tasaisissa merkeissä. Ässät sai hienoisesti pelin virtauksesta kiinni toisessa erässä ja pääsikin iskemään ottelun avausmaalin, kun reilut kahdeksan minuuttia oli toista erää takana. Avauserässä hylätyn maalin iskenyt Peter Tiivola vei vierailijat 0-1 edelle. Maalipaikkoja syntyi toisessa erässä kumpaankin päähän tasaisesti, mutta lisämaaleja ei enää kakkoserään nähty.

TPS tuli pirteästi kolmanteen. Kova työ toi palkinnon kuudennella minuutilla kun Tim Söderlund toi isännät tasoihin Leevi Teissalan syötöstä. Seuraavassa vaihdossa Söderlund lähti istumaan jäähyä, ja tämä antoi pelin virtausta Ässille. Vajaat puolitoista minuuttia Palloseuran tapetun alivoiman jälkeen Eemil Erholtz vie porilaiset jälleen johtoon. Kolmannen erän jälkimmäisellä kympillä Palloseuralle tarjottiin ylivoimaa ja maalipaikkoja syntyi, mutta Niklas Rubinin vahvat otteet ja TPS:n tehottomuus maalipaikoissa koitui Palloseuran kohtaloksi. Jan-Mikael Järvinen viimeisteli tyhjiin ottelun loppulukemat 1-3 kuusi sekuntia ennen loppua. Ässät matkaa lauantaihin kolme pistettä takataskussa ja Palloseura revanssi mielessä.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su