Kaiku HR:n otteluennakko: TPS-Tappara

Vierasjoukkue jahtaa runkosarjan voittoa - kotijoukkue pudotuspelipaikkaa

TPS kohtaa tänään Tapparan erittäin kiinnostavassa ottelussa. Lipunmyynti lupaa loppuunmyytyä hallia Turussa ja vieraskannattajiakin saapuu ottelun suurin määrin - luvassa on varmasti jännittävä kiekkoilta. Kotijoukkue haluaa varmasti unohtaa keskiviikon ottelun ja ammentaa yleisöstä energiaa mutta pisteet eivät tule irtoamaan helpolla, koska Tappara on pelannut vahvan runkosarjan tähän asti ja on jälleen kerran yksi suurimmista mestarisuosikeista. Voitto tulee vaatimaan mustavalkoisilta tasonnostoa jokaisella osa-alueella.

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa kolme kertaa tällä kaudella ja Tappara on vienyt voitoista jokaisen. Kaksi kertaa ratkaisu on kuitenkin venynyt voittolaukauskilpailuun asti. TPS:n kokoonpanossa nähdään jälleen kerran muutoksia. Emil Hemming ja Vili Munkki eivät ole illan kokoonpanossa mutta paluun kokoonpanoon tekevät Aarne Intonen sekä Markus Nurmi. Intonen on ollut poissa loukkaantumisen takia joulukuusta asti mutta pääsee nyt takaisin, kun joukkue pelaa kauden tärkeimpiä pelejään. Ykköskenttä jatkaa samassa koostumuksessa mutta muissa kentissä nähdään muutoksia ennen illan ottelua.

Katso TPS-puolustaja Casimir Jürgensin mietteet ennen illan ottelua!

Joukkueiden parhaat pistemiehet:

TPS

Viljami Marjala 17+22=39
Markus Nurmi 14+19=33
Linus Fröberg 7+21=28

Tappara

Anton Levtchi 17+37=54
Carter Camper 16+29=45
Nicholas Halloran 18+23=41

Ottelua voit seurata maksullisella MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella. Voit myös kuunnella otteluselostusta Classic Hits -radiokanavalta, taajuudelta 88,3 tai nettiradiosta, osoitteesta supla.fi/tps. Vaikka kanavapaikka onkin vaihtunut, TPS:n otteluselostajana tälläkin kaudella toimii Markku Silvennoinen.

Loukkaantuneet/sairastuneet:

Petrus Palmu
Roni Sevänen
Lauri Korpikoski

HC TPS tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen.

Tämän otteluennakkon tarjosi Kaiku HR.

Ihmisten tunteminen on meidän työtämme – Kaiku HR

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ilves 12 8 1 0 3 26 2,17
2. Ässät 13 7 1 2 3 25 1,92
3. Jukurit 14 6 3 0 5 24 1,71
4. JYP 11 7 1 0 3 23 2,09
5. SaiPa 12 6 2 1 3 23 1,92
6. Kärpät 13 5 2 3 3 22 1,69
7. Lukko 12 6 1 1 4 21 1,75
8. K-Espoo 13 5 1 3 4 20 1,54
9. Tappara 11 5 2 0 4 19 1,73
10. TPS 12 5 1 1 5 18 1,50
11. HPK 13 4 3 0 6 18 1,38
12. Pelicans 10 5 0 1 4 16 1,60
13. Sport 12 4 1 2 5 16 1,33
14. HIFK 12 3 1 3 5 14 1,17
15. KalPa 12 4 0 1 7 13 1,08
16. Jokerit 13 2 1 2 8 10 0,77
17. KooKoo 13 1 0 1 11 4 0,31

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su