05.12.2023 14:27
Leijonissa debytoiva Ruben Rafkin: ”Suuri kunnia tietenkin ja tosi hieno fiilis!”
Turun Palloseuran 21-vuotias puolustaja Ruben Rafkin mukaan maajoukkueen matkaan!
Eilen julkaistiin Jukka Jalosen tuoreet maajoukkuevalinnat Leijonien Prahassa ja Zürichissä pelattavaan jääkiekon EHT-turnaukseen. Mukaan valittiin 2 maalivahtia, 10 puolustajaa ja 15 hyökkääjää. Joukkue sisältää kuusi A-maajoukkuedebytanttia ja ensimmäisen kerran aikuisten Leijona-paidan vetää päälleen myös Turun Palloseuran 21-vuotias puolustaja Ruben Rafkin.
”Suuri kunnia tietenkin ja tosi hieno fiilis! Kyllä se oli sellainen tavoite, jonka halusin asettaa itselleni tällä kaudella ja kyllähän se sellainen tietty palkinto kovasta työnteosta on aina kun maajoukkuepaidan saa pukea päälle”.
Joukkueesta löytyy Rubenille useita tuttuja pelaajia, kuten viime kaudella mustavalkoisissa pelannut maalivahti Lassi Lehtinen.
”Lassin kanssa soiteltiin jo. Oltiin tosi hyviä kavereita Lassin kanssa viime kaudella ja tosi hieno päästä näkemään pitkästä aikaa. Muutenkin löytyy paljon tuttuja. Mäenpään Juuson kanssa ollaan pelattu yhdessä juniorimaajoukkueessa ja hänen kanssa viestiteltiin myös.”
Puolustaja painottaa, että kaikki keskittyminen on tällä hetkellä TPS:n arjessa, vaikka maajoukkuevalinta lämmittääkin kovasti mieltä.
”Tässä on tällä viikolla vielä omat pelit edessä. Keskitytään ensin huolella niihin ja pelataan ne pois ja mietitään sitten vasta maajoukkuekuvioita.”
Leijonat aloittaa turnauksen Prahassa 14.12. kun vastaan luistelee Tsekki. Tämän jälkeen siirrytään Zürichiin pelaamaan kaksi seuraavaa ottelua, jossa kohdataan 16.12. Ruotsi ja sunnuntaina 17.12. Sveitsi.