Keskiviikko 20.09 KLO 18:30

VS.

2 - 3
1-0, 0-1, 1-1, 0-1
3920

Otteluennakko: Kärpät–TPS

Putkelle jatkoa pohjoisessa?

Viikon ensimmäinen taistelu pisteistä käydään Oulun Raksilassa. Kotijoukkueen roolia näyttelee Oulun Kärpät ja tavoite iltaan on yksiselitteinen, mutta haaste tulee olemaan kova. Voitokkaan viime viikon jälkeen Oulun Energia Areenalle luistellaan latautuneena sarjan piikkipaikalta.

Kotijoukkue Kärppien lähtökohdat iltaan on varsin erilainen. Viime viikko toi pohjoiseen vai kaksi pistettä ja kolme tehtyä maalia. Verkko heilui yhtä monesti kuin mustavalkoisilla (5 kertaa), mutta tosiaan tehtyjä maaleja oululaiset iskivät kahdeksan vähemmän verrattuna Seuraan.

Tommi Miettinen on pyörittänyt kokoonpanoja ja lyönyt Petrus Palmun ensimmäiseen hyökkäyskolmikkoon Linus Fröbergin, sekä Markus Nurmen rinnalle. Topias Haapanen asettuu Juhani Jasun laidalle, ja Aarne Talvitien kanssa hyökkäävät Aidan Dudas, sekä paluun Raksilaan tekevä Jasper Lindsten. Filip Lindberg aloittaa tolppien välissä.

Vasta 17-vuotias hyökkääjä Emil Hemming piirtää keskiviikkona ensimmäiset luistimenpiirrot liigajäälle. A-nuorissa tehoillut maalintekijä on kirjauttanut U20 SM-sarjan ensimmäiseen kuuteen otteluun 13 (8+5) tehopistettä. Liigadebyytissään Hemming saa rinnalleen Vili Munkin, sekä Viljami Marjalan.

Illan ottelua voit seurata Cmorelta tai Classic Hits -radiokanavalta, taajuudelta 88,3 tai nettiradiosta, osoitteesta supla.fi/tps. Vaikka kanavapaikka onkin vaihtunut, TPS:n otteluselostajana tälläkin kaudella toimii Markku Silvennoinen.

Loukkaantuneet:

Emil Johansson
Lauri Korpikoski
Aarne Intonen

HC TPS tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen.

Kokoonpanot

Kärpät

1. KENTTÄ

#41 Koivunen, Ville
#91 Bunnaman, Connor
#77 Turunen, Teemu
#52 Koivisto, Miika
#9 Berglund, Victor

2. KENTTÄ

#13 Junttila, Julius
#23 Kemppainen, Joonas
#11 Mingoia, Trevor
#55 Ohtamaa, Atte
#63 Jandus, Martin

3. KENTTÄ

#20 Björkqvist, Kasper
#74 Tiivola, Peter
#27 Jakobsson, Carl
#4 Kivistö, Tommi
#62 Olkkonen, Joel

4. KENTTÄ

#18 Antti-Roiko, Aleksi
#57 Hyry, Arttu
#12 Anttila, Marko
#61 Pieniniemi, Emil

MAALIVAHDIT

#53 Westerholm, Niclas
#30 Kokko, Niklas

TPS

1. KENTTÄ

#52 Palmu, Petrus
#21 Fröberg, Linus
#51 Nurmi, Markus
#62 Jürgens, Casimir
#44 Arell, Niklas

2. KENTTÄ

#76 Lindsten, Jasper
#17 Talvitie, Aarne
#27 Dudas, Aidan
#67 Sevänen, Roni
#6 Rafkin, Ruben

3. KENTTÄ

#57 Munkki, Vili
#20 Marjala, Viljami
#59 Hemming, Emil
#7 Lauridsen, Oliver
#42 Suomi, Jimi

4. KENTTÄ

#77 Haapanen, Topias
#61 Jasu, Juhani
#58 Väisänen, Kalle
#40 Lehtonen, Sisu-Petteri

MAALIVAHDIT

#39 Lindberg, Filip
#35 Anttila, Eetu

Ottelun tilastot

1. erä
3:57 #67 Roni Sevänen 2 min estäminen
6:06 #58 Kalle Väisänen 2 min kampitus
#27 Carl Jakobsson 2 min huitominen 9:55
#8 Marko Anttila 1-0
#18 Aleksi Antti-Roiko
18:47
2. erä
22:31 #59 Emil Hemming 1-1
#40 Sisu-Petteri Lehtonen, #57 Vili Munkki
#20 Kasper Björkqvist 2 min estäminen 34:08
3. erä
#9 Victor Berglund 2-1
#77 Teemu Turunen, #20 Kasper Björkqvist
49:29
54:03 #6 Ruben Rafkin 2 min kiinnipitäminen
58:02 #42 Jimi Suomi 2-2
#52 Petrus Palmu, #51 Markus Nurmi
Jatkoaika
64:13 #52 Petrus Palmu 2 min kampitus
Maalivahdit
#70 Jasper Patrikainen 9+10+7=26
#35 Topias Rovio 2+10+10=22
Rangaistukset
2 x 2 min = 4 min 4 x 2 min = 8 min
Yleisömäärä
3920

Ottelukooste

Lehdistötilaisuus

Turun Palloseura juhlimassa tasoitusmaalia, etualalla maalin tehnyt puolustaja Jimi Suomi. (Kuva: Jussi Määttä)

Otteluraportti: Kärpät–TPS 2–3 VL.

Äärimmäisen tasainen keskiviikkoilta kääntyi Palloseuralle!

Kärpät–TPS 2–3 VL. (1–0, 0–1, 1–1, 0–0, 0–1)

Turun Palloseura pelasi keskiviikkoiltana Oulussa. Viikon ensimmäiseen peliin mustavalkoiset pääsivät lähtemään sarjataulukon ensimmäiseltä paikalta. Illan ottelussa Liiga-debyyttinsä pääsi pelaamaan Palloseuran lupaava nuori hyökkääjä Emil Hemming.

Illan ensimmäisestä maalista Oulun hämärtyneessä illassa vastasi Marko Anttila. Anttila pääsi siirtämään kiekon maaliin maalin edustalta Antti-Roikon näppärästä syötöstä.

Palloseuran maalisarake korkattiin puolestaan ottelun toisessa erässä. Mustavalkoisten ensimmäisestä maalista vastasi, kukas muukaan, kuin ensimmäistä Liiga-otteluaan pelannut Emil Hemming. Syöttäjinä Hemmingin uran ensimmäisessä maalissa onnistuivat niin ikään nuoret Sisu-Petteri Lehtonen sekä Vili Munkki.

Lähes puolituntia kestäneen tasatilanteen rikkoi kotijoukkue Kärpät. Ajassa 49:29 maaliviivan ylitti Victor Berglundin maalia kohti lähettämä kiekko. Palloseuran lukuisista laukauksista huolimatta tasoitusmaali oli tiukassa. Kolmannen erän lopussa ottelu taukosi hetkeksi, kun Julius Junttilan luistin osui ikävästi Filip Lindbergin käteen, mutta maalivahti pystyi kuitenkin jatkamaan ottelun loppuun.

Hetkeä myöhemmin oli Palloseuran 2–2-tasoituksen aika! Jimi Suomi syötti kiekon Petrus Palmulle hakeutuen itse vapaaseen paikkaan, Palmu palautti kiekon Suomelle, joka laukoi kiekon ilman esteitä maaliin. Ratkaisumaalia varsinaisella peliajalla mustavalkoiset eivät kuitenkaan onnistuneet tekemään ja ratkaisua lähdettiin etsimään jatkoajalta.

Jatkoajalla Kärpät pääsi kolmesti läpiajoon, mutta Lindberg oli mustavalkoisten maalinsuulla vankkumaton.

Ottelun ratkaisu siirtyi vielä toistamiseen. Voittomaalikilpailussa onnistumiset sekä Aidan Dudasille että Markus Nurmelle. Puhumattakaan Filip Lindbergistä, joka ei antautunut kertaakaan rangaistuslaukauksilla.

Palloseura pelaa viikon toisen ottelun lauantaina kotikaukalossa, kun Tampereen Ilves saapuu ensimmäistä kertaa tällä kaudella Gatorade Centeriin.

Liput Pihlajalinnan isännöimään Ilves-otteluun voit ostaa TÄÄLTÄ!