TPS haki tärkeän voiton Lahdesta – täysi pistepotti kuitenkin karkasi lopussa
Eetu Päkkilä ratkaisi jatkoajalla TPS:lle tärkeän kahden pisteen voiton Lahdessa.
TPS otti lopulta voiton Lahden lauantai-illassa, kun Pelicans kaatui jatkoajalla maalein 1–2. Palloseura vei ottelusta kaksi pistettä, vaikka täydet kolme olivat jo hetken ulottuvilla – Pelicans tasoitti ottelun hetkiä ennen varsinaisen peliajan päätöstä.
Ottelusta muodostui rikkonainen ja jäähyjen sävyttämä taisto, jossa pelin rytmi rikkoutui toistuvasti erikoistilanteiden myötä. Molemmat joukkueet viettivät pitkiä jaksoja alivoimalla, ja varsinkin kolmannessa erässä rangaistuspenkillä nähtiin tiuhaan tahtiin molempien joukkueiden edustajia.
Toisen erän alkuhetkillä TPS sai vihdoin vapauttavan maalin, kun Sisu Yliniemi ampui irtokiekon tarkasti maaliin ja avasi samalla oman liigakautensa maalitilin. Johto-osuma antoi TPS:lle lisää virtaa vain hetkeksi, koska edessä oli pitkä alivoima toisen erän puolivaiheilla, kun Arttu Tuhkala joutui pukukopin puolelle 5 + 20 minuutin pelirangaistuksella poikittaisesta mailasta. TPS kuitenkin selvitti alivoiman uhrautuvasti ja kurinalaisesti – ilman, että vastustaja pääsi tasoihin.
Ottelun loppua kohden molemmat joukkueet ottivat useita rangaistuksia. Vali oli jälleen mies paikallaan ottelussa, torjuen useita vaarallisia tilanteita ja pitäen TPS:n 1–0-johdon elossa aivan päätössummeriin saakka. Pelicansin entinen TPS-hyökkääjä Aidan Dudas tasoitti kuitenkin 1–1:een vain noin puoli minuuttia ennen loppua. Tasoitus tapahtui vaikka Pelicans oli alivoimalla, ja pelasi ilman maalivahtia. Hetkeä ennen tasoitusmaalia mustavalkoisilla oli jopa mahdollisuus lyödä kiekko tyhjään maaliin, eli tilanne jättää varmasti paljon jossiteltavaa. Jatkoajalla TPS jatkoi ylivoimalla ja käytti sen välittömästi hyväkseen, kun Eetu Päkkilä ratkaisi voiton suoralla lyöntilaukauksella Tarmo Reunasen esityöstä.
– Pitää paikkansa, että peli oli jäähyjen sävyttämä, vaikka ei ollut ylifyysinen peli tai mitään tällaista. Turhan paljon jäähyjä, ja ehkä vähän nuorten pelaajien varomattomuutta, päävalmentaja Toni Söderholm totesi.
– Niistä voi puhua päivä toisensa jälkeen, mutta ne pitää oppia kokemuksen kautta ja olla kylmäpäinen. Tietenkin se rikkoo pelin rytmiä, ja se on jollain tavalla inhimillistä, että kun ei olla hirveästi voitettu pelejä viime aikoina, varmuus ja itseluottamus siinä hetkessä, kun pitäisi pitää johto ja ratkaista voitto, vielä puuttuvat. Mutta sitä oppii vain voittamalla pelejä.
– Pitää vain uskaltaa voittaa ja tehdä niitä asioita, jotka ovat voittamisen kannalta tärkeitä. Niitä me ollaan käyty läpi viime viikon aikana. Saatiin ekstrapiste ylivoimalla ja Noa oli taas hyvä maalissa. Hän on pelannut viikon kaikki kolme peliä erittäin hyvin. Se on meille tosi positiivinen juttu, Söderholm päätti.
Koti
Vieras


























































































