UutisetOtteluennakot | 08.01.2025 14:28
Kaiku HR:n otteluennakko: Uusi vuosi käyntiin kotihallissa – TPS metsästää neljättä peräkkäistä kotivoittoa!
TPS palaa kotiyleisön eteen vuoden ensimmäisessä kotiottelussaan, kun Gatorade Centerissä vastaan asettuu Kouvolan KooKoo.
TPS palaa kotiyleisön eteen vuoden ensimmäisessä kotiottelussaan, kun Gatorade Centerissä vastaan asettuu Kouvolan KooKoo. Viime viikon vierasottelut eivät tuoneet turkulaisille pisteitä, mutta nyt edessä on kolmen kotiottelun putki, joka tarjoaa mahdollisuuden suunnan kääntämiseen. Kaksi otteluista pelataan tällä viikolla - tänään vastassa KooKoo ja launtaina HIFK. TPS:n tavoitteena on palata voittokantaan ja jatkaa vahvoja otteitaan kotikaukalossa, jossa joukkue on voittanut kolme edellistä otteluaan.
Päävalmentaja Tommi Miettinen näkee tilanteen tärkeänä mahdollisuutena. "Täytyy muistaa, että merkityksellisten pelien pelaaminen on etuoikeus, ja paine on osa ammattilaisuutta, varsinkin kun tässä vaiheessa kautta edessä on suuria otteluita. Nyt haetaan toisteisuutta ja uskoa omaan peliin. Pelin täytyy olla tasapainoisempaa kuin viime viikonloppuna, sillä vaikka siellä oli tosi hyviä hetkiä, niin peli aaltoili liikaa. Tämä johtuu usein siitä, miten reagoimme omassa päässä vastustajan vahvaan jaksoon tai yksittäiseen tilanteeseen. Meidän pitää päästä toisteiseen suorittamiseen ja uskoa, että se tuo hyvän tuloksen," Miettinen toteaa ennen ottelua.
Miettinen näkee KooKoon vaarallisena vastustajana. Kouvolalaiset ovat voittaneet 6 viimeisestä 7:stä ottelustaan. "He ovat parantaneet peliään viime aikoina. Nopea joukkue, joka pelaa iloista hyökkäyspeliä. Meidän on pidettävä heidät poissa heidän vahvuusalueiltaan. Tämä on hyvä haaste meille," Miettinen arvioi.
KooKoo on ollut viime aikoina erittäin vahva TPS:ää vastaan, sillä joukkue on voittanut kaikki joukkueiden kolme kohtaamista tällä kaudella. Kauden aiemmista kohtaamisista yksi pelattiin Turussa ja kaksi Kouvolassa. Tämä on joukkueiden neljäs kohtaaminen, ja TPS:llä on nyt tilaisuus hakea revanssia kotiyleisön edessä.
Kokoonpano
TPS on tehnyt kokoonpanoonsa muutoksia illan otteluun. Ykkös- ja neloskenttä on hyökkäyksen osalta mennyt uusiksi. Puolustukseen paluun tekee U20-joukkueessa MM-hopeaa voittanut Mitja Jokinen. Jesse Vuorelan sopimusta on puolestaan jatkettu yhdellä ottelulla, ja maalilla illan ottelussa aloittaa Veini Vehviläinen.
TPS:n kokoonpanosta ovat tänään sivussa terveyshuolien takia Topias Haapanen, Leevi Teissala, Casimir Jürgens ja Oliver Lauridsen. Haapanen on poissa sairastumisen vuoksi, kun taas Teissala, Jürgens ja Lauridsen ovat loukkaantuneina. Kaikkien kolmen loukkaantuneen pelaajan kohdalla paluun arvioidaan tämän hetkisen arvion mukaan tapahtuvan tammi-helmikuun vaihteessa. Tarkka ajankohta varmistuu vasta lähempänä ja riippuu kuntoutumisen edistymisestä. Tilannetta seurataan jokaisen pelaajan kohdalla viikko kerrallaan.
Kotihallissa TPS on ollut vahvassa vireessä, ja joukkue lähtee tänään hakemaan jo neljättä peräkkäistä kotivoittoaan. Ottelu alkaa Gatorade Centerissä klo 18.30 – tervetuloa kannustamaan TPS voittoon! Ovet avautuvat klo 17:30.
1. Kenttä
VL: Aarne Talvitie (#17) – KH: Aarne Intonen (#41) – OL: Lukas Wernblom (#49)
VP: Sisu-Petteri Lehtonen (#40) – OP: Niklas Arell (#44)
2. Kenttä
VL: Eetu Päkkilä (#82) – KH: Viljami Marjala (#20) – OL: Aidan Dudas (#27)
VP: Max Lindroth (#55) – OP: Mitja Jokinen (#4)
3. Kenttä
VL: Petrus Palmu (#52) – KH: Jean-Christophe Beaudin (#64) – OL: Tim Söderlund (#22)
VP: Roni Sevänen (#67) – OP: Otto Salin (#33)
4. Kenttä
VL: Vili Munkki (#57) – KH: Sisu Yliniemi (#81) – OL: Henri Knuutinen (#84)
7. Puolustaja
P: Jesse Vuorela (#29)
Maalivahdit
MV: Veini Vehviläinen (#35) – MV: Adam Werner (#30)