Kaiku HR:n otteluennakko: TPS matkustaa Mikkeliin Jukureiden vieraaksi

TPS matkusti eilen Mikkeliin ja kohtaa tänään Jukurit klo 18:30 alkavassa ottelussa. Viime aikoina TPS:n peli on takkuillut ja tällä hetkellä joukkue on jopa viiden ottelun häviöputkessa. Joukkueen kapteenistoon kuuluva puolustaja Oliver Lauridsen luottaa kuitenkin siihen, että tilanne pystytään kääntämään.

"Viisi peräkkäistä tappiota ei ole se, missä haluamme olla, mutta joukkueessamme on paljon hyviä asioita. Vaikka tulokset eivät ole olleet puolellamme, ilmapiiri pukukopissa on hyvä, ja tiimimme on tiivis. Työskentelemme kovasti sekä harjoituksissa että kokouksissa pelimme säätämiseksi. Uskoakseni kysymys on enemmän voittamisen oppimisesta kuin taktiikan muuttamisesta. Meidän on opittava pelaamaan fiksummin tietyiss tilanteissa, jotta emme anna ilmaisia maaleja vastustajille. Jos päästämme neljä maalia, on vaikeaa voittaa", Lauridsen toteaa.

Kummankin joukkueen kausi on sujunut väistämättä mollivoittoisesti. Jukurit pelasi edellisen ottelunsa viime viikon lauantaina Nokia Arenalla Tapparaa vastaan. Tappara oli vahvempi maalein 5-3. Lauantain tappiosta huolimatta Jukurit on löytänyt viime aikoina pelistään voittavia elementtejä. Se on voittanut kolmesta edellisestä ottelustaan kaksi. Kapteeni Jesper Piitulaisen johdolla joukkue lähtee metsästämään voitokasta iltaa TPS:ää vastaan kotikaukalossa.

Vierailija TPS on ollut tuloksellisesti ahdingossa. Viisi perättäistä tappiota kertovat omaa kieltää. Viime viikolla varsinkin keskiviikon kohtaaminen on pelillisesti Palloseuralta pirteä, mutta tulostaulu kertoo karua totuutta. Tehokkuuteen on jälleen pyritty löytämään lääkkeitä ja tällä viikolla näytönpaikkaa tarjoillaan kolmesti, tänään Jukureita, perjantaina Ilvestä ja lauantaina HPK:ta vastaan.

Ilouutisia illan otteluun Palloseuralta, kun Aidan Dudas palaa loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon. Maalissa aloittaa Adam Werner. Kiekko jäähän Mikkelissä 18.30!

Pregame haastattelu

Kokoonpano

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. HIFK 27 14 4 4 5 54 2,00
2. SaiPa 26 15 2 2 7 51 1,96
3. Tappara 27 14 3 1 9 49 1,81
4. KalPa 26 13 4 2 7 49 1,88
5. K-Espoo 27 12 5 2 8 48 1,78
6. Lukko 27 13 1 4 9 45 1,67
7. Ässät 27 12 3 3 9 45 1,67
8. Ilves 24 14 1 0 9 44 1,83
9. Sport 28 9 3 7 9 40 1,43
10. KooKoo 27 8 6 0 13 36 1,33
11. TPS 27 8 3 5 11 35 1,30
12. Kärpät 28 6 5 5 12 33 1,18
13. Pelicans 25 9 1 2 13 31 1,24
14. HPK 27 7 2 6 12 31 1,15
15. JYP 25 7 2 4 12 29 1,16
16. Jukurit 28 4 3 1 20 19 0,68

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su