Kaiku HR:n otteluennakko: Kriittiset pisteet jaossa kahden vaikeuksista kärsineen joukkueen kohtaamisessa

TPS matkustaa Lahteen - edessä ensimmäinen kahdesta viikonlopun vierasottelusta

TPS pelaa viikonlopun aikana kaksi tärkeää vierasottelua. Perjantaina joukkue kohtaa Lahdessa Pelicansin, ja lauantaina suunta jatkuu kohti Mikkeliä, kun TPS kohtaa Jukurit. Molemmat viikonlopun vastustajat ovat kärsineet haasteista kauden aikana, mutta panokset ovat kovat, kun sarjataulukon alemman puoliskon joukkueet kamppailevat tärkeistä pisteistä.

TPS:n kausi on ollut ailahteleva, ja joukkue majailee tällä hetkellä Liigan sarjataulukossa sijalla 12. Turkulaiset ovat keränneet 43 pistettä, kun taas Pelicans löytyy sijalta 15, viisi pistettä TPS:n perässä ja kaksi ottelua vähemmän pelanneena. TPS saapuu Lahteen taskussaan tiukka jatkoaikavoitto JYPistä, jossa joukkue kuitenkin hallitsi pelitapahtumia. Päävalmentaja Tommi Miettinen näkee, että viime ottelun suoritus antaa hyvät lähtökohdat illan kamppailuun.

"Mielestäni tässä on hyvä tilanne ennen illan ottelua. Pelattiin pitkät pätkät hyvin viime ottelussa. Oltiin selvästi peliin päällä, ja sillä tavalla ansaittiin voitto. Joukkueen kasvamiselle tuo peli teki hyvää. Paljon ollaan puhuttu kärsivällisyydestä ja voittavista asioista, eikä voitto nytkään tullut helpolla. Vaikka peli mahdollisti sen, että toisessa erässä olisi voitu paketoida peli täysin, niin emme onnistuneet siinä. Mutta on hyvä tilanne ja luottavainen fiilis lähteä tästä kohti illan matsia," Miettinen kommentoi.

TPS on kyennyt hallitsemaan otteluita, mutta viimeistely maalipaikoissa kaipaa parannusta. Miettisen mukaan valmennus peräänkuuluttaa pelaajiltaan ennen kaikkea rohkeutta kaukalossa: "Tehokkuus on pienistä asioista kiinni. Tarvitaan yksittäisen pelaajan luovuutta ja rohkeutta sekä tukitoimia ja maalille menemistä."

Pelicans lähtee otteluun itseluottamusta uhkuen. Keskiviikkona lahtelaiset nappasivat tärkeän voiton Liigan kärkipään SaiPasta kaataen vieraat 6–3. Lahtelaiset hakevat revanssia kauden ensimmäisestä kohtaamisesta, jossa TPS vei Turussa voiton 5–3. Tuolloin TPS:n Otto Salin nousi kamppailun sankariksi kahdella maalillaan. Edellisessä ottelussa voiton arkkitehtinä toimi kultakypärää kantava puolustaja Max Lindroth, joka majailee Liigan puolustajien pistepörssin kärkisijoilla tehoin 11+19=30. Pelicansin kultakypärää kantaa puolestaan kokenut Ryan Lasch tehoilla 5+24=29.

TPS:n kokoonpanoon ei ole tullut muutoksia viime ottelusta, mutta kenttien järjestystä on rukattu. Ykköskenttänä illan otteluun lähtee Talvitien ketju. "Ketjujen suhteen toimivia yhdistelmiä ollaan haettu. Ne ovat eläneet vähän, ja tasapainoa on haettu. Tietysti Talvitien kenttä on pelannut pidemmän pätkän tuossa muodossa, ja he ovat pelanneet toisteisesti hyvää jääkiekkoa," Miettinen kertoo. Tolppien välissä nähdään molemmilla joukkueilla maalivahdit, jotka ovat liittyneet joukkueeseen vasta hiljattain - TPS:n maalilla jatkaa Veini Vehviläinen ja Pelicansilla vastuun kantaa Patrik Bartosak. Mitja Jokinen ja Noa Vali ovat Nuorten Leijonien mukana. Kapteeni Casimir Jürgens sekä hyökkääjä Leevi Teissala ovat sivussa loukkaantumisten takia.

Pelicans–TPS-ottelu käynnistyy tänään kello 18.30 Lahden Isku-Areenalla. Päävalmentaja Tommi Miettinen korostaa, ettei sarjataulukon sijoitus kerro kaikkea illan vastustajasta. "Pelicans on erittäin laadukas joukkue, ja odotettavissa on varmasti mielenkiintoinen kamppailu," Miettinen tiivistää.

Kokoonpano

1. Kenttä
VL: Henri Knuutinen (#84) – KH: Aarne Talvitie (#17) – OL: Topias Haapanen (#77)
VP: Max Lindroth (#55) – OP: Niklas Arell (#44)

2. Kenttä
VL: Petrus Palmu (#52) – KH: Jean-Christophe Beaudin (#64) – OL: Lukas Wernblom (#49)
VP: Sisu-Petteri Lehtonen (#40) – OP: Otto Salin (#33)

3. Kenttä
VL: Eetu Päkkilä (#82) – KH: Viljami Marjala (#20) – OL: Aidan Dudas (#27)
VP: Oliver Lauridsen (#7) – OP: Jesse Vuorela (#29)

4. Kenttä
VL: Tim Söderlund (#22) – KH: Aarne Intonen (#41) – OL: Aatos Koivu (#9)

7. Puolustaja
P: Roni Sevänen (#67)

Maalivahdit
MV: Veini Vehviläinen (#35) – MV: Adam Werner (#30)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. SaiPa 33 18 3 3 9 63 1,91
2. HIFK 34 15 5 6 8 61 1,79
3. Tappara 33 15 5 3 10 58 1,76
4. K-Espoo 33 14 6 4 9 58 1,76
5. Ilves 31 17 3 0 11 57 1,84
6. Lukko 33 16 2 4 11 56 1,70
7. Ässät 33 14 4 3 12 53 1,61
8. KalPa 32 13 5 3 11 52 1,63
9. Kärpät 35 11 5 6 13 49 1,40
10. Sport 34 10 4 11 9 49 1,44
11. TPS 34 10 5 6 13 46 1,35
12. KooKoo 34 9 8 2 15 45 1,32
13. HPK 34 10 3 7 14 43 1,26
14. JYP 32 10 2 6 14 40 1,25
15. Pelicans 32 10 3 2 17 38 1,19
16. Jukurit 33 6 4 1 22 27 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su