Kaiku HR:n otteluennakko: Joulutauko lähestyy – TPS tavoittelee täydellistä vierasviikonloppua

TPS suuntaa viikonlopun toiseen vierasotteluunsa Mikkeliin, jossa vastaan asettuu Jukurit. Lauantain kamppailu on molemmille joukkueille viimeinen ennen lyhyttä joulutaukoa, ja panokset ovat korkealla, kun arvokkaista pisteistä taistellaan Let's Go Areenalla.

TPS saapuu Mikkeliin itseluottamusta nostattavan vierasvoiton siivittämänä. Perjantaina joukkue kaatoi Pelicansin Lahdessa tiukassa 4–3-kamppailussa, jossa ratkaisu nähtiin Aarne Intosen kolmannen erän maalilla. Päävalmentaja Tommi Miettinen oli tyytyväinen suojattiensa suoritukseen.
"Mielestäni 60 minuutin jälkeen parempi joukkue voitti. Meillä on ollut hyviä esityksiä aiemminkin, mutta aina ne eivät ole kääntyneet tulokseksi. Tänään onnistuimme," Miettinen summasi Lahden ottelun jälkeen.

Illan kotijoukkue Jukurit löytyy sarjataulukon viimeiseltä sijalta, mutta joukkue on osoittanut piristymisen merkkejä viime aikoina. Mikkeliläiset ovat voittaneet viimeisestä viidestä ottelustaan kolme, ja keskiviikkona he nappasivat tärkeän jatkoaikavoiton Oulun Kärpistä.

TPS puolestaan on voittanut molemmat kauden aiemmat kohtaamiset Jukureita vastaan. Voitto tämän illan ottelusta merkitsisi TPS:lle ensimmäistä kolmen ottelun voittoputkea sitten syyskuun. Puolustaja Max Lindroth kantaa edelleen TPS:n kultakypärää ja johtaa joukkueen tehopörssiä lukemin 11+19. Lindroth on ollut viime otteluissa vahvassa vireessä, ja eilen hän onnistui jälleen tärkeässä maalinteossa.

TPS lähtee illan otteluun täysin samalla kokoonpanolla kuin eilen. Poissaolijoina TPS:ltä ovat loukkaantumisen takia puolustaja Casimir Jurgens ja hyökkääjä Leevi Teissala sekä nuorten MM-joukkueessa edustamassa olevat Noa Vali ja Mitja Jokinen.

Kokoonpano​​​​​​​

1. Kenttä

VL: Henri Knuutinen (#84) – KH: Aarne Talvitie (#17) – OL: Topias Haapanen (#77)

VP: Max Lindroth (#55) – OP: Niklas Arell (#44)

2. Kenttä

VL: Petrus Palmu (#52) – KH: Jean-Christophe Beaudin (#64) – OL: Lukas Wernblom (#49)

VP: Sisu-Petteri Lehtonen (#40) – OP: Otto Salin (#33)

3. Kenttä

VL: Eetu Päkkilä (#82) – KH: Viljami Marjala (#20) – OL: Aidan Dudas (#27)

VP: Oliver Lauridsen (#7) – OP: Jesse Vuorela (#29)

4. Kenttä

VL: Tim Söderlund (#22) – KH: Aarne Intonen (#41) – OL: Aatos Koivu (#9)

7. Puolustaja

P: Roni Sevänen (#67)

Maalivahdit

MV: Veini Vehviläinen (#35)

MV: Adam Werner (#30)


Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. SaiPa 33 18 3 3 9 63 1,91
2. HIFK 34 15 5 6 8 61 1,79
3. Tappara 33 15 5 3 10 58 1,76
4. K-Espoo 33 14 6 4 9 58 1,76
5. Ilves 31 17 3 0 11 57 1,84
6. Lukko 33 16 2 4 11 56 1,70
7. Ässät 33 14 4 3 12 53 1,61
8. KalPa 32 13 5 3 11 52 1,63
9. Kärpät 35 11 5 6 13 49 1,40
10. Sport 34 10 4 11 9 49 1,44
11. TPS 34 10 5 6 13 46 1,35
12. KooKoo 34 9 8 2 15 45 1,32
13. HPK 34 10 3 7 14 43 1,26
14. JYP 32 10 2 6 14 40 1,25
15. Pelicans 32 10 3 2 17 38 1,19
16. Jukurit 33 6 4 1 22 27 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su