IPK ja TPS ovat päässeet sopimukseen hyökkääjä Henri Knuutisen siirtymisestä loppukaudeksi TPS-paitaan

IPK ja TPS ovat päässeet sopimukseen hyökkääjä Henri Knuutisen siirtymisestä loppukaudeksi Turun Palloseuraan. Mestiksessä alkukauden pelannut Knuutinen ehti jo pelata vuokralla kaksi ottelua TPS-paidassa. Knuutinen on TPS:n päävalmentajalle Tommi Miettiselle tuttu pelaaja KalPan ajoilta.

Knuutinen on innoissaan uudesta haasteesta: "Olen tosi innoissani, että pääsin tänne loppukaudeksi – tosi hyvä fiilis. En kyllä odottanut tällaista, että yhtäkkiä tulee soitto ja kysytään, että pääsisitkö tulemaan. Sydän pomppasi kurkkuun, kun näin, että Tommi Miettinen soittaa. Alkukausi oli itselleni ihan hyvä, ja nyt pääsin tänne näyttämään taitojani. Tämä on ollut aika hieno homma. Haluan tuoda joukkueeseen fyysisyyttä ja olla sellainen pelaaja, kenet pystyy heittämään kentälle milloin vain. Tavoitteeni on olla hyvä puolustamisessa, mutta myös tuoda apuja hyökkäyssuuntaan", Knuutinen toteaa.

TPS:n urheilujohtaja Rauli Urama kommentoi hankintaa seuraavasti.
“Joukkueen loukkaantumistilanne on haastava, vaikkakin odotamme useiden pelaajien palaavan maajoukkuetauon aikoihin. Leveyden hankkiminen muualta oli tässä tilanteessa edelleen ajankohtaista. Jere Henrikssonin kanssa ei päädytty sopimukseen. Markus Oden on puolestaan edelleen sivussa, ja hänen kohdallaan päätöksenteko tryoutin osalta siirtyy siihen asti, kunnes hän on täysin pelikunnossa. Knuutinen kävi näyttämässä taitonsa, ja valmennusjohto näki hänet hyvänä lisänä joukkueeseen. Saavutimme IPK:n kanssa sopimuksen, että hän jatkaa loppukauden kanssamme,” Urama toteaa.

Knuutinen on sivussa keskiviikon ottelusta yhden ottelun pelikiellon takia ja sopimus astuu virallisesti voimaan torstaina. Näin ollen Knuutinen pelaa aikaisintaan perjantain kotiottelussa Helsingin IFK:ta vastaan.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su