Kaiku HR:n otteluraportti: TPS taipui jatkoajalla -Kiekko-Espoo ratkaisi ylivoimalla

Vähämaalinen ottelu venyi lopulta jatkoajalle asti - TPS taipui lopulta alivoimalla

TPS matkasi Espoon Metro Areenalle tavoitteenaan kauden toinen voitto Kiekko-Espoosta. Ensimmäinen erä oli mustavalkoisten hallintaa, ja joukkue onnistui luomaan painetta kotijoukkueen päätyyn. Kiekollinen hallinta ei kuitenkaan konkretisoitunut maaleiksi, ja erätauolle siirryttiin maalittomassa 0–0-tilanteessa. Avauserä sujui myös ilman rangaistuksia.

Toisen erän alku oli TPS:lle haastava, kun Kiekko-Espoo siirtyi johtoon vain reilun minuutin pelin jälkeen. Camerron Hillis vei kotijoukkueen 1–0-johtoon ajassa 21:17, hyödyntäen TPS:n huolimattoman puolustuspelin. Tilanteessa neljä TPS:n pelaajaa ympäröi Hillisin, mutta Arttu Tuomaalan syöttö maalin eteen yllätti heidät kaikki, ja Hillis pääsi laukomaan kiekon verkkoon. TPS joutui erässä myös alivoimalle, kun Sisu-Petteri Lehtonen sai kahden minuutin rangaistuksen koukkaamisesta ajassa 28:45. Kiekko-Espoon ylivoima ei kuitenkaan ehtinyt kunnolla pyörimään, sillä vain yhdeksän sekuntia myöhemmin Matti Järvinen otti rangaistuksen korkeasta mailasta osuttuaan Oliver Lauridseniin. Heti rangaistusten jälkeen TPS hyödynsi paikkansa, ja tasoitti ottelun ajassa 30:56. Maalintekijänä toimi tuttuun tyyliin Lukas Wernblom, ja kauniin osuman alustivat Viljami Marjala ja Max Lindroth.

Kolmanteen erään lähdettiin tasalukemista 1–1. Erä oli tasainen ja molemmat joukkueet pelasivat varovaisesti välttäen turhia riskejä. TPS sai kuitenkin tilaisuuden ratkaista ottelun aivan erän lopulla, kun Ville Lajunen komennettiin kahden minuutin rangaistukselle ajassa 57:44. TPS ei kuitenkaan onnistunut hyödyntämään ylivoimaansa, ja ottelu eteni jatkoajalle.

Jatkoajalla TPS otti tuttuun tyyliin kiekollisen hallinnan. Joukkue onnistui luomaan painetta Kiekko-Espoon päätyyn kunnes koitti alivoima, kun joukkueelle tuomittiin rangaistus väärästä vaihdosta. Päävalmentaja Tommi Miettinen protestoi tuomiota, mutta se ei muuttanut tilannetta. Kiekko-Espoo käytti ylivoimansa tehokkaasti, ja Matti Järvinen iski ottelun ratkaisseen maalin. Lopputuloksena Kiekko-Espoo vei voiton 2–1 jatkoajalla, ja TPS joutui tyytymään yhteen sarjapisteeseen.

TPS:lle tappio oli katkera, sillä menetetyt mahdollisuudet saattavat näytellä suurta roolia sarjataulukossa kauden loppupuolella. Tiivis ottelutahti jatkuu, sillä perjantaina on edessä elintärkeä back-to-back -ottelusarja Vaasan Sportia vastaan. Ensimmäinen ottelu pelataan Vaasassa, ja heti lauantaina TPS isännöi Sportia kotikaukalossaan.

TPS:n pudotuspelihaaveiden kannalta sarjatilanne on edelleen tiukka. Sport voitti Jukurit, Kärpät kaatoi JYPin, ja Ässät nappasi voiton Lahdessa Pelicansista. TPS on tällä hetkellä sarjataulukon sijalla 13, kahden pisteen päässä Kärpistä ja viiden pisteen päässä Sportista. Molemmilla joukkueilla on myös Turun Palloseuraan verrattuna yksi ottelu enemmän pelattuna. Viikonlopun ottelut ovat TPS:lle elintärkeitä, jos joukkue aikoo taistella pudotuspelipaikasta.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ilves 56 30 4 6 16 104 1,86
2. Lukko 55 28 5 4 18 98 1,78
3. KalPa 55 26 7 6 16 98 1,78
4. HIFK 57 24 9 8 16 98 1,72
5. SaiPa 56 27 6 4 19 97 1,73
6. Ässät 56 25 4 8 19 91 1,63
7. KooKoo 55 21 12 4 18 91 1,65
8. K-Espoo 55 19 10 9 17 86 1,56
9. Tappara 55 22 6 6 21 84 1,53
10. HPK 56 21 5 10 20 83 1,48
11. Sport 56 16 8 13 19 77 1,38
12. Kärpät 56 18 7 6 25 74 1,32
13. TPS 55 17 7 7 24 72 1,31
14. Pelicans 56 19 4 6 27 71 1,27
15. JYP 56 17 6 6 27 69 1,23
16. Jukurit 55 11 4 1 39 42 0,76

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su