OtteluraportitUutiset | 18.12.2024 22:23
Kaiku HR:n otteluraportti: Max Lindrothin kaksi maalia takasi voiton Palloseuralle
TPS vei lopulta tiukan taiston jatkoajalla
TPS:n ja JYPin välinen keskiviikko-illan kamppailu käynnistyi Palloseuran kannalta iloisesti, kun Jesse Vuorelan laukaus uppoaa JYP-vahti Oskari Salmisen selän taakse reilun kahden minuutin pelin jälkeen. Maali oli Jesse Vuorelan Liigauran ensimmäinen. Ensimmäistä erää edettiin Vuorelan maalin jälkeen päästä päähän. Vajaa kahdeksan minuuttia ottelua takana, kun Jesse Pulkkinen tuo vieraat tasoihin. Kotijoukkue sai tämän jälkeen kiinni pelin virtauksesta, ja sai luotua painetta JYPin päätyyn. Vierasjoukkueella oli myös omat tekopaikkansa. Erän lopussa JYP jäähyili, mutta TPS ei onnistunut käyttämään ensimmäistä ylivoimaansa hyödyksi. Ensimmäiselle erätauolle mentiin 1-1 tilanteessa.
Toinen erä oli kotijoukkueelta hyvä, mutta maaliton. Maalipaikkoja siunaantui läpi erän, mutta viimeistelyn tehokkuus jäi vajaaksi. Palloseura pääsi erässä kahdesti ylivoimalle, mutta vieläkään ei ylivoima tuottanut tulosta. TPS:n puolustaessa tiiviisti jäi vierailijoiden maalipaikat vähälle toisessa erässä. Kolmanteen erään lähdettiin 1-1 tilanteesta.
Kolmas erä oli melko tasainen. Seitsemännellä minuutilla Aidan Dudas joutui kahden minuutin istunnolle ja vierailijat pääsivät ensi kertaa ylivoimalle. Palloseuran alivoima kesti tämän. Varsinaista peliaikaa oli jäljellä vajaat viisi minuuttia, kun JYP iskee hieman yllättäen. Nathan Schnarr latoo kiekon ohi Vehviläisen Alex Dostien tarjoilusta. Muutama minuutti JYPin johtomaalista, Eetu Peltola jäähyilee ja TPS ottaa maalivahdin pois. Reilu minuutti ennen kolmannen erän päättymistä Max Lindrothin ranne puhuu ja Palloseura tulee tasoihin. Keskiviikkoillan ratkaisu venyy jatkoajalle.
Jatkoaikaa ehditään pelaamaan ainoastaan 12 sekuntia, kun Max Lindroth ottaa Palloseuran reppuselkään, purjehtii itsevarmasti kohti maalia ja ujuttaa ratkaisun ohi Oskari Salmisen. TPS voittaa loppukirin jälkeen maalein 3-2 ja kaksi pistettä jää Turkuun.
”Kokonaisuutena tosi tyytyväinen meidän esitykseen ja kärsivällisyyteen mitä joukkue toteutti. Maalinteko ei ole helppoa, siihen me tarvitaan vielä terävyyttä ja tukitoimia että pystytään olemaan tehokkaampia, mutta Maxin kaksi maalia uskomattoman tärkeitä meille tässä hetkessä!” , Päävalmentaja Tommi Miettinen summasi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
TPS:n pelit jatkuvat perjantaina kun vastaan asettuu Pelicans Lahdessa.