Uutiset | 02.01.2024 17:36
Sivustamon viikkoennakko: Vuosi käyntiin!
Vuosi vahtui, mutta pistejahti jatkuu – kuluvalla viikolla pelataan kolmesti.
Vuosi 2024 on täällä ja mikäs parempi tapa saattaa vuosi käyntiin kuin Liiga-kaukalossa! Alkaneella viikolla Palloseura iskee kaukaloon kolmesti, kahdesti vieraissa ja kerran kotona. Viikon ensimmäinen ottelu mitellään jo huomenna Mikkelissä, kun mustavalkoiset kohtaavat sarjataulukon viidentenä majailevan jukurilauman. Kohtaaminen on joukkueiden kuluvan kauden kolmas ja Jukurit on ollut edellä kummassakin aiemmassa. TPS lähtee siis metsästämään kauden ensimmäistä voittoa mikkeliläisistä.
Gatorade Center kutsuu jääkiekon ystäviä taas perjantaina, kun SaiPa saapuu Palloseuran vieraaksi. Joukkueiden viimeisin keskinäinen kohtaaminen pelattiin 15. marraskuuta Turussa ja TPS iski ottelussa tauluun kauden suurimmat lukemat, kun ottelu päättyi mustavalkoisten 9–1-voittoon. Tappioputkesta kärsivä SaiPa ei kuitenkaan ole helppo vastus, sillä lappeenrantalaisten kolmesta viimeisestä ottelusta kaksi on venynyt lisäpisteille asti. Nähdään perjantaina Gatorade Centerissä! Muista myös edullisemmat liput Safire- ja Trimet-katsomoissa!
Viikon viimeinen välienselvittely odottaa lauantaina, kun loppiaista vietetään Sportin vieraana Vaasan Sähkö Areenassa. Sport on askeleen TPS:n edellä sarjataulukossa. Vaikka viikkoon lähdettäessä joukkueille on kertynyt sama määrä pisteitä, erottaa pudotuspeliviiva joukkueet vaasalaisten hyväksi.
TPS SHOPIN VIIKON TARJOUS
Tällä viikolla TPS Shopin tuotetarjouksena kaulahuivit -30%. Tarjous on voimassa myymälässä ja verkkokaupassa sekä ottelutapahtuman yhteydessä perjantaina 5. tammikuuta.
TPS Shopin myymälä palvelee Gatorade Centerin lipunmyynnin tiloissa tiistaista perjantaihin klo 11-18, lauantaisin klo 11-15. Sunnuntaisin ja maanantaisin liike on suljettu. Myymälä sijaitsee pääovien vasemmalla puolella, tervetuloa!
TPS-LOUNAS LOMAILEE VIELÄ TÄMÄN VIIKON
TPS-lounas palaa joululomalta maanantaina 8. tammikuuta. Maanantaista lähtien siis maittava lounas tarjolla jälleen klo 11-15 jokaisena arkipäivänä.
Tämän viikkoennakon tarjosi Sivustamo.
Sivustamo: Verkkosivujen toteutus ja ylläpito sekä mainonta ja hakukoneoptimointi.