TPS Shopin kivijalkamyymälä aukeaa pian

Tavoitteena hyvä ja yksilöllinen palvelu.


Tarkkasilmäisimmät ovatkin jo saattaneet huomata, että Gatorade Centerin vanhan lipunmyynnin tiloissa on ollut liikennettä ja kuhinaa viime päivinä. Pian ikkunoihin ilmestyvät teippaukset kertovat syyn. Lipunmyynnin tiloihin aukeaa TPS Shopin kivijalkamyymälä.

Uuden myymälän odotettu aukeaminen on pitänyt myös elokuussa myymälävastaavan tehtävässä aloittaneen Riikka Nilan kiireisenä.

”Työt ovat lähteneet todella hyvin käyntiin! Olen viihtynyt hyvin, vaikka tämä maailma onkin minulle täysin uusi. Joka päivä opin uutta ja tutustun uusiin ihmisiin!” Riikka kertoo.

”Päivät ovat aika lailla kuluneet vanhan shopin valmistelussa alkavaa runkosarjaa varten, verkkokauppatilauksissa sekä uuden myymälän suunnittelutyössä. On pitänyt miettiä kalusteiden järjestyksiä ja hylly- sekä esillepanosuunnitelmia,” hän jatkaa.

Uusi myymälä on tavoitteena avata kotiavauksessa lauantaina 16. syyskuuta, mutta kalusteiden toimitusaikojen venyminen saattaa lykätä suunniteltua avaamista. Uuden myymälän avaamisesta kerrotaan tarkemmin lähiaikoina.

Uusi myymälä tulee palvelemaan säännöllisesti tiistaista lauantaihin, mahdollistaen kaikkien asioimisen TPS Shopissa. Aikaisempi, TPS Shopin yläkerroksen myymälä on ollut auki ottelutapahtumissa, mutta muina aikoina ostokset on pitänyt suorittaa verkkokaupassa. Vanha TPS Shop ei kuitenkaan suinkaan lopu uuden auettua, vaan jatkaa palvelua totuttuun tapaan otteluiden aikana.

”Tavoitteenamme on pyrkiä siihen, että jokainen saa hyvää ja yksilöllistä palvelua,” Riikka päättää.


TULE MEILLE TÖIHIN!

Uusi myymälä tulee vaatimaan myös lisää käsipareja. Haemmekin ihmisiä töihin TPS Shopiin kotipeleihin sekä mahdollisiin muihin tapahtumiin sekä sesonkeihin. Työ ei vaadi aiempaa työkokemusta, mutta se katsotaan eduksi. Työ painottuu iltaan ja sopii hyvin esimerkiksi opiskelijoille.

Hae myymälätyöntekijäksi lähettämällä vapaa hakemus sekä ansioluettelo sähköpostitse osoitteeseen shop@tps.fi sunnuntaihin 17. syyskuuta mennessä.

Työt alkavat heti sopivien löydyttyä.

Lisätiedot:

Anjuta Laakso
Tuote- ja yhteisöpäällikkö, HC TPS
anjuta.laakso@tps.fi

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su