Kaiku HR:n otteluraportti: Viikko käyntiin voitolla!

TPS tuli pirteästi keskiviikkoillan kamppailuun. Avauskympillä paikkoja syntyi molempiin suuntiin ja peli haki virtauksen viejää, kunnes Pelicans otti jäähyn kahdeksan minuutin pelin jälkeen. TPS käytti ylivoiman tehokkaasti ja Eetu Päkkilä löi 1-0 taululle, kun ylivoimaa oli takana ainoastaan 13 sekuntia. Kotijoukkue sisuuntui maalista ja loppuerä mentiin Palloseuran komennossa. TPS iski lyhyen ajan sisään kaksi lisämaalia. Ensin J-C Beaudin tekee komean kuvion päätteeksi 2-0, ja sitten iskee Otto Salin vastahyökkäyksestä pelin jo 3-0 tilanteeseen. TPS jäähyili ensimmäisen erän loppuun, mutta alivoima kesti.

Toisessa erässä lahtelaiset paransivat peliään ja TPS:n ensimmäisen erän rynnistys tyrehtyi. Lars Bryggman toi vierailijat peliin mukaan ylivoimaosumalla, kun toista erää oli takana vajaat yhdeksän minuuttia. Pelicans jatkoi paineistusta läpi toisen erän selkeästi avausmaalista sisuuntuneena. Erän loppuun nähtiin Palloseuralta synkkä vaihe, kun lahtelaiset tulivat nopeasti kahden maalin takaa tasoihin Miika Roineen ja Iikka Kangasniemen osumilla. Toiselle erätauolle lähdettiin tasatilanteessa 3-3.

TPS keräsi pakettinsa jälleen kolmanteen erään ja oli nälkäisempi joukkue kaukalossa. Otto Salin vei isännät johtoon hienolla soolomaalilla, kun kolmatta erää oli pelattu reilut viisi minuuttia. TPS puolusti sitkeästi johtoasemaa ja muutamaa laatupaikkaa lukuunottamatta Pelicansin kiri jäi vaisuksi. Lahtelaiset hakivat vielä ottelun lopussa tasoitusta ilman maalivahtia ja Leevi Teissala pyöräyttää keskialueelta loppulukemiksi 5-3 tyhjään verkkoon. TPS:lle kolme pistettä kotiyleisön edessä!

”Erinomainen ensimmäinen erä meiltä, pystyttiin neljällä kentällä pelaamaan lyhyttä vaihtoa ja intensiivistä kiekkoa. Toinen erä meni meiltä epäpeliksi, hyökättiin huolimattomasti ja viisikko venyi. Tosi ylpeä miten pystyttiin nollaamaan toinen erä. Salin otti meiltä ratkaisijan viitan itselleen ja upealla yksilösuorituksella teki voittomaalin. Valtavan tyytyväinen voittoon.” , kommentoi Tommi Miettinen ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

TPS:n pelit jatkuvat lauantaina kotona perheottelussa, jossa vastustajaksi saadaan rakas Tampereen Tappara. Kiekko jäähän poikkeuksellisesti jo klo 16. Nähdään hallilla!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su