Kaiku HR:n otteluraportti: Johto karkasi käsistä lauantai-illan kamppailussa

Viimeinen ottelu ennen maaottelutaukoa käynnistyi tasaisissa merkeissä. TPS pääsi viiden minuutin pelin jälkeen ylivoimalle, mutta Tapparan ensimmäinen alivoima kestää ilman takaiskuja. Tappara sai tästä energiaa ja hallitsi hetkellisesti kenttätapahtumia. Kumpikin joukkue puolusti kuitenkin tiiviisti ja avausmaali sai odottaa. Tappara pääsi ylivoimalle erän lopussa mutta Palloseuran alivoima kesti. Erätauolle lähdettiin tilanteessa 0-0.

Kova kamppailu ja tiivis puolustuspeli jatkui kummankin joukkueen osalta toiseen erään. Ottelun avausmaali nähtiin puolivälin ylitettyä, kun Eetu Päkkilä karkaa läpiajoon ja viimeistelee varmasti 1-0 ohi Juha Metsolan. Maalin jälkeen vierasjoukkue paineisti hetkellisesti ja TPS puolusti pidempiä pätkiä. Tappara jäähyilee vajaa neljä minuuttia ennen toisen erän loppua ja TPS pääsee kokeilemaan ylivoimaa. Juuri ennen ylivoiman päättymistä, Leevi Teissala kiepauttaa kiekon ohi Juha Metsolan ja TPS jo 2-0 edelle. Näistä lukemista mentiin toiselle erätauolle.

Kolmas erä oli vierasjoukkueen. Tamperelaiset tulivat erään vahvalla sykkeellä. TPS jäähyili ja Julius Mattila toi Tapparan ylivoimalla maalin päähän, kun 6:30 oli kolmatta erää takana. Kuusi minuuttia myöhemmin Benjamin Rautiainen tuo vierailijat tasoihin hienolla yksilösuorituksella. TPS siirtyy kuitenkin takaisin johtoon puolitoista minuuttia Tapparan tasoituksesta. Petrus Palmu siivoaa maalinedusruuhkan jälkeen kiekon verkkoon. Osuma on Palmulle kauden ensimmäinen. Tappara haki tasoitusta ilman maalivahtia ja se tuottaa onnistumisen. Aleksi Matinmikko tuo Tapparan tasoihin kun vajaat kaksi minuuttia on pelaamatta kolmatta erää. Lisämaaleja ei varsinaisella nähdä ja ratkaisua lähdetään hakemaan jatkoajan puolelta.

Jatkoajan paras paikka siunaantuu kotijoukkueelle. Lukas Wernblom karkasi läpiajoon, mutta laukoi kiekon tolppaan. Tie kävi lauantai-illan kamppailussa lopulta voittomaalikisaan saakka. Voittomaalikisassa nähtiin maaleja jopa viisi kappaletta. Palloseuran kannalta valitettavasti Tappara iski niistä kolme ja Kristian Tanus upottaa ratkaisevan rankkarin TPS:n verkkoon. Tappara vie vaiherikkaan lauantai-illan kamppailun voittomaalikisan jälkeen 3-4.

TPS pelaa seuraavan kerran maaottelutauon jälkeen kotona 15.11 Vaasan Sportia vastaan.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su