HC TPS:n verkkosivut ovat uudistuneet!

Verkkosivu-uudistus on osa toiminnanohjausjärjestelmiä tarjoavan WiseNetworkin ja TPS:n monivuotista yhteistyötä.

Verkkosivu-uudistus näkyy selvimmin päivittyneessä ulkoasussa, mutta uudistuksen yhteydessä aiemmin erillisenä toiminut yrityssivusto on sulautettu osaksi hc.tps.fi -domainia. Myös TPS Shopin verkkokauppa sekä Gatorade Centerin sivut tulevat uudistumaan lähiviikkoina ja kiinteäksi osaksi Palloseuran päivitettyjä kotisivuja.

Toisena konkreettisena muutoksena ottelutietojen yhteydestä löytyy jatkossa kootusti niin kokoonpanot, otteluennakko kuin otteluraporttikin.

”Verkkosivu-uudistusta on työstetty monella eri tasolla organisaation sisällä. Nettisivut ovat varmasti näkyvin osa uudistusta, mutta laajuus ulottuu myös sisäisiin prosesseihin ja käytäntöihin. Toivottavasti näin pystymme palvelemaan jatkossa entistä tehokkaammin niin myynnin kuin asiakkuuksien kannalta,” HC TPS:n ja Turku Liven kehityspäällikkö Toni Autio kertoo.

”Lähdimme uudistuksessa liikkeelle asiakaslähtöisesti. Pyrimme kuuntelemaan tarkalla korvalla palautteita ja toiveita,” HC TPS:n viestintäpäällikkö Viljami Haavisto sanoo ja jatkaa: ”Nyt kaipaamme yhteisön apua, jos huomaatte kehitettävää tai löydätte konkreettisia parannusehdotuksia, toivomme että olette yhteydessä!”

Palautetta ja kehitysideoita uusiin verkkosivuihin liittyen voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen media@tps.fi.
​​​​​​​

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Ilves 26 16 2 3 5 55 2,12
2. Tappara 25 14 6 1 4 55 2,20
3. HIFK 25 10 4 5 6 43 1,72
4. Kärpät 25 12 2 2 9 42 1,68
5. KalPa 25 10 3 2 10 38 1,52
6. Jukurit 24 11 0 4 9 37 1,54
7. JYP 23 10 3 1 9 37 1,61
8. Pelicans 26 10 1 5 10 37 1,42
9. Ässät 24 8 4 5 7 37 1,54
10. Lukko 25 9 3 3 10 36 1,44
11. TPS 26 5 8 2 11 33 1,27
12. Sport 25 8 2 4 11 32 1,28
13. HPK 26 9 1 2 14 31 1,19
14. KooKoo 26 6 5 3 12 31 1,19
15. SaiPa 23 2 3 5 13 17 0,74

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su