Kaiku HR:n otteluraportti: TPS jäi nollille Hämeenlinnassa

Lauantai-illan kamppailu Hämeenlinnassa sai vauhdikkaan alun, kun kumpikin joukkue pääsi maalipaikoille heti ottelun ensimmäisellä minuutilla. Avauserä eteni tasaisissa merkeissä. Molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan ylivoimaa TPS kerran ja HPK kahdesti. Kummankin joukkueen alivoima kuitenkin kesti ja avauserä oli maaliton.

Intensiteetti oli lauantai-illan pelissä tapissa ja tasainen vääntö jatkui toiseen erään. Kovaa sai pelata ja jäähyjä ei juurikaan nähty. Ottelun avausmaalia saatiin odottaa toisen erän loppuun, jolloin Palloseuralla sattuu virhe oman alueen lähdössä ja HPK:n kuuma kultakypärä Jesse Kiiskinen unohtuu yksin maalin eteen. Kiiskinen nostaa Kerhon johtoon, kun vajaat pari minuuttia on pelaamatta ottelun toista erää.

Kolmannessa erässä kotijoukkue tyrehdytti Palloseuran hyökkäysmahdollisuudet tiiviillä ja sitkeällä puolustuspelillä. TPS haki tasoitusta ottelun lopussa ilman maalivahtia, mutta Kerhon Jari Sailio onnistui viimeistelemään tyhjiin 2-0 lukemat. Näin ollen kovan intensiteetin kamppailu päättyy lauantai-iltana HPK:n voittoon ja kolmen voiton viikko jää TPS:llä haaveeksi.

”Oli kova jääkiekkopeli tänään, intensiivinen tapahtuma ja kiva olla osana tälläistä. Ensimmäisen erän jälkeen oli mielestäni äärettömän hyvä tuomarilinja. Annettiin vääntää ja ei tullut mistään pikkujutuista mitään. Sellainen olo että ehkä vähän sitoutuneempi ja nälkäisempi oli kotijoukkue tänään ja sillä tavalla ansaitsivat voiton tänään”, Tommi Miettinen kommentoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

TPS:n Liigaottelut jatkuvat ensi keskiviikkona kotona Pelicansia vastaan. Nähdään hallilla!

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Tappara 40 24 2 2 12 78 1,95
2. SaiPa 42 21 4 5 12 76 1,81
3. Lukko 40 20 5 2 13 72 1,80
4. JYP 38 19 6 2 11 71 1,87
5. Ilves 41 18 6 4 13 70 1,71
6. KooKoo 40 18 7 1 14 69 1,73
7. KalPa 39 19 4 2 14 67 1,72
8. Ässät 40 18 4 3 15 65 1,63
9. K-Espoo 42 15 3 6 18 57 1,36
10. TPS 41 12 6 6 17 54 1,32
11. HIFK 41 15 2 4 20 53 1,29
12. HPK 41 12 4 7 18 51 1,24
13. Jukurit 39 13 3 5 18 50 1,28
14. Pelicans 39 11 5 6 17 49 1,26
15. Kärpät 41 11 5 4 21 47 1,15
16. Sport 40 9 1 8 22 37 0,93

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su