Kaiku HR:n otteluraportti: SaiPa oli tyly isäntä – TPS:n pistetili jäi karttumatta viimeisessä ottelussa ennen maajoukkuetaukoa

TPS:n vierailu Lappeenrantaan päättyi karvaaseen pettymykseen, kun SaiPa kaatoi TPS:n tylysti 5–2 (0–0, 3–1, 2–1). TPS oli koko illan altavastaajana eikä päässyt kunnolla peliin kiinni missään vaiheessa. Päävalmentaja Tommi Miettisen sanoin: "Oltiin heikompia ja saatiin mitä ansaittiin."

Jo avauserä enteili vaikeuksia, kun SaiPa tuli vahvasti peliin ja loi pitkiä hyökkäyksiä TPS:n päätyyn. TPS:n puolustus oli suurissa vaikeuksissa kotijoukkueen paineen alla, mutta Veini Vehviläinen pelasi vahvan avauserän. TPS selvisi avauserästä ilman takaiskuja, ja erätauolle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toisen erän alku oli TPS:lle vaikea. SaiPa siirtyi nopeasti johtoon Janne Naukkarisen osumalla, eikä TPS saanut peliään uomiinsa. SaiPa jatkoi painostusta, ja TPS joutui rikkomaan. Roni Karvinen vei isännät ylivoimalla jo 2–0-johtoon, ja vain hetkeä myöhemmin Naukkarinen viimeisteli illan toisensa siirtäen SaiPan jo 3–0-johtoon. TPS:n ainoa valonpilkahdus nähtiin erän lopussa, kun Lukas Wernblom kavensi ylivoimalla.

Kolmannessa erässä TPS yritti nostaa tempoaan ja pääsikin hetkellisesti paremmin peliin mukaan, mutta SaiPa iski vastahyökkäyksestä neljännen maalinsa Mark Pysykin toimesta. Jean-Christophe Beaudin toi TPS:n vielä kahden maalin päähän ylivoimalla, mutta SaiPa sinetöi voittonsa alivoimalla, kun Henri Nikkanen karkasi läpiajoon ja laukoi loppulukemiksi 5–2.

TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen ei säästellyt sanojaan ottelun jälkeen:

"Onnittelut SaiPalle ja Raipelle hyvästä esityksestä. Olivat todella hyviä tänään ensimmäisestä minuutista viimeiseen. Me emme päässeet peliin kiinni missään vaiheessa. Oltiin heikompia ja saatiin mitä ansaittiin. Tämä on meidän tarina tässä ottelussa", Miettinen tiivisti.

Vaikka TPS:llä on vielä mahdollisuus kääntää kautensa, nykyisellä pelillä se ei tule tapahtumaan. Miettinen korosti sarjan tasaisuutta ja panosten merkitystä, mutta myönsi samalla, että joukkue saa juuri sen, mitä ansaitsee. Sarjataulukossa tilanne kiristyy ja jokainen ottelu on elintärkeä. Nyt edessä on maajoukkuetauko, joka tarjoaa TPS:lle hetken hengähtää ja kasata rivinsä ennen ratkaisevia loppukauden otteluita.

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su