Kaiku HR:n otteluennakko: TPS voi katkaista sarjan Lappeenrannassa - häviöllä sarja jatkuu huomenna Turussa

TPS matkustaa perjantai-iltana Lappeenrantaan tavoitteena sinetöidä puolivälieräpaikka ja päättää SaiPan kausi Kisapuistossa. Turkulaiset ovat vieneet nimiinsä kaksi ensimmäistä ottelua – ensin niukka 2–1-vierasvoitto Lappeenrannassa ja sen jälkeen 6–2-kotivoitto Turussa. Nyt TPS:llä on mahdollisuus iskeä viimeinen niitti ja edetä jatkoon tyylipuhtaalla 3–0-sarjavoitolla.

Vaikka SaiPa onkin pelannut hyvin molemmissa otteluissa ja laukonut ahkerasti, niin TPS on edellä sarjassa hyvällä maalivaahtipelillä, kurinalaisella puolustuksella ja tehokkaalla viimeistelyllä. TPS:n kokoonpanossa nähdään perjantaina sekä hyviä että huonoja uutisia. Noa Vali palaa tolppien väliin torjuttuaan voiton ensimmäisessä ottelussa. Valin varmat otteet ja kyky pysäyttää SaiPan laukaukset ovat avainasemassa myös tänään. Toisaalta TPS:n puolustuksesta puuttuu tärkeä palanen, sillä luotettava puolustaja Casimir Jürgens joutuu jäämään sivuun illan ottelusta. Jürgensin poissaolo on merkittävä takaisku TPS:n puolustukselle mutta myös hyviä uutisia on tarjolla, kun Max Lindroth tekee paluun kokoonpanoon.

TPS:n hyökkäyskalusto on ollut pudotuspeleissä murhaavan tehokas. Turkulaisten kärkihyökkääjät ovat viimeistelleet paikoistaan kovalla prosentilla, ja mustavalkoiset haluavat varmasti jatkaa samalla kaavalla. SaiPa on pakkovoiton edessä. Kisapuiston perjantai-ilta on valmiina tarjoamaan pudotuspelidraamaa – onko TPS valmis lyömään viimeisen naulan SaiPan arkkuun?

Kokoonpano

Lindroth tekee paluun, Jürgens on sivussa. Tämän lisäksi myös puolustaja Sisu-Petteri Lehtonen on edelleen loukkaantuneiden listoilla. Nuori puolustaja Mitja Jokinen tekee paluun illan otteluun. Hän jätti keskiviikon ottelun kesken kovan tärskyn jälkeen. Puolustajana viime ottelussa stuntannut Vili Munkki on merkattu 13. hyökkääjäksi.

1. Kenttä

VL: Tim Söderlund (#22) – KH: Aarne Intonen (#41) – OL: Leevi Teissala (#98)
VP: Max Lindroth (#55) – OP: Niklas Arell (#44)

2. Kenttä

VL: Eetu Päkkilä (#82) – KH: Viljami Marjala (#20) – OL: Aidan Dudas (#27)
VP: Roni Sevänen (#67) – OP: Otto Salin (#33)

3. Kenttä

VL: Lukas Wernblom (#49) – KH: Jean-Christophe Beaudin (#64) – OL: Topias Haapanen (#77)
VP: Oliver Lauridsen (#7) – OP: Mitja Jokinen (#4)

4. Kenttä

VL: Onni Kalto (#25) – KH: Aarne Talvitie (#17) – OL: Henri Knuutinen (#84)

13. Hyökkääjä

H: Vili Munkki (#57)

Maalivahdit

MV: Noa Vali (#32) – MV: Veini Vehviläinen (#35)

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su