Kaiku HR:n otteluennakko: 2. neljännesfinaali TPS-Tappara

Tänään neljännesfinaalit siirtyvät Turkuun, ja TPS pääsee haastamaan Tapparan kotiyleisönsä edessä. Paikalle on tulossa paljon väkeä ja luvassa on varmasti hieno jääkiekkoilta! Ensimmäinen ottelu oli varsin ristiriitainen kokemus mustavalkoisille. Joukkue hallitsi ottelua mutta maalit jäivät uupumaan. Joukkue voi kuitenkin olla varsin tyytyväinen otteisiinsa ensimmäisessä ottelussa, jossa varsinkin kiekollinen hallinta oli vahvaa. Tehokkuudessa on kuitenkin parantamisen varaa.

Mustavalkoisten kokoonpano elää jonkin verran loukkaantumisten takia. TPS:n puolustuksesta sivuun jää sekä Oliver Lauridsen että Jimi Suomi, jotka kumpikin loukkaantuivat edellisessä ottelussa. Näin ollen nuoret puolustajat Sisu-Petteri Lehtonen, sekä Frans Kulmala nousevat mukaan kokoonpanoon. Molemmilla on kuitenkin Liiga-kokemusta tältä kaudelta. Myös hyökkäyksessä nähdään muutoksia. Aarne Talvitie on sivussa illan ottelusta, mutta Petrus Palmu palaa kokoonpanoon pitkän tauon jälkeen. Palmu ottaa Talvitien paikan ja hyökkää ykköskentässä Linus Fröbergin ja Aidan Dudasin kanssa. Tolppien välissä TPS:llä jatkaa Filip Lindberg.

TPS pyrkii jatkamaan samalla pelisapluunalla kuin ensimmäisessä ottelussa. ”Meidän täytyy jatkaa samalla pelillä mutta olla tehokkaampia maalipaikoissa. Yksi asia, jossa pitää parantaa on maalille meno – meidän täytyy hakeutua rohkeammin maalin eteen ja luoda painetta Tapparan puolustukselle”, toteaa TPS-puolustaja Niklas Arell. Katso haastattelu kokonaisuudessaan alta.


Ottelua voit seurata maksullisella MTV Katsomo+ Urheilu -tilauksella. Voit myös kuunnella otteluselostusta Classic Hits -radiokanavalta, taajuudelta 88,3 tai nettiradiosta, osoitteesta supla.fi/tps. Vaikka kanavapaikka onkin vaihtunut, TPS:n otteluselostajana tälläkin kaudella toimii Markku Silvennoinen.

Loukkaantuneet/sairastuneet:

Eetu Anttila
Lauri Korpikoski
Oliver Lauridsen
Jimi Suomi
Roni Sevänen

HC TPS tiedottaa runkosarjan aikana loukkaantumisista pääsääntöisesti ottelupäivänä kokoonpanon julkistuksen yhteydessä. Liigan, pelaajayhdistyksen ja tietosuojavaltuutetun yhdessä laatimien sääntöjen mukaisesti pelaajien terveyteen liittyviä tietoja ei kerrota julkisuuteen.

​​​​​​​Tämän otteluennakkon tarjosi Kaiku HR.

Ihmisten tunteminen on meidän työtämme – Kaiku HR

Tilastot


#

Joukkue

O

V

JV

JH

H

P

P/O

1. Lukko 60 32 6 4 18 112 1,87
2. Ilves 60 32 4 7 17 111 1,85
3. KalPa 60 29 7 6 18 107 1,78
4. HIFK 60 27 9 8 16 107 1,78
5. SaiPa 60 30 6 4 20 106 1,77
6. KooKoo 60 23 13 4 20 99 1,65
7. Ässät 60 26 4 9 21 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 10 11 19 91 1,52
9. Tappara 60 24 6 6 24 90 1,50
10. HPK 60 21 5 10 24 83 1,38
11. Sport 60 17 9 14 20 83 1,38
12. TPS 60 18 9 7 26 79 1,32
13. Kärpät 60 19 7 6 28 77 1,28
14. JYP 60 19 6 7 28 76 1,27
15. Pelicans 60 20 4 7 29 75 1,25
16. Jukurit 60 12 6 1 41 49 0,82

#

Pelaaja

J

O

M

S

P

P/O

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su