karuselli_tpslounas.jpgkaruselli_tps_shop.jpgkaruselli_kausikortti.jpgkaruselli_midas.jpgkaruselli_seuraavapeli.jpg
Seuraava kotiottelu
TPS - Tappara PE 27.9. 18:30 OSTA LIPUT

Hannu Ansas - In memoriam


HANNU ANSAS (1945–2012)

In Memoriam

Hannu Ansas tuli TPS:n jääkiekkojaoston toimintaan mukaan 1976, kun TPS:n ja TuTon pelaajafuusio oli nostanut Turun kiekkoilun uudelle tasolle ja tuonut SM-liigan ensimmäiset kultamitalit Turkuun. Ansaalla ei ollut varsinaisesti palloilutaustaa, vaan maalaispoikana hän oli yleisurheilun harrastaja. Hän tuli mukaan järjestötaustalta Varsinais-Suomen Kokoomuksen toiminnanjohtajan virasta.

Ansas nousi 1980-luvulla jääkiekkojaoston puheenjohtajaksi ja loi toimintaan aivan uudet puitteet. Hän totesi, että nykyaikaista jääkiekkoseuraa on johdettava liikeyritysten tapaan. Pelaajiston ja valmentajien lisäksi kaikkien taustatekijöiden on oltava kunnossa. Jalkapallon ja jääkiekon pyörittäminen saman organisaation puitteissa ei enää onnistunut. Niinpä vuonna 1990 Turun Palloseuran jalkapallo ja jääkiekko irtaantuivat omiksi yhdistyksiksi ja Hannu Ansas aloitti TPS Jääkiekko ry:n puheenjohtajana.

Uudessa pääosin Ansaan luomassa organisaatiossa molemmat lajit säilyivät kuitenkin perinteisen emäseura TPS:n sateenvarjon alla. Seuraavan vuosikymmenen aikana organisaatiota kehitettiin edelleen. Jääkiekko sai vastuulleen myös Ruissalon urheilukeskuksen, jossa suoritettiin mittavaa uudisrakentamista.

Turun jääkiekkoilun ikuisuuskysymyksiä oli ollut uuden jäähallin rakentaminen Kupittaan ”jääladon” tilalle. Asia sai uutta vauhtia, kun vahvan poliittisen taustan ja erinomaisen verkostointikyvyn omannut Ansas pani rattaisiin vauhtia.  Niinpä voitiin vuonna 1990 syksyllä viettää uuden hallin avajaisia ja vuoden 1991 MM-kisat pelattiin Turkuhallissa.

Hannu Ansas sanoi mielellään jättävänsä urheilulliset asiat asiantuntijoiden hoidettavaksi, mutta se ei kuitenkaan ollut ihan totta. Hän junaili TPS:n tärkeimmät valmentajavaihdokset. Vuonna 1988 värvättiin Hannu Jortikka Turkuun ja tuloksena oli kolmen mestaruuden putki. Kun Jortikan ero tuli ajankohtaiseksi 1992, Ansas pystyi mainiolla idänsuhteillaan kaappaamaan TPS:n valmentajaksi Vladimir Jursinovin, jota monet muutkin seurat Suomessa tavoittelivat. Jursinovin johtamasta TPS:n ”jääkiekkoakatemiasta” tuli  vetovoimainen tekijä pelaajamarkkinoilla ja sieltä  ponnistivat Saku Koivu ja kumppanit NHL-jäille. Hannu Jortikan  paluu Turkuun toi sitten taas uuden kolmen mestaruuden putken.

Hannu  Ansaan voimat alkoivat uupua 2000-luvulla. Hänen  suuria murheitaan oli, ettei hän ollut löytänyt sopivaa ”perintöprinssiä” jatkamaan työtään TPS:ssä. Hän vetäytyi seuran kunniapuheenjohtajana syrjään aktiivisesta seuratoiminnasta kauden 2006 jälkeen. Hannu Ansas sai v. 1991 ”vuoden tepsiläisen” arvon. Ansas toimi SM-liigan hallituksen jäsenenä 20 kautta ja sai SM-liigan kultaisen ansiomerkin (#11) vuonna 1995.

Eero Toivola