kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg

TPS-JYP ottelun lehdistötilaisuus

JYP:in päävalmentaja Risto Dufva jakoi tunnustusta poikkeuksellisesti myös vastustajalle.

- Harvoin sitä vastustajan peliä kommentoidaan, mutta täytyy sanoa, että mikäli TPS:n tilanne olisi vähä erilainen kuin se nyt on, niin tänään tuloskin olisi voinut olla erilainen. Odotettiin taistelevaa kotijoukkuetta ja sitä se olikin.

TPS:n päävalmentaja Heikki Leime harmitteli suoraviivaisuuden puutetta.

- JYP oli kyllä tänään hyvä, luistin liikkui selvästi paremmin kuin meillä. Ei vain kertakaikkiaan päästy mukaan siihen liikkeeseen ja tulos oli sen mukainen. Lisäksi kyllä meiltä vielä puuttuu se suoraviivaisuus pelistä eli laukauksia ei vain jostain syystä saada tarpeeksi.

16.10.2010 TPS - JYP: Lehdistötilaisuus