karuselli_kunonaika.jpgkaruselli_tps_shop.jpg

TPS-valmennuksen mietteitä illan ottelusta

TPS lähtee illan otteluun päättäväisesti ja lupaa tehdä JYP:n olon tukalaksi. Mitään ei ole runkosarjan voittajalle luvassa tänäänkään ilmaiseksi.

Illan kamppailusta on odotettavissa jälleen tiukka ja tasainen. Kuten neljännesfinaalien aikaisemmat ottelut ovat osoittaneet, voi lopputulos kääntyä kumman tahansa hyväksi.

- Mitään emme ole muuttaneet, jatkamme omannäköisellä pelaamisellamme ja näin oletamme myös vastustajan tekevän, kertoo valmentaja Riku-Petteri Lehtonen illan ennakkotunnelmista.

- Olemme painottaneet laukauksien määrän lisäämistä ja aiomme ehdottomasti rynniä lähemmäs vastustajan maalia ja vaikeuttaa JYP:in suurikokoisten pakkien työtä, jatkaa Lehtonen.

Pakistossa pieni muutos

Kokoonpanoon tulee pieni vaihdos pakiston muodossa, kun Nordlund palaa kehiin ja Heikkinen huilaa ainakin tämän ottelun olkapäähän saamansa tällin vuoksi.

 

Ratkaisun avaimet yleisössä?

 

Koska kaikki on pienestä kiinni, toivoo joukkue taas yleisön tukea kannustuksen muodossa.

- Toivottavasti yleisö antaa meille tarvittavan lisäpotkun, jonka avulla saamme hankittua yhden maalin enemmän kuin vastustaja, sanoo Lehtonen.