kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgmökkikausi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
2.12.2015

TÄRKEÄT PISTEET JAOSSA

TPS ja SaiPa taistelevat tärkeistä pisteistä keskiviikkona HK Areenalla. TPS on sarjataulukossa sijalla 6. ja vieraat vaanivat viiden pisteen päässä sijalla 8.

TPS pelasi tiistaina tiukan CHL-ottelun Lukkoa vastaan. Joukkueet päätyivät jakamaan pisteet lukemin 3–3, kun Tomi Kallio toi illan toisella osumallaan kotijoukkueen tasoihin vain 20 sekuntia ennen päätösvihellystä.

Keskiviikon peliin on varmasti henkisesti helpompi lähteä upean nousun jälkeen. Samaa mieltä oli lainapestiltään kotiutettu Miro Keskitalo.

- Totta kai oli hyvä, kun noustiin takaata tasoihin. Se kohentaa kyllä mieltä. Ihan hyvä peli oli meiltä, mutta otimme vähän liikaa jäähyjä. Siihen meinasi kaatua koko homma, Keskitalo summasi tiistain ottelun.

Keskitalon kausi on ollut monisävyinen. Alkukausi meni loukkaantumisesta toipuessa. Pelikuntoon tultuaan on monipuolinen puolustaja ehtinyt pelata niin A-nuorten, edustuksen kuin Kokkolan Hermeksenkin riveissä. Hermeksessä piti alunperin mennä koko loppukausi, mutta komento kävikin takaisin Turkuun, kun TPS:n puolustusrivistö kärsi loukkaantumisista ja Henrik Tallinderin pelikiellosta.

- Kävin seitsemän peliä pelaamassa Hermeksessä. Lähdin hakemaan vähän peliaikaa lisää. Pääsin pelaamaan hyvin ja olen ihan tyytyväinen miten siellä meni. Siellä on hyvä joukkue ja saatiin juuri voittoputkikin päälle. Siitä vain jatkamaan sitä, Keskitaloo sanoo ja kertoo samalla, ettei vielä tiedä jatkuuko kausi Hermeksessä pidempäänkin.

keskitalo.jpg

Tehoja kaivataan ykköskentän takaa

Tiistain Lukko-pelissä parrasvaloihin nousi jälleen 1.ketju Dave Spina-Eric Perrin-Tomi Kallio. Ketju värkkäsi kaikki TPS:n maalit. Tehottomuudesta viime peleissä kärsinyt TPS kaipaa kipeästi lisää apuja maalintekoon muiltakin ketjuilta. Lisäksi alkukaudella loistavasti toiminut ylivoima ei ole viime aikoina ollut aivan niin kirkkaassa loistossa kuin vielä jokunen peli sitten. Tämä näkyi tiistainkin pelissä.

- Paikkoja oli molemmilla tosi paljon, mutta kumpikaan ei pystynyt oikein paikoista iskemään. Varmaan samaa tautia molemmat ovat poteneet, kun ei oikein tahdo maaleja saada ja ylivoimakin on vähän tiukassa, päävalmentaja Ari-Pekka Selin kommentoi Lukko-pelin jälkeen.

SaiPa-otteluun tuskin saadaan apuja sairastuvalta. Lisäksi Henrik Tallinder on pelikiellossa. Tiistaina CHL-pelin pakkohuilannut Olli Malmivaara pelannee kuitenkin jälleen keskiviikkona.

SaiPa pääsee tuoreemmilla jaloilla keskiviikon kamppailuun, kun sillä ei ole alla CHL-pelejä. Miro Keskitalo ei kuitenkaan näe lappeenrantalaisten saavan ratkaisevaa etua asiasta.

- Totta kai hieman hapottaa, mutta tästä nyt vain huolelliset loppulämmöt ja syö kunnolla, niin huomenna pystyy taas kunnolla pelaamaan, Keskitalo sanoi Lukko-pelin jälkeen.

TPS-SaiPa keskiviikkona 2.12 kello 18.30 HK Areenalla. Tervetuloa!

Teksti: Taneli Virjonen