kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgmökkikausi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
25.9.2015

Kokoonpano illan Tappara-otteluun

Vain ykkösketju on ennallaan eilisestä HIFK-ottelusta, myös pakkipareissa on pieniä muutoksia. Maalilla Tapparaa vastaan torjuu Teemu Lassila.

TAPPARA-TPS2509.jpg

 

Kahden kotimatsin viikko edessä

Ensi viikolla TPS pelaa kaksi ottelua kotiyleisön edessä. Viikko alkaa tiistaina ottelulla Kuopion KalPaa vastaan. Pekka Virran luotsaama kuopiolaisryhmä saapuu tiistaina Turkuun ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Ennen viikonlopun kierroksia KalPa on yhden sijan Tepsiä edellä runkosarjassa.

Viime kaudella joukkueet kohtasivat toisensa neljä kertaa. Molemmat voittivat kerran kotona ja vieraissa, joten tasaisissa merkeissä pisteistä taisteltiin. Viime kaudella ensimmäisen kohtaamisen TPS voitti HK Areenalla ja kolme pistettä on tiistainakin ainoa oikea tavoite kotijoukkueelle.

Viikon toisessa matsissa vastaan asettuu kiusankappale idästä. TPS ja SaiPa kohtasivat viime kaudella neljästi ja jokaisessa kohtaamisessa voittajana oli SaiPa. Helpolla ei kotivoitto tälläkään kertaa varmasti irtoa, sillä SaiPa on viime vuosina sementoinut asemansa Liigan kärkijoukkueeksi.

Tunnetta matsissa riittää, sillä TPS:n puolelta löytyy liuta SaiPa-taustan omaavia miehiä mm. Ari-Pekka SelinDave Spina, Harri TikkanenTero Koskiranta ja Jonne Virtanen.