kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgmökkikausi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
1.10.2015

Idän ihmettä ei enää aliarvioida

TPS kohtaa torstaina kotikaukalossaan SaiPan. Lappeenrantalaisilla oli vuosia ikuisen haastajan maine, mutta viime vuosina SaiPa on noussut yhdeksi Liigan kovimmista joukkueista.

Vielä jokunen vuosi sitten SaiPaa ei kukaan selväpäinen arvioinut Liigan ennakkokaavailuissa kärkikahinoihin. Viime vuodet ovat osoittaneet kuitenkin sen, että kovalla työllä SaiPankin kaltainen pieni seura pystyy tekemään kovia tuloksia sekä kentällä että sen ulkopuolella.

Yksi SaiPan juniorimyllyn tuotoksista on nykyisin TPS:n pelipaitaa kantava Harri Tikkanen. Sulavaliikkeinen puolustaja on kiertänyt maata sen verran kasvattiseurassa viettämiensä kausien jälkeen, ettei koe enää juurikaan normaalia suurempaa tunnelatausta pelatessaan SaiPaa vastaan.

- Ei se enää oikein tuo erikoislatausta, vaikka siellä toki muutama kaveri pelaa. Varsinkaan näin, kun Turussa pelataan, Tikkanen toteaa.

tikkanenharri.jpg

Tikkanen arvioi SaiPan viime kausien menestyksen kulmakiveksi päävalmentaja Pekka Tirkkosen. Herrasmiesmäisen rauhallinen Tirkkonen on saanut SaiPan pelaamaan todella taistelevaa ja vastustajan kannalta ärsyttävää jääkiekkoa, jossa jokainen hikipisara otetaan kropasta irti.

- Tirkkosen palkkaamisen jälkeen ainakin SaiPan toiminta on ollut melkoista nousukiitoa. Toinen on tietysti kärsivällinen kehitystyö. Se on selvää, ettei seura pysty aina kilpailemaan rahalla, mutta kärsivällinen pelaajien kehitystyö on tuottanut aika hyvin hedelmää viime vuosina. 

Tikkanen siirtyi täksi kaudeksi Rauman ganaalin partaalta Aurajoen rannoille. Mies sanoo viihtyneensä Turussa hyvin.

- Olen viihtynyt Turussa erittäin hyvin. Hieno organisaatio, hyvä joukkue ja meillä on puitteet kunnossa.

Yhden asian Tikkanen kuitenkin haluaisi tuoda Lappeenrannasta Turkuun.

- Makean veden, Tikkanen naurahtaa sekuntiakaan asiaa miettimättä.

Nouseeko Tikkanen tänään ratkaisijaksi kärkikamppailussa kasvattajaseuraansa vastaan? Se nähdään HK Areenalla kello 18.30 alkaen. Tervetuloa!

Teksti: Taneli Virjonen