kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgmökkikausi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
15.10.2015

HIFK-matsi saa opiskelijat liikkeelle

Helsingin IFK saapuu Palloseuran vieraaksi perjantai-iltana, eikä ottelu ole aivan tavallinen. Katsomossa nähdään nimittäin värikästä yleisöä, kun opiskelijahaalarit täyttävät penkkirivejä.

Perinteinen Tepsin opiskelijaottelu järjestetään HK Areenalla jälleen huomenna perjantaina. Student Night with TPS on tarkoitettu kaikille korkeakouluopiskelijoille, joten tunnelmaa varmasti riittää.

Erityisesti opiskelijoille järjestettävä tapahtuma saa varmasti liikkeelle haalarikansaa, joka ei muuten illan otteluun lähtisi. Yksi esimerkki on Turun ammattikorkeakoulussa opiskeleva Iidaliisa Pardalin. Hän on käynyt kaikissa aiemmissa opiskelijapeleissä ja suuntaa hallille myös perjantaina.

− Ei mun ainakaan tulisi muuten lähdettyä pelejä katsomaan. Silloin kun edullisesti pääsee pelejä paikan päälle seuraamaan, niin olen yleensä tilaisuuteen tarttunut.

TPS hakee revanssia

Niin ikään Turun ammattikorkeakoulussa opiskeleva Joni Vainio aikoo myös osallistua perjantain tapahtumaan. Hän tosin sanoo, että lähtisi hallille muutenkin, sillä sydän sykkii vierasjoukkue IFK:lle.

− Pääkaupunkiseudulla varttuneena muistan kuinka pikkukundina piti valita, että kumpaa kannattaa, HIFK:ta tai Jokereita. Siitä asti olen seurannut IFK:ta, ja nykyisenä turkulaisena helpoin ja kätevin tapa nähdä oma suosikkijoukkue livenä on mennä ”Nakkikattilaan” katsomaan.

Vainio ei takuulla ole ainoa, joka lähtee hallille kannustamaan helsinkiläisiä. Iso osa Turun noin 30 000:sta korkeakouluopiskelijasta on kotoisin pääkaupunkiseudulta.

HIFK oli Tepsin vastustaja myös edellisessä Student Gamessa tammikuussa. Ottelu päättyi kovan kamppailun jälkeen vieraiden jatkoaikavoittoon. Nyt kotijoukkueella on revanssin paikka.

− Viime vuonna ottelussa oli hyvä tunnelma ja pelikin oli viihdyttävä, ja toivottavasti tälläkin kertaa saadaan samanlainen tapahtuma aikaiseksi, Vainio sanoo.

HIFK 104.JPG

”Ei vain opiskelijalippu”

Student Night with TPS on paljon muutakin kuin pelkkä ottelu. Tarjolla on opiskelijabudjettiin sopivan lipun hinnan lisäksi bussikuljetus hallille, halvempia virvokkeita ja tietenkin jatkobileet Forte-yökerhossa.

Vainion mielestä tällaiset tapahtumat ovat tervetulleita.

− Erittäin hyviä, koska sillä saadaan paljon nuorta porukkaa katsomoihin. Ja varmasti myös sellaisia, jotka eivät muuten lähtisi katsomaan jääkiekkoa, Vainio uskoo.

Pardalin korostaa, että opiskelijoille tulee järjestää juuri Student Night with TPS:n kaltainen erillinen kampanja.

− Kun kaikki opiskelijat on isketty samaan katsomoon, ei me häiritä muita katsojia. Matsissa näkee myös tuttuja ja niin edelleen. Pelkkää opiskelijahintaista lippua en välttämättä ostaisi, mutta näissä Student Gameissa tulee kyllä käytyä.

Pardalin sanoo, että seuraa lähinnä maajoukkueen otteita eikä niinkään Liigaa, mutta…

− Turkulaisena koen velvollisuudekseni kannustaa TPS:aa.

Student Night with TPS järjestetään yhteistyössä Turun kauppatieteiden ylioppilaat ry:n kanssa. Ottelu TPS−HIFK alkaa HK Areenalla perjantaina klo 18.30.

Teksti: Leo Jaakkonen