kaudenavaus_uusi_karuselli.jpgmökkikausi_karuselli.jpgkaruselli_tps_shop.jpg
17.3.2016

Dave Spina: ”En halua antaa kenellekään syytä vihata nimeäni tai sitä mitä olen” OSA 1/2

Kun Dave Spina opiskeli ja pelasi jääkiekkoa Boston Collegessa ammattilaisura mielessään siintäen, hänen vanhempansa soittelivat varmistaen: ”Onhan jääkiekko yhä hauskaa?” Olihan se. Mutta tahkottuaan 6 vuotta farmiliigoja NHL-kutsua havitellen Spina tajusi, ettei kyennyt enää vastaamaan kysymykseen myöntävästi. Silloin kutsui Eurooppa.

Spina rakasti jääkiekkoa palavasti jo lapsena. Vauhdikasta pakkausta vietiin monenmoisiin harrastuksiin purkamaan ehtymätöntä energiavarastoaan, mutta lätkä oli se laji, joka sytytti pikkumiehessä suurimman liekin.

 Innostuin lapsena lajista kuin lajista. Tulin kotiin sitten koripallo- tai baseball-harjoituksista, hihkuin aina riemuissani ”Se oli toisiksi paras juttu ikinä!”. Mutta jääkiekko oli aina se ehdoton ykkönen. Mistään en nauttinut niin kuin siitä, Spina kertoo.

Spina syntyi Illinoisissa, mutta tämän perhe muutti Seattleen, Washingtonin osavaltioon, pojan ollessa vielä pikkutaapero.

 Seattlessa sataa paljon. Tarkoitan, todella paljon. Enemmän kuin täällä! Äitini ei voinut sietää sitä ja niinpä hän halusi viettää aikaa jossain kuivassa, valoisassa, kirkkaassa paikassa – eli tässä tapauksessa jäähallissa. Hän vei aluksi siskoani sinne muodostelmaluisteluharjoituksiin, ja koska minä pikkutiitiäisenä olin aika hermoja raastavan energinen  ja vauhdikas vekara, minulle lyötiin sitten varusteet niskaan ja heitettiin jäälle pelaamaan. Rakastuin lajiin välittömästi.

 

Kun perhe muutti Seattlesta Arizonaan, vanhemmat vetivät harpilla ympyrän jääkiekkohallin ympärille ja päättivät ostaa talon, joka sijaitsi lähimpänä. Vanhemmat iloitsivat siitä, että poika oli löytänyt jotain, mitä rakasti – he eivät ajatelleet tekevänsä hänestä ammattilaiskiekkoilijaa vaan heille jääkiekko oli kuitenkin lähinnä keino pitää poikansa onnellisena ja kasvattaa hänestä hyvä ihminen. He tukivat lastaan sataprosenttisesti, kunhan tämä eli ja käyttäytyi vanhempiensa opettamien arvojen mukaisesti, mutta jos hän ei elänyt niiden mukaan, tuki jääkiekon suhteen loppui siihen. Spina painottaa, että samat säännöt koskivat myös perheen muita lapsia.

 Nuorempi sisareni on uskomaton tanssija! Hän kuului yhteen maan parhaista tanssiryhmistä, kun taas vanhempi siskoni oli loistava uimari. Molempien kohdalla vanhempieni säännöt olivat samat kuin minunkin suhteeni. Siskoni saivat heidän ehdottoman tukensa saavuttaakseen tavoitteitaan ja unelmiaan, mutta jos saivat kehnoja arvosanoja, osoittivat huonoa asenneta, kohtelivat muita ihmisiä väärin tai olivat epäkohteliaita, harrastusten tukeminen loppui siihen.

 

32-vuotiaalla Spinalla on nyt itsellään 20-kuinen tytär, jota hän kasvattaa periaatteilla, jotka ovat kuin kopio hänen vanhempiensa periaatteista. Kiekkoilija puhuu tällä hetkellä Yhdysvalloissa äitinsä kanssa olevasta tyttärestään suorastaan hellyttävällä lämmöllä ja ylpeydellä.

 Hän on tasapainottanut elämääni ja minua huomattavasti. Ennen tulin kotiin huonon pelin jälkeen ja aloin katsella klippejä pelistä, pohdin virheitäni ja analysoin kamalasti. Hyvän pelinkin jälkeen peli pyöri mielessä vielä kotonakin ja pähkäilin aina, mitä olisin voinut tehdä vieläkin paremmin. Nykyään jätän jääkiekon hallille ja kotona keskityn vaimooni ja tyttäreeni, Spina hehkuttaa ja kaivaa puhelimen taskustaan.

Pian näytöllä pyörivät kuvat ja videoklipit lapsen nukkeleikeistä ja lauluesityksistä.

– Mitä hän ikinä päättääkin tehdä elämässään - oli se sitten urheilu, lukeminen, tanssiminen, kirjoittaminen, laulaminen…, Spina luettelee ja naurahtaa tyttärensä versiolle Frozen-elokuvan Let it Go –kappaleesta,

 …mihin ikinä hän tunteekin paloa, haluan tukea ja kannustaa häntä siinä – en koskaan pakottaa mihinkään. Mutta hän on nyt vasta alle 2-vuotias, antaa hänen vain leikkiä! Spina puuskahtaa ja kertoo, kuinka häntä suututtaa nähdä vanhempien väkisin muovaavan lapsistaan huippu-urheilijoita.

 Lapset ovat niin herkkiä ja avoimia. On upeaa opettaa ja neuvoa heitä, koska he imevät kaiken itseensä kuin pikkusienet, mutta jos heitä pakottaa tekemään jotain, tukahduttaa sen sisäisen, aidon palon, mikä lapsella on sitä lajia tai harrastusta kohtaan.

 

Arizonastako ammattilaiseksi?

Vaikka Spinan intohimoinen harrastaminen jatkuikin Arizonassa, oli jääkiekko lajina tuossa eteläisessä osavaltiossa kutakuinkin samassa asemassa kuin rugby Suomessa.  Päivät pitkät kaukalossa viilettävillä lapsilla ei ollut oman seuran esikuvia, joiden jalanjälkiä he olisivat janonneet seuraavansa.

Spina oli lahjakas ikäisekseen ja lisäksi hänellä oli valtava työmoraali, mikä teki hänestä vielä piirun verran paremman kuin muut. Vanhemmat kuitenkin näkivät pojassaan vain lapsen, joka rakasti lajia enemmän kuin mitään muuta, ja sen tähden teki kaikkensa sen eteen, että sai pelata – jopa kotiläksyt.

He eivät nähneet sitä, että tällä samaisella lapsella oli lahjat ja asenne, jotka voisivat tehdä hänestä ammattilaiskiekkoilijan. Oivaltamiseen tarvittiin ulkopuolista apua.

– He tiesivät, että olin hyvä, mutta fakta oli, että asuimme Arizonassa, mistä kukaan ei lähtenyt yliopistoon pelaamaan kiekkoa saati sitten raivannut tietään ammattilaiseksi.  

Sitten Spinan perhe tapasi kiekkolegendan nimeltä Mike Gartner, joka pelasi 19 kauden ja yli 1500 ottelun NHL:n uransa kaksi viimeistä kautta Phoenix Coyotes –paidassa. Dave Spina oli tuolloin vasta 13-14-vuotias, ja seitsemän kertaa NHL All Stars –pelissä esiintyneen ja kaudella 2001-2002 Hockey Hall of Fameen nimetyn kanadalaishyökkääjän saapuminen Arizonaan muutti hänen elämänsä – niin dramaattiselta kuin se kuulostaakin.

– Mike Gartner…, Spina huokaisee ja silmissä välähtää syvä kunnioitus.

 – Hänen poikansa pelasi maalivahtina joukkueessani, kun olin 13-vuotias. Hän oli se ihminen, joka ensimmäisenä herätti vanhemmissani ajatuksen siitä, että minulla oli paitsi intohimoa lajia kohtaan, myös erityisiä lahjoja, että voisin lähteä Arizonan ulkopuolelle pelaamaan ja raivaamaan tietäni korkeammille tasoille, että voisin pelata jopa ammatikseni.

 

Spina, Dave, TPS, 151210.JPG 

Nuori Spina seurasi kiekkokonkarin tekemistä tarkkaan, painoi mieleensä tämän sanat ja tallensi muistilokeroihinsa kaiken, mitä näki tämän tekevän niin jäällä kuin sen ulkopuolellakin.

 Rakastin hänen pelityyliään. Hän oli yksi kaikkien aikojen parhaista maalintekijöistä ja aina tähän vuoteen asti hänen nimissään oli NHL:n nopeimman luistelijan ennätys. Katselin hänen pelejään lapsena jatkuvasti ja olin häikäistynyt siitä, kuinka hän oli sekä voimakas että taitava. Vihdoin minulla oli esikuva - halusin olla niin kuin hän!

 

 Mike myös kannusti minua painamaan töitä niin kuin olin tehnyt siihenkin asti, ja vakuutti, että lopulta se kova uurastus johtaisi hyviin asioihin. Hän oli enemmän kuin oikeassa.

Gartnerin kannustamana Spina lähti kotoaan pelatakseen junioriliigaa suuremmissa, kiekko-orientoituneimmissa osavaltioissa. 17-vuotiaana hän pääsi USA:n U18 National Development Teamiin, mikä oli merkittävä etappi. Siellä hän tapasi valmentaja Mike Eavesin ja tämän pojat Benin ja Patrickin, jotka kannustivat häntä lähtemään Boston Collegeen.

 Jos Harvard on oikeustieteiden mekka, Boston College on jääkiekkoilun mekka mitä tulee yliopistoihin. Kun sain vielä stipedin sinne, tuntui järkevältä ratkaisulta lähteä, Spina kertaa.

 

Tänä päivänä moni lahjakas nuori kiekkoilija jättää koulut kesken kyetäkseen keskittymään vain ja ainoastaan jääkiekkoon. Spina kuitenkin uskoo, että opiskelu vain ja ainoastaan auttoi häntä matkalla ammattilaisuuteen.

Hän myöntää, että ammattilaisurheiluun tähtäävän harjoittelun ja yliopisto-opiskelun yhdistäminen ei ollut helppoa. Bostonissa vaadittiin paljon. Jääkiekko ei käynyt syystä luistaa opinnoista vaan molempiin oli panostettava. 

– Opiskeluilla on kuitenkin ollut suuri rooli siinä, miten olen oppinut pistämään itseni likoon sataprosenttisesti ja panostamaan täysillä moneen asiaan samaan aikaan. Olen käsittänyt, että mitä useammassa asiassa olen hyvä, sitä paremmaksi tulen siinä yhdessä asiassa, jossa todella tahdon päästä huipulle, kiekkoilija filosofoi ja huomauttaa sitten, että kypsä suhtautuminen opiskeluun tuli vasta yliopiston myötä – vielä teini-ikäisenä hän saattoi joskus laiminlyödä koulutehtäviään, mitä kotona ei kuitenkaan katsottu läpi sormien. 

 

Kerran 14-vuotias Dave oli lähdössä turnaukseen Californiaan ja hän oli vakuutellut pienen valkoisen valheen saattelemana äidilleen hoitaneensa koulutehtävänsä. Äidille kuitenkin pian selvisi, että viiden sivun esseestä tehtynä oli vain avauskappale.

 Muistan elävästi, kuinka istuin lentokoneessa ja katsoessani ulos ikkunasta näin naisen, joka muistutti häkellyttävästi omaa äitiäni. Hänen lähestyessään konetta, tajusin että sehän oli minun äitini – eikä hän muuten tullut heittämään lämpimiä hyvästejä. Onneksi hän ei nolannut minua kiskomalla minua korvasta ulos. Hän vain totesi ”keräähän kamppeesi, kiekko on nyt tauolla”. Se turnaus jäi väliin, Spina muistelee hymy huulillaan.

 En voinut syyttää äitiäni siitä! Itsepähän en ollut hoitanut tehtäviäni ja olin pettänyt heidät. He antoivat kaikkensa minulle, jotta sain pelata kiekkoa. Myös minun oli annettava kaikkeni heille, jotta sain pelata kiekkoa.

 

Suuren veden toiselle puolen 

Yliopiston jälkeen Spinan lähti todenteolla tavoittelemaan paikkaa NHL:ssä. Seuraavat kuusi kautta kului eri AHL-joukkueiden välillä sahaten ja pari kertaa Spina lähetettiin myös East Coast Hockey Leagueen, joka toimii AHL:n farmiliigana.

AHL:ää Utahissa, AHL:ää Massachusettsissa, sitten ECHL:ää South Carolinassa, takaisin Massachusettssiiin, jälleen kesken kauden ECHL:ään – tällä kertaa Pennsylvaniaan. Vuonna 2007 Spina siirtyi Texasiin ja Arizona Coyotesin farmijoukkue San Antonio Rampagen riveihin, missä hän saikin pelata kolme kokonaista kautta, joista kaksi ensimmäistä menivät erinomaisesti. Kolmannella kaudellaan Texasissa hän kuitenkin kärsi loukkaantumisista ja jo sormenpäissä kutitellut unelma NHL-kutsusta karkasi jälleen kauemmas.

 

Texas vaihtui synnyinosavaltio Illinoisiin ja St Louis Bluesin farmijoukkue Peoria Rivermeniin. Tuo kausi, 2010-2011, jäi Spinan viimeiseksi Pohjois-Amerikassa – ainakin tältä erää. Yhtäkkiä 28-vuotias hyökkääjä havahtui siihen, että suhde jääkiekkoon ei enää ollut sama kuin se oli ollut alun perin.

Spina tiesi, että hän halusi pelata. Hän tiesi, kuinka paljon jääkiekko oli antanut hänelle ensimmäisistä luistimenpiirroista lähtien. Hän tiesi, kuinka paljon jääkiekolla oli vielä annettavaa hänelle.  Hän ei ollut valmis luopumaan siitä vielä, mutta löytääkseen jälleen sen aidon peli-ilon ja vilpittömän suhteen lajiin, hänen oli luovuttava jostain muusta – taistelusta NHL-paikasta.

– AHL:ssä ja NHL:ssä suhde jääkiekkoon muuttuu. Siellä kiekko on bisnestä ja pelaajat kuin pelinappuloita. Nuo vuodet AHL:ssä olivat kyllä antoisia. Pelasin upeiden pelaajien kanssa ja minulle maksettiin siitä, että pelasin peliä, jota rakastan. Lopulta en vain jaksanut jatkuvaa stressiä siitä, pääsenkö NHL:ään – se on välillä niin sattumankauppaa. Saatat pelata loistavasti, tehdä pisteitä, olla jo lähellä kutsua – ja sitten sitä ei koskaan tulekaan – jonkun muun puhelin soi, ja odotat taas jatkuvassa epätietoisuudessa. Se on henkisesti raskasta.

 

Spina teki suuren päätöksen ja päätti siirtyä Saksan DEL-liigaan ja Iseriohn Roosters –joukkueeseen, missä hänen hyvä ystävänsä Jeff Giulino pelasi. Taso ei ollut korkea, mutta siinä vaiheessa kiekkoilijan prioriteetti oli vain ja ainoastaan nauttia jälleen kiekosta huolettomasti, pelata kavereidensa rinnalla ja sytyttää jälleen se peli-ilon kipinä, joka hänen sisällään yhä kyti.

 Se oli suuri hyppy tuntemattomaan minulle ja vaimolleni, sillä emme olleet koskaan juurikaan viettäneet aikaa Euroopassa. Perheeni tuki päätöstäni, sillä he tiesivät, kuinka koko AHL/NHL-kuvio turhautti minua, sillä en vain millään saanut mahdollisuuttani päästä NHL:ään. Lisäksi se bisnes-orientoituinut maailma ei sopinut minille. Tiesin, että Eurooppa olisi erilainen, Spina selittää.

 

Saksan jälkeen kutsui Ruotsi ja MODO. Sieltä Spina siirtyi kesken kauden Pohjanlahden paremmalle puolelle Suomeen ja SaiPan riveihin. Täksi kaudeksi Saimaa vaihtui Aurajokeen, kun hyökkääjä liittyi Turun Palloseuran edustusjoukkueeseen.

 SaiPa on erinomainen seura ja Lappeenranta kiva pikkukaupunki, mutta niin – todella pieni! Yksi vuosi siellä meni ihan mukavasti, mutta jos emme sen jälkeen olisi tulleet tänne, vaimoni olisi varmasti palannut Yhdysvaltoihin. Hän on asunut Bostonissa, joka on reippaasti yli puolen miljoonan asukkaan kaupunki. Hän ei vain sopeutunut niin reippaasti pienemmälle paikkakunnalle.

 

Vajaa 70 000 asukkaan Lappeenranta vaihtui vajaa 180 000 asukkaan Turkuun, joka valloitti välittömästi perheen sydämet.

– Rakastamme tätä kaupunkia! Täällä on tarpeeksi tekemistä vapaa-ajallakin, jokiranta on valloittava, voimme mennä kävelyille tyttäremme kanssa jokirantaan ja viedä häntä puistoihin! Spina hehkuttaa ja vilkaisee maaliskuun harmaudessa kylpevää Turun kauppatoria hymyillen.

 

Myös seura saa osansa ulkomaalaisvahvistuksen vilpittömistä kehuista – katseesta ja sanoista paistaa sellainen lämpö, että pitäisi olla kyynikoiden kyynikko, että lähtisi pistämään kehuja amerikkalaisen teennäisyyden piikkiin.

 Olen ollut todella otettu siitä, miten minusta ja perheestäni välitetään täällä. Minua pidetään ihmisenä, eikä vain jonkun summanarvoisena pelinappulana, jonka kohdalla dollariarvo nousee tai laskee tilastoja korreloiden. Antero Niittymäki on usein kopissa meidän pelaajien kanssa, keskustelee kanssamme ja kyselee henkilökohtaisesti, miten itse kullakin menee. Se on upeaa!

 

”Kovaa, vauhdilla, viisaasti”

Spina pelasi TPS-paidassa 52 runkosarjaottelua ja oli joukkueen sisäisen pistepörssin toinen tehopisteillään 16+23. Maalinälkäisen, vikkelän ja taitavan hyökkääjän paikka on löytynyt kärkiketjuista. Samassa vitjassa on pelannut toisinaan muun muassa joukkueen kanadalaisvahvistus Eric Perrin


 Tällaiselle vanhalle äijälle on hauskaa pelata Daven kaltaisen energisen pelaajan rinnalla. Hän luo nopeudellaan niin paljon tilanteita hyökkäyspäässä! Hänen vierellään on oltava aina valppaana ja valmiina löytämään hänet, kyettävä antamaan tai vastaanottamaan syöttö mistä vain milloin vain, Spinaa kahdeksan vuotta vanhempi Eric Perrin kommentoi hyökkääjäkollegaansa.

178-senttinen Spina on läpi uransa keskittynyt hiomaan huippuunsa ne ominaisuudet, joihin varren mitta ei vaikuta. Hän on äärimmäisen nopea ja erinomainen kiekonkäsittelyssä. Siihen päälle vielä palava tahto toimittaa kiekko reppuun joko itse laukomalla tai tarjoamalla ovela syöttö kaverille parempaan paikkaan, ja saadaan hyökkäysvoimainen kiekkoilija.

 

151216_Honkaheimo, Otto, Spina, Dave.JPG

Näiden ominaisuuksien lisäksi yleisölle on tulleet tutuksi miehen tulinen luonne ja äkkipikaisuus, joista omaa kieltään kertovat jäähyminuutit. Viime kaudella Saipassa minuutteja kertyi peräti 98, tällä kaudella niitä kertyi runkosarjassa 63 – vain Henrik Tallinder ja Patrik Moisio viettivät enemmän aikaa boxissa.

– Tällä kaudella olen ottanut vähemmän jäähyjä, joita katuisin. Viime kaudella SaiPassa se olikin melko älytöntä – koin, että koska minulla oli kultainen kypärä päässäni, vastustajat kohdistivat tavallista enemmän sikailua minua kohtaan, ja toisaalta, tuomarit myös tuntuivat näkevän kaikki minun rikkeeni paremmin. Oli vaikea puolustaa itseään joutumatta jäähylle, Spina selittää ja myöntää, että on pienikokoisena ja nopeana pelaajana aina saanut osakseen tavallista enemmän likaista peliä.

– Ystäväni Pat Mullane, joka pelaa Ässissä, pelasi aikanaan myös Boston Collagessa kanssani ja tuntee minut hyvin niin ihmisenä kuin pelaajanakin. Pelattuamme ensimmäistä kertaa vastakkain Pat yhtäkkiä tokaisikin minulle ”joukkueeni vihaa sinua”, hyökkääjä paljastaa ja väittää, ettei mielestään edes pelannut erityisen hyvin tuossa ottelussa, ja vakuuttaa, ettei varmastikaan pelannut likaista peliä.

 

 Pat sanoi, että minua vastaan on vain todella ärsyttävää pelata. Olen kaiken aikaa iholla, enkä pysähdy hetkeksikään – olen kuin raivostuttava kärpänen, jonka haluaa vain lätkäistä liiskaksi! Spina nauraa.

– Mutta tykkään olla sellainen pelaaja – niin nopea ja sisukas sähikäinen kuin vain voin olla.


Toisaalta, kun Spinasta on kyse, pelissä on myös valtava määrä tunnetta – tai italialaista verta niin kuin Perrin asian ilmaisi.

– Dave on todella kiivas ja kiihkeä pelaaja, jolla on paitsi sydän niin myös tunteet pelissä mukana. Intohimoinen onkin varmaan osuvin sana kuvaamaan häntä, kiekkoilijakonkari jatkaa.

 

Spina nyökyttää ystäviensä kommenteille. Tunteella pelaaminen on osa häntä pelaajana hyvässä ja pahassa, mutta useimmiten hyvässä. Toki toisinaan kiivas luonne johtaa äkkipikaiseen huitaisuun, jonka seurauksena tuomarin käsi singahtaa pystyyn, ja Spina on joutunut todistamaan vastustajan maaliriemua jäähyaitiosta käsin, mutta toisaalta Dave Spina ilman intohimoa ja kiivautta olisi kuin Turku ilman Aurajokea. Pelaaja, joka pelaa sydämellään, on myös pelaaja, joka on valmis tekemään kaikkensa joukkueen ja joukkuetovereiden eteen. Hän on pelaaja, jolle jääkiekko ei ole vain tapa tienata elanto.

 Olen eri persoona kaukalossa ja sen ulkopuolella. Kun en ole jäällä, olen kohtelias ja välittävä ihminen – sellainen kuin vanhempani ovat minusta kasvattaneet – mutta kun astun askiin, muutun luolamieheksi! Spina naurahtaa.

 

 – Kun pelaan, mielessäni on vain ja ainoastaan ”pelaa kovaa, vauhdilla ja viisaasti”. Pyrin käyttämään nopeuttani ja taitoani ollakseni paras mahdollinen joukkuekaveri. Mutta kun tunteeni toisinaan sitten ottavat minusta vallan, se on yleensä seuraus useamman pelin ajan kestäneestä turhautumisesta ja tietynlaisten tilanteiden tapahtumisesta uudelleen ja uudelleen, hyökkääjä selittää ja huomauttaa, että ulkopuolisten on vaikea ymmärtää, millaisia tunteita pelaaja käy läpi kaukalossa, ja siksi häntäkin on kritisoitu jäähyistään.

 Se on vähän kuin naiset yrittäisivät selittää miehille, millaista on olla raskaana! Spina vertaa.

– En tule koskaan täysin ymmärtämään, mitä naiset käyvät silloin läpi, koska en voi itse kokea sitä. Samalla tavoin ihmiset, jotka kritisoivat ja luulevat tietävänsä, millaista on olla erinäisissä tilanteissa pelin sisällä, eivät todellisuudessa tiedä siitä juuri mitään. 

Dave Spinan haastattelun toinen osa julkaistaan ensi viikon aikana.

 

spina (1).JPG

Teksti: Hanni Hopsu

Kuvat: Teemu Saarinen ja Tomi Natri